maanantai 24. kesäkuuta 2013

Kurkistus

Ensimmäinen lomapäivä alkoi klo 7 kotitalon viereisen kolmen talon rakennustyömaan kilkatuksella, kalkatuksella, hurinalla ja piipityksellä. Otti päähän!

Parvekkeelle pitäisi tänään istuttaa hortensia, jonka hankin jo aiemmin, mutta vasta eilen sain roudattua hapanta multaa mökiltä. Mitä uutta parvekkeelle muuten kuuluu? Kurkataan...

Aika pirtsakka tapaus on tarhaneilikka Lilliputti
kukkien kuvionnissa on hauska 3D-vaikutelma!



Keväällä istutetut orvokit ovat venyneet pituutta, 
mutta jaksavat kuitenkin vielä kiitettävästi kukkia!



Siemenestä kasvattamani tulisalvia Amor (Salvia splendens) 
on väritykseltään mielenkiintoinen. Odotin vähän liilempaa,
mutta tuo tummempi väri on vähän sellainen tumman marjapuuronvärinen.
Kolme siementä kylvin, kaikki itivät. 
Tämä yksi kasvaa parvekkeella ruukussa, kaksi muuta mökillä perennapenkissä.


Lähikuvissa jo aiemmin esiintynyt tulppaanipelargoni Emma 
jaksaa kukkia vähän varjoisammassakin.
Kovin aurinkoista paikkaa ei parvekkeeltani löydykään,
lähellä kasvavat puut varjostavat myös.

14 kommenttia:

  1. Miten kaikilla työmailla onkin kaikki rakennusmiehet aina aikaisessa kun saisi itse nukkua... Ihania värejä kukissasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidän peukkuja, että raksamiehet lomailisivat heinäkuun!

      Poista
  2. Ihanaa todeta, että joku onnistuu parvekepuutarhassaan! Itse vein tänään kuihtuneita ja kirvoja täynnä olevia kasveja roskikseen.... Juurikin vaan pensashortensia näyttää selviävän, sekä marjakuusi....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotain uusia hankintoja tekisi vielä mieli parvekkeelle, varmaan tällä viikolla vielä jotain kotiutuu puutarhamyymälästä.

      Poista
  3. Inhottava rakennustyömaa loma-aamuna. Tarhaneilikkasi on upea, väritys on moniulotteinen. Toivotan hyvää lomaa !

    VastaaPoista
  4. Tarhaneilikkasi on todella hauskan näköinen! Tuollaiseen en ole ennen törmännytkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään ollut nähnyt ennen, ja kun oli niin hauskasen näköinen, otin pari taimea mukaani.

      Poista
  5. Iiiihana tuo pelargonia!! Kuten myös neilikat, intensiivinen väri niissä.

    VastaaPoista
  6. Mikä söpöläinen tuo Lilliputti:):)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, se on varsinainen söpöliini ja kukkii varsin ahkerasti!

      Poista
  7. I must try again to grow the pinks that you opened the post with. I had some in the garden at one time, but they perished over-winter. Pansies are another favourite and I love the soft color of the geranium at the end of the post.

    VastaaPoista
  8. Yeah, they are very nice little carnations. I think they do not survive winter in the ground here in Finland. The tulipgeranium Emma is my favourite :)

    VastaaPoista

Viestisi lämmittää mieltäni, kiitos siitä!