Viime kesän lähetessä loppuaan ikuistin pienen pörrinkäisen, joka oli löytänyt itselleen kauniin viimeisen leposijan. Valkoisten terälehtien huomassa medenkerääjä heilui hiljaa kuin keinussa tuulen huojuttaessa kaunopunahatun vartta. Ei kuulunut enää siipien surinaa, taisi olla jo perillä pörrinkäisten taivaassa...
Haikea olo.
Omistan kuvan koiraystäväni muistolle.
Kaunis postaus...
VastaaPoistaNiin polku vain joskus loppuu.....
Kaunista ja haikeaa.
VastaaPoistaVoi kuinka ihana postaus! Minä tykkään noista karvaisista pörriäisistä, ovat suloisia kun kantavat mesisankojaan. Kaunis kuva ja viimeinen leposija. Tässä oli jotain runollista :)
VastaaPoistaOlipa kauniin herkkä postaus!
VastaaPoistaOnpa kaunis kuva ja ihana juttu. Näinkin pienen tuntuinen asia voi olla kaunis ja markityksellinen.
VastaaPoistaSnif. Kaunista.
VastaaPoistaKaunis kuva ja haikea tunnelma, kiitos.
VastaaPoista