perjantai 27. syyskuuta 2013

Vehreyttä

Tänä kesänä en jaksanut niin hirmuisesti innostua parvekkeen kukittamisesta, koska taloni vieressä on massiivinen rakennustyömaa. Ei sentään onneksi parvekkeeni edessä, mutta niin lähellä, että rakennusmelu on kantautunut parvekkeelle pitkin kesää aamusta iltaan, myös viikonloppuisin. Siinä paukkeessa ja melskeessä ei partsilla ole voinut rentoutua.


Jotain vehreyttä pelargonien kukinnan vastakohdaksi halusin, ja amppeleissa kasvaneet maahumalat eivät pettäneet tänäkään vuonna, pitkäksi venyivät. Samaa "valuvaa" efektiä antaa parvekkeen päädyssä hopeaputous. Pieniä tuikkivia, hennon vaaleanpunaisia väripilkkuja vehreyden keskelle tarjosivat ahkeraliisat.


Varjoisimpaan nurkkaan hankin tänä kesänä tuijan, ja hyllyn toisen puolen valloitti rönsyilevä, maanpeitekärhönä paremmin tunnettu clematis ´Jouiniana Praecox´. Se kukkii melko myöhään valkoisin ja osittain vaaleansinertävin kukin ja tuntuu olevan varsin vahvakasvuinen,





Tässä blogilandiassa käyttämäni nimen nimikkokasvi - intianminttu. Se on oiva köynnös amppeliin!


Postailen vielä jossain välissä aiemmin kesällä otettuja lähikuvia parvekkeella kukkineista kasveista, pelakuista useimmat olenkin jo ehtinyt esitellä.

20 kommenttia:

  1. On ihanaa vehreyttä, vau!
    Mun täytyis varmaan myös kokeilla tuota maahumalaa kunnolla ruukkuihin, sitä kun on tontti täynnä.

    VastaaPoista
  2. Upeat kukat! Hopeaputous on minunkin suosikkini, varma ja kaunis kasvi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hopeaputous on aivan upea ja jaksaa sinnitellä pakkasiin asti mainiosti.

      Poista
  3. Niin vehreää kauneutta, harmillista jos et ole voinut nauttia melun takia..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meluo on kyllä ollut välillä hermoja raastavaa...

      Poista
  4. Sullahan on melkein viidakko siellä! Tuo maahumala on kyllä niin kiitollinen vehreyttäjä, mulla on sitä kirjavalehtisenä aina kuistin varjoisalla sivulla laatikoissa. Nyt olenkin vienyt jo maahumalat työpaikalleni takaisin, siellä ottavat siitä pistokkaita ensi kevättä varten, aivan hurjan määrän niitä saakin kahdesta parvekelaatikollisesta! Saan sitten ensi keväänä vaihtarina taas uudet taimet.
    Herttainen on tuo sinun kärhösikin.
    Tuo edellisen postauksen kärsäolio on kyllä sympaattisin ikinä! Miten ihmeessä huomaatkin kaikki hauskat ötökät, tänä kesänä en ole nähnyt edes yhtä kiitäjän toukkaa vielä......

    VastaaPoista
  5. Vau mikä parveke. Ihana vehreys. Noi maahumalat on kyllä mahtavia, kun ne venähtää kesän aikana niin kivasti.

    VastaaPoista
  6. Siis apua, miten ihana! <3 Maahumala amppelikasvina onkin mainio idea, siitä iso kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on ollut humalat amppelissa jo useampana kesänä. Ovat takuuvarmoja vehreyden tuojia.

      Poista
  7. Parvekkeesi on kyllä lumoavan vehreä keidas. Maahumala on erinomainen ruukkukasvi, nopeakasvuinen ja kestävä. Meillä kasvaa sitä pihassa yllinkyllin, joten tulee laitettua sitä myös kesäkukkaistutuksiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moni onkin jo huomannut maahumalan hyvät puolet, ainakin kommenteista päätellen.

      Poista
  8. Todella kaunista. Ihanaa viikonloppua.

    VastaaPoista
  9. Sulla varmaan jatkuu ihana kesävihreys parvekkeella vielä pitkään,ihana.

    VastaaPoista

Viestisi lämmittää mieltäni, kiitos siitä!