perjantai 9. toukokuuta 2014

Kelausta, osa 1

Nyt pitää kelata hieman taaksepäin, ja tutkailla, mitä sipulikukkia mökillä nousikaan ylös maasta varhain tänä keväänä. En ole aiemmin ehtinyt postata kuin lumikurjenmiekka Georgesta, mutta kyllä hänellä joitakin kukkakavereita oli tuolloin huhtikuussa.

12.4. kuvailin maasta ponnistaneita krookuksia. Niitä oli tänä vuonna todella vähän. En tiedä, miksi. No, osa taisi paleltua viime joulukuuussa, kun työnsivät vihreät tiittinsä esille jo silloin ja pakkanen nipistikin ne kuoliaaksi.

Kukkaan ennättivät mm. kirkkaankeltaisena hehkuneet pienehköt armeniansahramit (Angustifolius susianus) ja melkoisen muhkeankokokoiset terälehdet omaavat violetit krookukset. Nyt en kyllä enää muista, mitä violettia lajiketta mihinkin syksyllä laitoin, mutta veikkaan, että joukossa oli ainakin kevätsahramia (Crocus vernus´Flower Record´) ja ehkä tähtisahramia (Crocus tommasinius ´Ruby Giant´) Saa valistaa, jos toisin tunnistaa :)





 Krookusten joukossa kukki ainoastaan kaksi hennonvaaleansiniharmaata Katharine Hodgkin -iiristä (Iris winogradowii x I. histrioides), joten ihan putkeen ei mennyt talvi niilläkään.


Taviskevätkurjenmiekat (Iris reticulata) sen sijaan ponnistivat joukolla siniseksi laikuksi kukkapenkin koristukseksi.


4 kommenttia:

  1. Hienot kevätkuvat :)

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Heidi-Maaria! Pitää ikuistaa näitä vähän, kun tulee seurattua omaa blogia myös puutarhapäiväkirjan roolissa...

      Poista
  2. Kauniit kuvat!
    Nyt on niin ihanaa tarkailla pihapiiriä mikä alkaa kukkimaan milloinkin:) Meidän pihassa on kukkinut vasta sininen krookus ja narsissit. Palloesikot alkaa parhaillaan kukkimaan.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, palloesikot ovat niin kauniita! Minua harmittaa, kun talvi ei ollut suosiollinen lilalle palloesikolleni, se on lähestulkoon kuollut, vain pari pientä lehtitupsua ja yksi avuttoman oloinen kukkavana, muisto vain on viimekeväinen pallomeri :(

      Poista

Viestisi lämmittää mieltäni, kiitos siitä!