tiistai 6. toukokuuta 2014

Jotain pientä

Parveke on edelleen siivoamatta! Ensin oli niin lämmintä, että piti viettää aikaa mökillä todistamassa luonnon heräämistä kevääseen ja nyt on taas ollut niin kylmä, ettei tuulisella parvekkeella tee mieli heilua luutun kanssa. Mutta jotain pientä orvokkiamppelin lisäksi olen jo istuttanut, nimittäin lisää orvokkeja!

Nuo alalaidan punertavat orvokit odottavat vielä ruukkuun pääsyä, jos vaikka tänään vielä jaksaisi illalla istuttaa. Multaa lapan ruukkuihin nykyään tuolla valkoisella "kauhalla". Olen joskus ostanut sen paikallisesta sisustusliikkeestä, mutta minulla ei ole hajuakaan sen alkuperäisestä tarkoituksesta. Kauha on kuitenkin juuri passelinkokoinen ja -muotoinen mullan mättämiseen, joten siihen sitä käytän :)

12 kommenttia:

  1. Kiva kauha tuohon hommaan! Nyt on niin viileetä, että orvokitkin on pysähtyneet siihen kokoon missä olivat ostettaessa :/

    Ihanat nuo sun edellisen postauksen kuvat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhteen orvokkipurkkiin ostin myös kirjavan muratin. Se on sen verran herkkis, että vaikka minulla kaikki orvokit ovatkin jo yötkin parvekkeella, tämä istutus pitää muratin takia nostella toistaiseksi öisin sisälle. Kiitos kivasta kommentista tikka- ja leppiskuvista!

      Poista
  2. Jopas on suloisia ja herkkiä orvokkeja. Minun parvekkeella näitä on testattu eivätkä kestäneet paahtavaa aurinkoa, sai olla koko ajan kastelemassa. Nyt kokeilen jalopelargonioita ja toistaiseksi ovat viihtyneet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On vähän erikokoisia ja värisiä orvokeita, tosin keltaisia ja oransseja ei mahtunut mukaan :) Minun parvekkeellani taas on niin viileää, että orvokit ovat lähes samankokoisia kuin ostaessa, kasvu on jäänyt vähäiseksi. Jalopelargonit, laitahan niistä joku kerta kuvia!

      Poista
  3. Ihanat orvokit! Loppuis jo tämä kylmä tuuli ja lämpenisi ilmanala vähän. Ja vettäkin kyllä tarvittais, kuivaa on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi orvokit ei pienestä pakkasestakaan ota nokkiinsa. Vettä taitaa olla tulossa lähipäivinä, jos sääennuste pitää paikkansa! Ainakin veisi tuota koivujen siitepölyä vähän maahan, silmät alkaa olla turvoksissa.

      Poista
  4. Orvokit kyllä on käsittämättömän sitkeitä ja kestäviä. Mulla on ekaa kertaa noita oikein isonaamaisia orvokkeja vaikka yleensä tykkään mitä pienempiä ovat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mulla jo amppeli oli kerran nuupahtanut ihan leviäksi, kun olin unohtanut kastelun parina päivänä. Mutta niin vain hyvän kastelusession päätteksi orvokit nostivat itsensä urheasti ylös.

      Poista
  5. Kylmää näköjään riittää yöaikaan, mutta orvokki näyttää kestävän hyvin. Kauniita istutuksia ja tuo valkoinen lapio on hauskan näköinen. Sopii varmasti erinomaisesti nimenomaan mullan lappaamiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä juuri hain parvekkeelta sen orvokki-istutuksen, missä on murattia mukana, sisälle yöksi. Muratti ei vielä oikein tykkää kovin kylmistä öistä. Kauha on erinomainen juuri multahommiin! Ja helppo pitää puhtaana.

      Poista
  6. Viehättävä kuvakooste!
    Tuo kauhakin on niin nätti!
    Pienen orvokkikorin olen vasta saanut parvekkeelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Vikki. Kuvakoosteita on joskus hauska väsätä. Kivaa viikon jatkoa!

      Poista

Viestisi lämmittää mieltäni, kiitos siitä!