tiistai 30. heinäkuuta 2013

Mukava kesäretkikohde

Tammisaari on mukava kesäretkikohde! Oma kaupunkihan se ei enää nykyään virallisesti ole, vaan kuuluu Raaseporiin. Mutta sillä nyt ei matkailijan kannalta ole merkitystä :) Ihanan leppoisa tunnelma merenrannalla, tosin me satuimme visiitille melko tuulisena päivänä. Puhurit eivät kuitenkaan yltäneet täydellä voimalla upean vanhan kaupungin kortteleihin. Vanhoilla kaduilla kulkiessa huomiota kiinnittivät mm. erilaiset portit, veikeät juorupeilit, koristellut ikkunanpuitteet ja kesäiset kukkaistutukset.

















Bongailimme myös kortteleiden hauskoja eläinaiheisia kylttejä, kameraan tallentui tosin lähinnä eri kalalajeja. Kävelimme muun muassa Hain, Siian ja Ahvenen kortteleissa :)


Tammisaaresta ei olekaan sitten pitkä matka, arvannette minne?

17 kommenttia:

  1. Voihan harmi! Minä en kyllä osaa neuvoa, mutta soitin äsken meidän Teekkarille, hänkään ei osannut suoralta kädeltä sanoa, mitä pitäsi tehdä.
    Lupasi kuitenkin miettiä asiaa ja jos keksii jotain, laittaa sitten sinulle tänne kommenttia :)
    Samanlaiselta leppoisalta vaikuttaa tunnelma Tammisaaressa kuin on täällä Raumallakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marja, kiitos, kun näit noin paljon vaivaa! Olet aivan ihana blogiystävä. Ja totta, Rauman vanhan kaupungin kaduilla on samanlaista rauhallista fiilistä, tosin alkukesällä oli aika iso katuremppa siellä menossa, että piti Kitukränniä pitkin kiertää.

      Poista
  2. En tiedä mahtoiko jokin Bloggerin kilke olla vaan jotenkin jumissa, mutta kokeilin äsken luoda blogilistan omaan blogiini ja lisätä blogisi siihen. Ensimmäisellä kerralla näkyi se mainitsemasi vanha postaus, mutta kun päivitin sivun niin uusimpana näkyi tämä postaus.

    Jos et ole mihinkään koskenut ja muilla ei samanlaista ongelmaa ole niin ongelma todennäköisesti korjaantuu itsestään ennen pitkää. Suoraan bloggerin asetuksista ei kyllä löydy mielestäni mitään mikä asiaan auttaisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tuomas! Oli oikein ystävällistä, että lähdit noin hienosti auttamaan "tätiä" pulassa. Ja nyt ilmeisesti ongelma on sitten korjaantunut ihan itsellään, mistä ikinä se sitten johtuikaan! Mukavaa kesän jatkoa!

      Poista
  3. Hei, tutkiskelin asiaa ja huomasin, että jostain syystä blogisi päivittyi hallintapaneelini lukuluetteloon ilman kuvia. Mutta nyt blogisi olikin jo päivittynyt sivupaneeliini, eli asia taisi korjaantua. Nämä ovat turhauttavia juttuja, kun ei tiedä mikä on mennyt pieleen. Onneksi asia taitaa olla nyt kunnossa ja voimme taas seurata kivoja postauksiasi ja hienoja kuviasi.
    Tammisaari on kiva retkivinkki, kiitos siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti vielä sanomani, että tälläisissä ongelmissa voi ottaa yhteyttä Bloggerin tukeen: https://productforums.google.com/forum/#!forum/blogger
      Aika usein olen saanut sieltä vastauksen, tai ainakin huomannut, että muilla on sama ongelma ja se johtuu B:n liikkeistä.

      Poista
    2. Kiitos, Cheri, kun tarjosit apuasi noin nopeasti! Pistän visusti tuon tuen osoitteen muistiin!

      Poista
  4. Kyllä mulla näkyy tämä uusin, se on ollu göggelillä joku juttu vaan elä huoli:)
    Tammisaari on ihana paikka päivävierailulle ja siellä on torin laidalla aivan ihana herkkukahvila.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. G on tainnut olla sitä mieltä, että mun pitäisi lomailla myös postailuista!
      Mä näinkin sen kahvilan, jos tarkoitat sitä Kardemummaa (kirjoitettiin kait vähän toisella tavalla). Me käväistiin vanhassa kaupungissa siellä, missä aiemmat pari pressaakin eli Cafe Gamla Stanissa.

      Poista
  5. Upeita kuvia hienoista paikoista! Minullakin on muuten tänään bloggeri temppuillut ärsyttävästi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogger osaa temppuilla aika ajoin, joskus jopa niin, että meinaa hermo mennä. Onneksi tämä bugi selvisi näin nopeasti!

      Poista
  6. Nyt näkyi tämä uusin postauksesi - hyvä jos korjaantui. Mulla on vaikeuksia tässä bloggerissa kuvien kanssa, jos siirtelen kuvia keskeneräisessä tekstissä, tulee ihmeellisiä turhia välejä, niiden poistamisessa menee aikaa, ja esim. uusimman postaukseni yläreunasta en saa millään ilveellä pois tyhjiä rivejä, kun kuva on käynyt siinä kohdassa. Jos viitsisi, voisi laittaa viestiä tuohon antamaasi osoitteeseen.
    No asiaan ! Ihania kuvia Tammisaaresta, ja luulenpa että en ole siellä käynyt, en ainakaan katselemassa rauhassa. Tultiin juuri reissusta, ja totesin että kyllä kotomaassa on mahtavasti katseltavaa ja koettavaa. Kävimme mm. Loviisassa ja Porvoossa ihastelemassa vanhoja rakennuksia, kaunista oli sielläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samanlaisia turhia välejä ilmestyy minullekin, jos kuvien järjestystä yrittää muuttaa. Yritän niitä sitten koodipuolella käydä fiksailemassa, muuten se ei tahdo onnistua.

      Porvoossa oltiinkin tässä juuri yksi kesä, varsin viehättävä paikka sekin!

      Poista
  7. Tammisaaressa olisi mukava poikkeilla näin kesäaikaa :)

    VastaaPoista
  8. Todella kauniit ja idylliset kuvat. Tuolla olisi hyvä olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellainen hyvä olo siellä kyllä tuli! Yksi kesä oltiin siellä yötäkin, meri on rauhoittava elementti siinä aivan vieressä, ja ruokakin oli hyvää ja iltakävely vanhassa kaupungissa on vieläkin mielessä, vaikka yön yli reissusta onkin jo aikaa.

      Poista

Viestisi lämmittää mieltäni, kiitos siitä!