sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Joko nyt?

Voi apua! Syyskuu. Joko nyt? Ei vielä!
Paniikki. Syysflunssakin. 
Tarraudun kesään. 
En kestä. Edes ajatella. 
Ahdistaa edessä oleva pimeä ja kylmä. Jo nyt.

7 kommenttia:

  1. Minä sain ensimmäisen syysflunssani, joka ei onneksi kestänyt kuin muutaman päivän. Niin se vaan syksy tuli, kesä oli ihana ja lämmin,mutta odotan myös hyvillä mielin näitä viileitä iltoja. Tykkään kyllä asua Suomessa ja tykkään kaikista neljästä vuodenajasta jollain tavalla, keväästä ja syksystä kuitenkin eniten.
    Kauniin kuvan olet taas saanut tallennettua. Perhonen ja lehti sävy sävyyn :) Mitä lie sen siiville tapahtunut :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä poden kurkunpääntulehdusta, joten ääni on kadoksissa. Se on tosi tylsää! Olen nyt kuin Robin - puhekiellossa.

      Tämä risasiipihopeatäplä lenteli useaan otteeseen jättiverbenoilla elokuun puolivälin jälkeen. Veikkaan, että siivistä on kadonnut osa jonkun linnun nokkaan.

      Minulle voisi olla ne vaihtelevat vuodenajat kevät ja kesä, niitä vuorotellen. Jaa, pakko kai siinä välissä pitäisi olla pieni syksy, mutta talven voisi jättää kokonaan pois välistä.

      Poista
  2. Toivotaan pitkää ja lämmintä syksyä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, mieluummin aurinkoa kuin harmaata pilvimössöä!

      Poista
  3. Syyskuussa pitää mennä metsään samoilemaan. Katsella kauniita värejä, haistella metsän tuoksuja ja välillä nappasta marja suuhun. Sateella kumisaappaat jalkaan ja villapaita sadetakin alle ja antaa tuulen tuivertaa. Illalla on niin mukava käpertyä huoneen lämpöön lukemaan tai neulomaan, kun ikkunan takana on pimeää ja jännittävää. Syksyhän on ihanaa aikaa, paljon ihanampaa kuin kesän kuumuus ja paahtavat hiostavat helteet ♥ Nautitaan ennen kuin ne kamalat pakkaset taas tulee :)

    VastaaPoista
  4. En pidä minäkään syksystä ja talvesta, mutta onneksi niihin sopeutuu - kun on pakko. Toivottavasti tulisi oikein pitkä, aurinkoinen ja leuto syksy, ei jatkuvaa kaatosadetta ja ainaista märkyyttä.

    VastaaPoista

Viestisi lämmittää mieltäni, kiitos siitä!