perjantai 25. lokakuuta 2013

Kurkkupussinen lintu

Tätä en tiennyt närhestä aiemmin: että sillä on kurkkupussi, jonne se napsii mm. syksyisin tammenterhoja ja käy sitten piilottamassa ne talvivarastoksi.Suomen Luonto -sivuston mukaan lintu piilottaa saaliinsa jopa kilometrien päähän multaan ja sammaleeseen talven varalle. Meillä on mökkimaisemissa viihtynyt koko kesän närhiä, tosin eipä niitä pahemmin ole nähnyt, ainoastaan kuullut.

Viime viikonloppuna närhistä rohkein saapui tutustumaan mökin lintulaudan antimiin. Tosin se muovinen lintuhäkkyrä on tälle isolle varislinnulle liian pieni ja kevyt. Niinpä närhi kehitti aivan oman taktiikkansa, se syöksyi pihlajan ylemmältä oksalta päin linnunruokapömpeliä ja onnistui useimmiten tiputtamaan astiasta maahan muutaman pähkinän tai siemenen, jonka se sitten kävi nappaamassa. Syöksyilystä en onnistunut ikuistamaan muistikortille kuin yhden hetken ja sekin kuva on täysin epätarkka, mutta laitan sen tänne kuitenkin muistoksi tuosta reippaasta ja vauhdikkaasta ruoanhakutyylistä.









22 kommenttia:

  1. Närhi on komea lintu. Aivan mahtava tuo eka kuva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidän sen väreistä. Ne korostuvat talvella valkoista lunta vasten. Tämä yksilö ei ollut niin punertava kuin jotkut, enemmän harmaata hänellä sulastossaan.

      Poista
  2. Hyvä kuva se on vaikka onkin pikkuisen epätarkka! Upea lintu! Kiva kun pääsee näin kuvien kautta tarkastelemaan lähemmin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei tän valokuvauksen aina tarvitse olla niin piirun tarkkaa!

      Poista
  3. Hieno lintu ja enpä tiennyt kurkkupussista ennestään. Olen nähnyt noita vain korkealla kuusen latvassa, pihapiirissä ei ole näkynyt vielä. Komea kuvasarja!

    VastaaPoista
  4. Onnistuitpa saamaan upeat kuvat varovaisesta linnusta. Närhi on kaunis lintu, näen niitä täällä päivittäin, mutta yhtään kuvaa en ole onnistunut nappaamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä on mökkimaisemissakin tänä kesänä havainnut enemmän kuin ennen. En tiedä niiden reviirien suuruudesta, mutta noin isokokoinen lintu tarvinnee paljon ravintoakin..

      Poista
  5. Komea lintu! Olen nähnyt niitä nyt syksyn aikana monet kerrat tammenterhoja keräämässä ja syömässä, mutta yhtään kuvaa en ole onnistunut saamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Närhiä saa kuulemma kiittää siitä, että niiden ansiosta versoo paljon myös uusia tammen taimia.

      Poista
  6. No enpä tiennyt minäkään, mutta nyt ollaan vähän viisaampia. Upean siniset sulat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen erityisen viehättynyt noista sini-mustista sulista. Ovat hienot!

      Poista
  7. Kylläpä onnistuit saamaan hyvät kuvat närhestä!
    Meillä niitä on taas näkynyt tässä ruokinta-automaateilla useampiakin. Aikamoisia ahnehtijoita ovat. Varsin karmea on myös heidän rääkäisynsä, kun menen ovesta ulos heitä häiritsemään....

    Olen närhiä pihalla katsellessa miettinyt, että miten myös varislintuihin kuuluva kuukkeli voi tuntua niin paljon sympaattisemmalta kuin närhi. Ehkä se on se kuukkelin luottavaisuus ja rohkeus kun se Lapin erämaissa tulee hakemaan osuutensa kulkijan eväistä :)
    Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Närhien krääkäisyt saavat välillä kyllä ihan hymyn huulille, niin surkealta kuulostavat. Jaa, kuukkeli, sellaista lintua en olekaan koskaan livenä tavannut, mutta sun kuvissa kyllä :) Leppoisaa viikonvaihdetta!

      Poista
  8. Närhellä on upea väritys! Hienoja kuvia! Meillä närhet varastavat talipallot, jos ne on huonosti kiinnitetty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika paljon nuo tuntuvat pähkinöitä napsivan, isoon lintuun uppoaa murkinaa.

      Poista
  9. Hienoja närhi-kuvia. Närhen värit ovat kyllä upeat. Tuossa ensimmäisessä kuvassa linnun koko ja värit tulevat hyvin esiin. Meidänkin pihalla on seikkaillut syksyn aikana yksi närhi. Olisiko se tipauttanut terassille sen tammenterhon, jolla Juuso jossain vaiheessa "pelasi palloa" - ja minä ihmettelin, mistä terho on voinut pihallemme tulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, tosiaan, Juuso onkin voinut saada närheltä terhon pelipalloksi :)

      Poista
  10. Oletpa onnekas kun sait linnun kuvattua, kaunis lintu, hienot kuvat!
    Närhi on aika varovainen ja vaikea kuvattava, vaikka kuinka yritän hiipiä niin aina se karkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella varovainen lintu! Vissiin aika kuuluisa arkuudestaan...

      Poista

Viestisi lämmittää mieltäni, kiitos siitä!