tiistai 25. kesäkuuta 2013

Ei välttämättä koreimpia

Olen nähnyt juhannuksen aikaan muutamia oranssinruskeita piippopaksupäitä  
(Ochlodes sylvanus) nauttimassa mesibaarien antimia.


Vaikka paksupäät eivät ole niitä koreimpia perhosia, 
ovat ne äärimmäisen sympaattisen oloisia. 
Niiden puuhia on rentouttavaa ja kiinnostavaa katsella.


 Laji lentää kesäkuulta heinäkuulle ja talvehtii toukkana.


Myöskään gammayökkönen (Autographa gamma)
 ei ole ehkä sieltä kauneimmasta päästä,
mutta melko jännä perhonen sekin. 
Ainakin uskon tämän kuvien ruskeanharmaan perhosen olevan gammayökkönen, 
sillä sen siivissä näkyy lajille tunnusomainen
vaalea, kreikkalaisten kirjainten gammaa tai pientä y-kirjainta muistuttava kuvio.


Pitkä imukärsä on välillä hauskasti rullalla ja siivet käyvät niin tiheään tahtiin, 
ettei niiden liikettä tahdo saada kuviinkaan pysäytettyä.
Gammayökkönen on siitä erikoinen, että lentelee myös päiväsäikaan.
Sen kuvaaminen on varsinaista yhden laukaisun hommaa,
sillä kameran laukaisuääni karkottaa sen heti lentoon
eikä toista kuvaustilaisuutta saman kukan äärellä tule.


Minulla oli onni ikuistaa yökkönen myös siivet suljettuina tankkaamassa aurinkoenergiaa! 


Heinikon ja korsien seassa lepatteli mökkitien ojanpientareella 
juhannuksen aikaan myös yönmusta pieni nokimittari (Odezia atrata)
 Se on vain parisenttinen, hentoinen ja siipiään ahkerasti liikutteleva mittari.
Juuri tuon siipien läpsyttelyn ja korsien pimennossa lepattelun vuoksi kuvasta ei saanut tarkkaa.
Ihan söötti perhonen yksinkertaisuudessaan, itsekin olen mustan kannattaja vaatteiden värissä :)

8 kommenttia:

  1. Uskomatonta, miten onnistut noissakin perhoskuvissa!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kärsivällisyyttä tuossa puuhassa pikkasen vaaditaan, ei ole hättäsen hommia :)

      Poista
  2. Tuo nokimittari on mulle ihan uusi tuttavuus. Hienoja kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on oikein hauska nokinen tapaus sipsutellessaan heinien välissä!

      Poista
  3. What absolutely beautiful images! I find these moths fascinating.

    VastaaPoista
  4. Jennifer, how nice that you had time to comment my post. I love butterflies, but these are the only ones I could find during midsummer. Thank you for your kind words. And I hope that you´ll have a nice and sunny summer.

    VastaaPoista

Viestisi lämmittää mieltäni, kiitos siitä!