perjantai 21. joulukuuta 2012

Ripusta joulu

Tänä vuonna joulukorttieni teemana olivat itsetehdyt lumihiutaleet. Sopivat näin lumiseen jouluun! Virkkasin parisenkymmentä lumihiutaletta ja tärkkäsin ne sokerilla. Enempää en jaksanut. Virkkausohjeet muutamaan erilaiseen lumihiutalemalliin sain Lauran verstas -blogista, joten kiitos Lauralle. Olen niin aloitteleva virkkailija, etten kyllä täysin samanlaisia saanut ohjeiden perusteella aikaiseksi, mutta riittävän paljon olivat kuitenkin näköisiä.


Hiutaleista tuli juuri neliönmallisen kortin väliin mahtuvia, ja kaikissa lumihiutaleissa oli myös ripustuslanka. Korteissa luki ytimekäs viesti dymolla: Ripusta joulu.


Paras kommentti lumihiutalekortin saaneelta tuli 3,5-vuotiaan sukulaispojan suusta. Hän kysyi heti ensimmäisenä kortin saadessaan ja hiutaleen löytäessään: Mikä toi on? Hämähäkki? 


En olekaan ennen joutunut ostamaan peffanlämmittimiä saadakseni valmistettua joulukortit. Nämä virkatut lumihiutaleet piti tärkkäyksen yhteydessä kiinnittää nuppineuloilla johonkin kuivumaan, keksin sitten hankkia peffanlämmittimiä alustaksi. Joulunpunaisia oli kaupassa tarjolla. Sokerin sai hyvin pestyä niistä pois, joten peflettejä voi käyttää vaikka mökillä kylmemmillä keleillä rappusilla istuskellessa.

9 kommenttia:

  1. Minulta ei hiutaleet onnistu, nuo sinun ovat kauniita :) Ystäväni yritti opettaa minulle niiden virkkausta ja hiutaleista tuli jalkarättejä ;) Ihana ystäväni sitten virkkasi minulle niitä kasan ja ne päätyvät tänään meidän joulukuuseen. Hyvä tärkkäysohje on muuten tärkätä maissitärkkelysseoksella ja silittää astiapyyhkeen läpi, tulee mielestäni vielä parempi kuin sokerilla.

    Oho, tulipa sepustus. Ihanaa joulun odotusta, enää kolme yötä :)

    VastaaPoista
  2. Suloisia! Vuosien takaa muistan lapsuudesta samantyyppisiä, joihin oli kiinnitetty lasinen koristekivi tai kristalli keskelle.

    VastaaPoista
  3. Ihania hiutaleita ja hieno idea laittaa niitä korttien väliin :) Jaksaisinkohan itsekin joskus väkerrellä tuollaisia koristeita, ovat nimittäin tosi kauniita..

    VastaaPoista
  4. Ihania hiutaleit! Jos tässä muutaman vuoden harjoittelis patalappuja ensin, niin sitten vois joku vuosi yrittää hiutaleitakin :)
    Mukavia joulunalus päiviä :)

    VastaaPoista
  5. Ompa hyvä idea tuo pepun aluseen kiinnitys .
    Pitäsköhän kokeilla yksi hiutale...Ovat niin hienoja
    Hyvää Joulun aikaa

    VastaaPoista
  6. Aivan ihania lumihiutaleita, olet turhan vaatimaton. Erinomainen joulukortti-idea, josta on iloa myöhemminkin.

    VastaaPoista
  7. Hienoja lumitähtiä kuuseen tai mihin vain. Itse tein hama-helmistä jouluisia lumihiutaleita :)

    VastaaPoista
  8. Tämän joulun kivoimmat kortit mitä olen nähnyt. Tosi tyylikkäät ja musta hiutaleet näyttävät kyllä tosi hyville!

    VastaaPoista

Viestisi lämmittää mieltäni, kiitos siitä!