perjantai 5. huhtikuuta 2013

Kuusi tuntia

Vapaapäivää ei paljon paremmin voisi tällaisena kylmänä keväänä viettää kuin pionien ja muiden kukkien tuoksussa puutarhamessuilla, jossa vierähtikin kuvaten ja ihmetellen kuusi tuntia. Kiitos myös vanhemmille messuseurasta! Parit "luennotkin" kävin kuuntelemassa uutuusperennoista ja perhoskasveista. Kukkaloisto ei ollut aivan viimekertaisen vertainen, mutta kyllä kauneutta silti riitti ympärillä. Harmitti vain, että hallit olivat varsin kylmiä -  itse jätin päällystakin narikkaan ja palelin pariin otteeseen oikein kunnolla (uutta kevätflunssaa ei tarvittaisi, kiitos!).

Enemmän kuvallisia tunnelmia messuilta on luvassa lähipäivinä, esimakua tarjoilen kaikille kevätnälkäisille kukkaisalla "rintarossilla". Pioni oli mukana yhdessä Kevätkimppu-näyttelyn kukkapuketeista. Messuille osallistuvat kukkakauppiaat sitoivat kimput näytösluonteisesti tänään, ja nyt esillä on muutamia kauniin keväisiä tuliaiskimppuja.


Kurkkaa halutessasi messujen kotisivuille: Piha&Puutarha Turussa 5. - 7.4.2013

9 kommenttia:

  1. Ajattelinkin että saatat olla ensimmäisten joukossa ;) Itse ehdin tänä vuonna vasta sunnuntaina paikan päälle, kummasti kaikkea menoa ja tapahtumaa kertynyt päällekkäin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään mennä mahdollisimman ajoissa, ettei olisi viikonlopun ryysistä. Sunnuntaina on varmaan myös hyvä piipahtaa ehkä messujen kääntyessä loppusuoralle...Tänään käytävillä oli iltapäivällä hyvin tilaa alkuryysiksen jälkeen.

      Poista
  2. Olisipa ollut kiva käydä. Voitin liputkin yhdessä arvonnassa, mutta piti luopua niistä, kun tuli menoa tänne Itä-Suomeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, näitä nyt on ilmeisesti tulossa Turussakin joka vuosi, aiemmin järjestettiin vain joka toinen vuosi. Joten ehtiihän sitä...

      Poista
  3. Hyvä kun kerroit, enpä vie huomenna takkia narikkaan.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt jo kurkkua kivistelee...ehkä se A-halli oli niin himputin kylmä senkin vuoksi, että olivat vielä aamulla pitäneet vissiin ovia auki ja lastanneet tavaraa sisään. Sekin harmitti, että A-lavan vieressä pidettiin luennon aikana ulko-ovea auki, en tiedä, miksi, mutta loppujen lopuksi minun oli pakko lähteä ennen esityksen päättymistä pois, kun palelin niin paljon.

      Poista
  4. Mä pidin jotenkin eniten siitä kimpusta missä oli niitä kuivia heiniä.. pioni kimppukin oli upea, ne kaikki olivat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, ihan samat aatokset! Se sama kimppu oli minunkin suosikkini! Huomenna tulee siitä yksi kuvakin tänne...Mitä mieltä muuten olit messuista?

      Poista
  5. Oi kuinka ihana uusi banneri sinulla!

    -A-

    VastaaPoista

Viestisi lämmittää mieltäni, kiitos siitä!