torstai 23. toukokuuta 2013

Kerrannaiskukkainen hybridi

Yritin selvittää, mitä lajia tämä mökillä yhden ainoan kukan puskenut kerrottu, valkoinen jouluruusu edustaa. Sen terälehdet ovat ihan valkoiset, mutta sisusta hohkaa vihreää. Löysin jouluruusussa olleen lapun, jonka olin laittanut talteen. Siinä lukee vain: Helleborus mix.

Kasvi on lapun mukaan peräisin tanskalaiselta taimistolta Gartneriet Spireniltä. Jos nyt jotain yrityksen tanskankielisiltä sivuilta ymmärsin, niin taimistolla kasvatetaan sekä Helleborus orientalis -hybridejä (yksinkertaisia ja kerrattukukkaisia), jotka kulkevat Tanskassa ilmeisesti nimellä påskeklokker (pääsiäiskellot). Ja lisäksi taimistolla on perinteisiä jouluruusuja nimellä Helleborus niger, jotka kukkivat jo joulukuun lopulla (siis Tanskassa). Suomessa olen nähnyt tuosta versiosta käytettävän nimeä vaaleajouluruusu. Veikkaan tämän minun kukkani edustavan noita hybridejä :)


Tanskalaistaimiston sivuilla oli muuten aivan ihastuttavia kuvia jouluruusuista, joissa on pilkkuja. Toisissa enemmän, toisissa vähemmän. Kukat näyttivät hienoilta, ehkä jouluruusuvalikoima lisääntyy lähivuosina Suomessakin...toistaiseksi en ole noita pilkullisia nähnyt myynnissä täällä päin.

9 kommenttia:

  1. Toivotaan niin, on todella todella kaunis kasvi.

    VastaaPoista
  2. Nätti! Upea! Kaunis! Itse yritin a) laittaa pari jouluruusua penkkiin, mutta menin vähän mututuntumalla ja varmaan olisi pitänyt peittää talveksi? b) kasvattaa jouluruusuja siemenestä, mutta ainakaan eivät itämään lähteneet. Uusi yritys, kun saa pihamaata johonkin kuosiin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse laitoin ekan jouluruusun viime vuonna maahan, ja talvehti (Ib-vyöhyke) ilman suojausta. Oletko antanut siemenille kylmäkäsittelyn? :)

      Poista
  3. Kyllä nuo jouluruusut ovat upeita! Ja tämä kuvaamasi on aivan omaa luokkaansa!

    VastaaPoista
  4. Olen joka vuosi onnistunut kuivattamaan jouluruusuni ennen maahan istuttamista, mutta ensi vuonna on tsempattava. Tai sitten käyn ostamassa nyt kesällä jouluruusun jostain, en vaan enää muista missä sellainen silmiini osui. On tuo niin kaunis.

    VastaaPoista
  5. Ihana jouluruusu, itse olen monta vuotta haikaillut 'Double Eleen Picotee' lajiketta, ainakin taimikuvastoissa se on niin kaunis ;)

    VastaaPoista
  6. Onpa upea ja erikoisen värinen kukinto, tulee ihan joku karamelli mieleen.

    VastaaPoista
  7. Aivan upea jouluruusu, niin hienot värisävyt.

    VastaaPoista
  8. Kaunis kukka hänellä oli sitten mikä jouluruusu tahansa :)

    VastaaPoista

Viestisi lämmittää mieltäni, kiitos siitä!