maanantai 18. helmikuuta 2013

Sopiva yrteille

Ostin muovisen, pienehkön kukkaruukun. Vähän ehkä epäröiden. Ruukulla kun oli mielestäni vähän liian paljon hintaa. Mutta onneksi se on toiminut hyvin!

Kyseessä on kaksiosainen ruukku. Pienempään alaosaan laitetaan vettä sisälle. Ruukun yläosaan tulevan kasvin/yrtin pohjasta ujutetaan mullan sisään muovinen tikku, jossa on kiinni pari paksumpaa narua. Narut pujotetaan isomman ruukunosan pohjan reiästä vesiosaan ja kastelu hoituu kuin itsestään.


Marketin heviosastolta ostettu rosmariini on viihtynyt tuossa muovikipossa erinomaisesti tämän ensimmäisen viikon. Jos se menestyy toisenkin viikon, taidan käydä ostamassa tälle ruukulle kaverin. Värikin sopii hyvin keittiön harmaisiin verhoihin :) Kätevät DIY-nikkarit varmaan ideoivat tällaisen systeemin ihan itse, mutta minua laiskotti tässä kohtaa ja päädyin kaupan antiin.

Olen viime päivät saanut ihailla myös sekakimppua, jonka sain rakkaalta äidiltäni ystävänpäivänä. Tummanpunaisia ruusuja, kirkkaanvalkoisia kryssia, punertavia freesioita, kaunista!


Tämä kiva sydän bongahti vähän ennen ystävänpäivää Heidi-Maarialta Perennapuutarhurin blogista. Lämmitti mieltä kovasti, joten kiitos paljon tunnustuksesta! Itse en ole viime aikoina ehtinyt ihan hirmuisesti uusia blogituttavuuksia hankkia, joten sydän sykkiköön nyt tässä postauksessa kaikkien ilona, en erityisesti lähetä sitä matkalle minnekään :)

Ps. Huomasitko arvontani? Käsitöitä ja sisustukseen liittyvä kirja palkintoina, käy osallistumassa: klik!

5 kommenttia:

  1. Näppärän oloinen purkki! Mä en tahdo saada näin talvella kaupan yrttejä pysymään pirteinä, liekö syynä kylmäkuljetus pakkasessa vai mikä..

    VastaaPoista
  2. Kaunis kukkakimppu. Ja tuo ruukku on näppärä. Voisi toimia meillä hyvin lomienkin aikaan jolloin appivanhemmat käyvät hoitamassa kasvien kastelun ja yleensä aina onnistuvat tappamaan ainakin yhden kasvin vedenpuutteeseen ;-) Ovat siis erittäin nuukia kastelijoita.

    t. Katja

    VastaaPoista
  3. Hyvälle näyttää yrttisi! Itsellä nuukahtavat hetkessä, kaikki muut paitsi just rosmariini :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa, pitäiskö mun kokeilla jollain riskaabelimmalla yrtillä kans...mikä olisi sellainen, joka normisti nuukahtaa sulla hetkessä? Persilja, salvia?

      Poista

Viestisi lämmittää mieltäni, kiitos siitä!