sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Valkoinen taskuraketti

Olipa haasteellista löytää sopivaa pokkaria vanhan, hajonneen pikkukameran tilalle. Yritin etukäteen etsiä alan lehdistä jotain testivertailuja pokkareista, mutta vertailuissa keskityttiin pitkälti uusiin peilittömiin järkkäreihin. Sellaista en etsinyt, kun on normi Canonin harrastelijajärkkäri jo olemassa. Piti löytää sopivan pieni "taskuraketti", jota voisi kuljettaa käsilaukussa silloin, kun järjestelmäkameraa putkineen ei jaksa raahata mukana. Joskus on kätevää vain räpsiä menemään pokkarilla. No, päädyin sitten lumenvalkoiseen Nikon Coolpix P310:een lähinnä valovoimaisen objektiivin (f/1.8) vuoksi. Kiitos, tämä oli joululahja läheisiltäni! Odottelen lämpimämpiä kelejä, niin pääsen testailemaan ulkona kameran ominaisuuksia, kuten 360-asteista panoraamaa ja 3D-kuvia.


Minulla on ollut järkkäriä ja putkia varten sellainen Canonin tylsähkön näköinen, tumma peruslaukku. Teki mieli sen tilalle jotain vähän naisellisempaa kameralaukkua, sellainen löytyi Gollalta. Vaaleansininen lintu tuo mieleen kesätaivaan poutapilvineen ja sinisenä välkkyvän meren...




23 kommenttia:

  1. Ompa makee kamera ja vielä hienompi laukku! Hyvää loppiaista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Taikku! Kivaa loppiaisiltaa sulle!

      Poista
  2. Ihana tuo kamera ja laukku niiin makee! Toivottavasti pääset pian räpsimään....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää vähän ensin tutustua uuden kameran mahdollisuuksiin, melko simppelihän tuo näköjään on. 3D-kuvien ottaminen on kyllä uutta!

      Poista
  3. Varmaan tosi näppärä tuo sinun uusi taskurakettisi!
    Mullakin olisi parikin pokkaria, mutta aina vaan tulee raahattua mukana tuota järkkärisysteemiä, vaikka niillä pokkareillakin saisi ihan kelvollisia kuvia, ainakin joissain tilanteissa....
    HIENO laukku, en tiennytkään että Golla tekee myös kameralaukkuja!
    Ne Gollan perustajapojat ovat kotoisin ihan meidän naapurista. Saattaa tosin olla, että ovat jo myyneet koko yrityksen eteenpäin. Mutta kyllä täältä pikkukyliltäkin vaan päästään maailmanmaineeseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käväisin Gollan nettisivuilla, perustajapoikien tarina löytyi sieltä. Aika moiseksi on firma kasvanut, sivustokin on kaikilla muilla kielillä kuin suomeksi. Ihan ei sivustolta käynyt selväksi, vieläkö tuotteiden suunnittelu on suomalaista alkuperää. Mutta omaan laukkuuni olen ainakin tyytyväinen!

      Poista
  4. Kiva kuulla sitten, miten tuo toimii käytännössä - nättihän se on kuin mikä! Ja laukku, voiko ollakaan enempää just sun näköinen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikään kovin huima zoom objektiivissa ei ole, mutta valovoima objektiivissa tuntui ihan pelittävän pikku kokeilujen perusteella. Kuva laukusta on otettu pokkarilla.

      Poista
  5. Kerropa sitten taskuraketin käyttökokemuksia. En ole tullut edes ajatelleeksi, että kameralaukkukin voi olla kaunis, tuo on ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että taskuraketilla räpsittyjä kuvia päätyy pikku hiljaa tänne bloginkin puolelle. Ihastuin ensisilmäyksellä tuohon laukkuun. Ekalla kertaa en sitä sitten kuitenkaan ostanut, mutta kun nyt näin sen uudestaan tuon pokkariostosreissun yhteydessä, laukku oli vain ihan pakko saada mukaan. Olen siihen kovasti tykästynyt, vaikka väri onkin vähän arka lialle. Mutta luontokeikoille voin sitten ottaa sen vanhan laukun mukaan :)

      Poista
  6. Kivannäköinen kamera. Odotan testituloksiasi ja kuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eka kuva on jo julkaistu, tuo laukkukuva, nimittäin.

      Poista
  7. Tyylikkään näköisen kameran olet saanut ja uskoakseni myös ihan laadukkaan. Mukavaa, että kameroissakin on alkanut näkyä uudenlaista muotoilua. Ja tuo laukku on kerrassaan hieno. Olen metsästänyt itselleni kunnollista ja myös katseen sietävää kameralaukkua järkkärille, tosin en erityisen aktiivisesti. Golla voisi olla hyvä ehdokas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan niitä parempiakin pokkareita kuin tämä, tässä ei ole kovin kummoista zoomiakaan, mutta minulla oli hintakatto olemassa, kun pokkaria hankin ja sitä kattoa en halunnut ylittää. Kuitenkin on kyse kakkoskamerasta, joten en ole valmis siihen satsaamaan ihan kauheasti. Golla tuntuu ainakin kivan ulkonäön lisäksi myös laadukkaalle.

      Poista
  8. Onnittelut uudesta kamerasta ja laukusta! :)

    Minä en mene minnekkään, ettei oo pokkari veskassa mukana. Koskaan ei tiedä, mitä mielenkiintoita tulee eteen!

    Leppoisaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Juu, pitää nyt muistaa kiikutella uutta kameraa mukana menossa, jos toisessa!

      Poista
  9. Oijjoi, ihanan näköinen kaksikko! Kyllä noilla kelpaa kuvaretkille lähteä.

    Pokkareiden ominaisuudet kehittyvät hurjaa vauhtia, ne eivät paljon kalpene harrastajajärkkäreille monessakaan suhteessa – varsinkin, jos käyttää järkkärissä vain peruskittiputkea ja automaattiasetuksia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse pidän kuvatessa siitä, että järkkäri tuntuu käsissä painavammalta ja isommalta, pokkarin kanssa en oikein saa samaa tuntumaa. Ehkä se on tottumiskysymys, kun olen niin pitkään kuvannut järkkäreillä, jo filmiaikana. Haaveissa on vielä paremman järkkärirungon hankinta, mutta ovat kovin kalliita, joten jonkunnäköistä lottovoittoa siihen tarvittaisiin. Haaveilla kuitenkin aina voi..

      Poista
    2. Totta, järkkäri tuntuu mukavan jykevältä kädessä, siitä pois totutteleminen veisi varmaan hetken aikaa. Ja sitten pokkarin jälkeen olisi taas outoa palata painavaan kameraan... puolensa kummassakin, ehdottomasti.

      Poista
  10. Ihanan nätti toi pokkari ja kaunis laukku. Mulla on tosi ammattilaisen otteet jos otan järkkärin mukaan:) laitan kameran pakastepussiin ja normi Marimekon arkkitehtiveskaan muiden kamojen sekaan. Ehkä jonain päivänä jaksais ostaa oikeen kameralaukun jos löytyis nätti jota voi käyttää myös normiveskana. On mulla viimevuostuhannelta Nikonin kameralaukku mutta se on niin iso ja vanhalle digijärkkärille oikea kameralaukku mut uus kamera ei enään mahdu siihen joten Marimekko saa kelvata:)
    Mä ostin iPhone5:n 2 vuoden kytkynä ja nyt on kamera aina mukana. Ihana kun vihdoinkin sai puhelin jossa kamera ja netti koko ajan kaverina, enään en ole koskaan yksin:)

    VastaaPoista
  11. No aivan kivoja sekä laukku että kamera.
    Nyt päätökseni vain vahvistuu juuri tuollaiseen pineen helposti mukana kuljetettavaan .
    Onko noin hienoja kameralaukkuja olemassa..Nyt alkaaa laukkujen katselu heti kohta.

    VastaaPoista

Viestisi lämmittää mieltäni, kiitos siitä!