lauantai 29. maaliskuuta 2014

Puutarhan kuningattaret

Turun Piha & Puutarha -messut tuli korkattua perjantaina avajaispäivänä.
Yleiskoristelualueelle oli tehty 125 metriä kivetystä ja
istutettu yli 13 500 narsissia ja tulppaania, 3 300 ruukkukukkaa, mm. helmililjoja
ja 80 erikoiskukkaa, lähinnä ruusuja ja kärhöjä, sekä noin 60 koristepuuta ja -pensasta.
Puutarhan kuningattaret -teeman alla erilaisten puutarhatunnelmien luomisesta vastasivat
Marianne Blom-Salola, Maarit Ketola, Paula Tiittanen ja Kirsi Sundholm.
Ymmärtäisin, että teemalla viitataan juuri kärhöihin ja ruusuihin,
joita oli ripoteltu alueelle joka osioon.

Taas pitää vaivata sitä skrollauskättä :)
Eli kuvia Turusta, olkaa hyvä!














Romuromantiikka näytti rantautuneen Ruotsista myös Turun messuille.
Tosin paljon hienovaraisemmin, ruosteisten autojen sijasta näkyvillä oli
ruosteisia maitotonkkia, vanha polkupyörä, raudoituskehikoita ja muita viritelmiä.









Yleiskoristeluun oli luotu kahdeksan "erilaista" kokonaisuutta,
alueiden teemat oli nimetty tunnelman mukaan:
Salainen puutarha, Metsän tuntua,
Pihatiiliä ja pastellia, Puuta ja terästä, Valkoista ja vihreää,
Värien riemua, Pelkistettyjä muotoja ja Helppohoitoisuutta.














Kaikki tämän postauksen kuvat olen ottanut 500 neliön kokoiselta yleiskoristelualueelta. 
Eniten taisin viihtyä lampiaiheen ympärillä. 
Vesiaihe vetää puoleensa...









Yleiskoristelun joukkoon oli mahdutettu myös satoja havuja, leikkopuita,
hyötykasveja sekä kellokukkia, rodoja ja muita "pikkukukkivia" yli 1 300.
On siinä istuttajilla ollut kädet täynnä hommia!









24 kommenttia:

  1. Ihastuttava tuo huvimaja kera raudoitusverkkokaton ja -seinämien. Ihanaa kukkapaljoutta! Harmi kun en tuonne tänä keväänä pääse :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se oli ihan hauska oivallus, tuolla konstilla saa melko edullisesti köynnösten avulla kukkaisan ja vehreän huvimajan.

      Poista
  2. Kaunista, kiitos ! Tosi paljon muutakin kukkivaa näkyy kuvissasi kuin kevätsipulit, runsaan näköistä. Kiva nähdä kuvat, kun en tänä vuonna lähde Turkuseen, (Mansessakin on tänä vuonna messut). Romuromantiikka on tervetullutta meillekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleiskoristelualueella oli kyllä monenmoista kasvia, se monimuotoisuus miellytti, sillä pelkät sipulikukat ovat ehkä "liian tuttua"...kärhöjä olisi voinut olla vieläkin enemmän, mutta niiden kukittaminen ei välttämättä ole ollut helppoa juuri tähän hetkeen, maaliskuun loppuun.

      Poista
  3. Kaunista on! Minäkin heti aloin ideoimaan tuota raudoitusverkkohuvimajaa, verkkoa löytyy varastosta, mutta ei ihan riittävästi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muuta kuin verkko-ostoksille ja keväällä istuttamaan köynnökset ympärille!

      Poista
  4. Voi tuota kukkien runsautta! Tuo muurin vieressä oleva metsänpohjakaistale oli ehkä näistä lempparini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä oli käytetty ilmeisesti kunttaa. Mielestäni on aika hassunhauskaa, että nykyään myydään myös metsänpohjaa. Kaikkea se ihminen keksiikin.

      Poista
  5. Ihania kukkia valtaisat määrät. Niin se vain on, että runsas määrä samaa kukkaa näyttää aina hienolta (meikäläisen mielipide).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suurina joukkoina värimassoilla on merkitystä, tosin silloin ehkä yksittäisen kukan ominaisuudet katoavat tai ainakin hämärtyvät. Molempi parempi. Mutta messuilla varsin näyttävää näin!

      Poista
  6. Voi vain huokailla täällä noin ihania kuvia katsellessa! Kiitos! Kyllä siellä on ollut paljon töitä, tuollaisia ihanuuksia kasvatellessa ja laittaessa näytteille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvia tuli paljon, mutta halusin näyttää sen 500 neliön kokonaisuuden, että mitä kaikkea siltä alueelta löytyi nähtävää. Kiva, jos pidit kuvista ja niiden tuomasta tunnelmasta!

      Poista
  7. Tosi kaunista on Turun messuillakin! Kukkivat iirikset sykähdytti eniten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovat ehkä sunnuntaina parhaimmillaan, kun avautuvat messuhallin lämpimässä :)

      Poista
  8. Huh miten upeita kärhöjä totisesti ja viimeisen kuvan ruusumanteli - ahh - mitä kevään odotusta =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruusumantelipuita oli useampia, kaikki niin herkkiä olemukseltaan, kuin vaaleanpunaisia hattaroita.

      Poista
  9. Aivan upeita kuvia! Ihana - kiitos!
    Mieli lepää kun saa vaan selaita toinen toistaan ihanampia kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! Hienoa, jos kuvien kautta saat iloa ja energiaa!

      Poista
  10. Kiitos kauniista messukierroksesta! Upeita kuvia! Olen kuullut että paikalliset puuttarhaseurat ja opilaitokset ovat yleensä messuilla talkoolaisina, talkoolaiset kai saavat osan istutetuista kukista palkaksi. Itse aion suunnata Tampereen puutarhamessuille parin viikn päästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että viihdyit kuvakierroksella. Joo, opiskelijoita ainakin on ollut mukana, Muistaakseni messujen yhteistyökumppaneita ovat Lounais-Suomen puutarhayhdistys ja ammattiopisto Livia.

      Ahaa, Tampereen puutarhamessuilla en ole koskaan ollutkaan, laitatko kuviea sieltä, niin voisin kurkistaa?

      Poista
  11. Ihania kuvia olet messuilta ottanut. :) Ja totta, samoja kohteita ollaan ikuistettu. Löysin sieltä ihanan lilan ruusun mutta sellaisia ei ollutkaan myytävänä, harmi. Kärhöjä ihastelin, niitä täytyy hankkia paljon lisää sekä ruukkuihin että puutarhaan. Jostain täytyy pyörän raatokin hankkia :) paljon pieniä ideoita löytyi toteutettavaksi omassa pihassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin ihailin sen lilan ruusun väriä! Se oli todella kaunis. En vain saanut ruususta riittävän hyvää kuvaa, että olisin voinut julkaista. Mutta uskon tietäväni, mitä ruusua tarkoitat :)

      Poista
  12. Upeita otoksia. Kiitlos jakamisesta.

    VastaaPoista
  13. Hienoja kuvia! Tuollaiset kärrynpyörät löytyy meiltäkin, vielä viime kesänä ne eivät löytäneet paikkaansa.
    Kävin viime vuonna Turun puutarhamessuilla ja minusta ne olivat hieman laimeat. Nyt näyttävät olleen mielenkiintoisemmat.

    VastaaPoista

Viestisi lämmittää mieltäni, kiitos siitä!