keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Näpsäkkä pakkaus

Habitaren Salonki-osiosta bongasin viime kuussa melko hyväkuntoisen näköisen Kodakin Popular Brownie -laatikkokameran.


Sen suomalainen nimi Näpsä vetosi, ja koska pikkumusta näytti muutenkin näpsäkältä pakkaukselta, ostin sen siitä huolimatta, että kantohihna on aikojen saatossa päätynyt jonnekin unholaan.

 

Kodak valmisti Popular Brownieta Lontoossa vuosina 1937 - 38. Suomen valokuvataiteen museon sivuilta selvisi, että Kodak antoi tälle huokealle ja kätevälle kansankoneelle suomalaisen nimen, Näpsä. Nimikyltistä oli käytössä ainakin neljää eri mallia. Kyseessä oli siis tuon ajan "halpispokkari" :)
  

Tämä kaveri on tarkoitettu silmäniloksi, mutta kun hokasin, että tällä voisi jopa koittaa kuvata, selvittelin, mistä kameraan voisi vielä saada filmiä. Ymmärsin googlettamalla, että ainakin jostain olisi ostettavissa 120-filmiä, joka voisi sopia Näpsään. Näpsään kuuluu varsinaisesti 620-filmi, mutta sen valmistus loppui kuulemma vuonna 1995. Ensin pitäisi tuo 120-filmi saada pimeässä siirrettyä 620-puolaan. Siinäpä ongelma - mistä löytäisin ylimääräisen 620-puolan? Jos nurkissasi pyörii sellainen, jätä kommenttilootaan meilisosoitteesi, niin laitan sinulle viestiä tulemaan. Olisin kiinnostunut puolan ostamisesta. 


Kodakin Brownie-sarjan kameroille on omistettu kokonainen sivusto, käy kurkkaamassa, jos kiinnostaa: www.browniecamera.nl. Sivustolta löysin mm. alkuperäiset tämän kameran käyttöohjeet!

3 kommenttia:

  1. Mun isälläni on joku laatikkokamera ... Nimeä en muista. Kivannäköisiä härveleitä ne ovat!

    VastaaPoista
  2. Olisipa kiva jos löytäisit tarvikkeet ja pääsisit kokeilemaan Näpsää. Laita jonnekin netin myydään/ostetaan paltalle ilmoitus, ehkä löytyisi sitä kautta.

    VastaaPoista
  3. Onpas ihana Näpsä!
    Mikä löytö :)

    VastaaPoista

Viestisi lämmittää mieltäni, kiitos siitä!