sunnuntai 26. elokuuta 2012

Voi että!

Voi harmi: flunssa tuntui helpottavan eilen, mutta teki grande-paluun tänään...taisin lähteä liian aikaisin liikenteeseen. Ääneen ei nyt voi voivotella, kun flunssa on vienyt äänen viskibassoksi ja sitä rohinaa ei kuuntele ketään. Voivottelen myös sitä, että flunssan takia pitää viettää sunnuntaita neljän seinän sisällä. Tosin vesisateen ropina ikkunalaudalle helpottaa vähän kyseistä "tuskaa".

Ja kai vähän pitää voivotella myös sitä, että vika "virallinen" kesäkuukausi on jo loppusuoralla. Kesämuistoja voi onneksi fiilistellä valokuvista, alla muisto ruokojen yllä ilta-auringossa sinkoilevista pienistä ötököistä, joita yleensä saa syljeskellä suusta pyörälenkin jälkeen :)


Ja nyt loppui marmatus ja vaivojen voivottelu - luin, että se tuhoaa kanssaeläjien aivosoluja :)

Oikein iloisesti totean tähän lopuksi: Voi että! Ihan punastuin mielihyvästä, kun luin saaneeni jopa neljä post-it -lapulla kerrottua I love your blog -tunnustusta. Yhden Betweenlandilta Rikkaruohoelämää -blogista, toisen Annulta Pientä piharemonttia -blogista, kolmannen Pilvipullalta Pilvipuutarhassa puuhastelua -blogista ja neljännen Kujeelta Kujeita ryytimaalla -blogista. Kiitos teille, ihanaisia blogeja teillä neljällä, kuten kaikilla seuraamillani blogisteilla. Niinpä en teistä ketään voi nostaa ylitse muiden ja nimetä viiden kärjeksi, vaan totean, että liputan teidät kaikki post-it -lapuilla, olkaa hyvät! Ja oikeasta palkista näette siis kaikki kivat vierailupaikat, joissa säännöllisesti käyn visiitillä - käy sinäkin!

6 kommenttia:

  1. Mahtava kuva, miten ihmeessä olet saanut nuo pikkuöttiäiset ikuistettua noin komeasti? Ah, sielu lepää.

    VastaaPoista
  2. Paranemisia! Kyselit blogissani kuvansiirtotekniikasta. Olen käyttänyt tulostettujen kuvien siirtämiseen Art Mediumia, jota saa ainakin askartelukaupoista. Laitan ehkä joskus aiheesta tarkemmat ohjeet blogiini.

    Mukavaa alkusyksyä tai loppukesää..

    VastaaPoista
  3. Onnea tunnustuksista! Täällä kohtalotoveri flunssan kourissa - meillä vaan on mitä ihanin ilma ja mieli halajaisi pihalle, mutta ei uskalla...Pikaista paranemista!

    VastaaPoista
  4. Kas, tunnustuksia on liikenteessä :) Sinulla on niin hienoja kuvia, että pakko laitella sinulle tuo samainen tunnustus. Löytyy blogistani, muttei sen kummemmin tarvitse sitä erikseen siteerata. Ja nuo öttiäiset on parhaita just noin tuossa sinun kuvassasi!

    VastaaPoista

Viestisi lämmittää mieltäni, kiitos siitä!