tiistai 24. kesäkuuta 2014

Kesäkuun kellot

Ihan reaaliajassa en ehtinyt kevätkukkijoita tänäkään vuonna kirjata blogiin, mutta nyt lomallahan on aikaa purkaa kuvia kansioista...varsinkin näin sadesäällä!

Kukkapenkkiin ilmestyvät ensin valtavat lehtipehkot, joiden joukosta vasta vähän myöhemmin työntyvät esille kukkavanat ja alkaa valkoisten kellojen kilkatus. Kyseessä on puhtaanvalkoinen muoto espanjansinililjasta (Scilla campanulata hispanica alba). Albat aloittivat tänä vuonna kukintansa puolitoista viikkoa aiemmin kuin viime keväänä. 



Hieman valkoisten jälkeen pinnistivät kukkapenkissä esille vaaleanpunaiset espanjansinililjat (Scilla campanulata hispanica Rose Queen), jotka vivahtavat vahvasti lilaan. Ihan sööttejä ovat, vaikka eivät kovin kauan kukikaan. Rose Queen on vanha lajike vuodelta 1898.


Ihana uutuus mökin kukkapenkissä oli tänä vuonna suvikello (Leucojum aestivum Gravetye Giant). Ehdin jo luulla, ettei syksyllä istutetuista kolmesta sipulista tule yhtikäs mitään, mutta sieltäpä nuo ponnistivat kesäkuun alussa tulppaanien joukosta puolimetrisin varsin keinumaan tuulessa. Suvikellojen kukat muistuttavat aiemmin kukkivaa kevätkelloa, joka kasvaa vain 10 - 15-senttiseksi.



12 kommenttia:

  1. Voi mitä ihanuuksia. Minä haaveilen juhannushyasinteista... Niitä oli Amsterdamissa upeina niittyinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juhannushyasintti, kuulostaapa eksottiselta!

      Poista
  2. Ihastuttavia liljoja ja upeat kuvat. Erittäin mukavaa lomaa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, loma on alkanut sateisesti ja näyttää niin jatkuvankin ukkosen kera! Sade rajoittaa lempiharrastustani, valokuvausta, joten tänään olen ruiskutellut parvekkeella mäntysuovalla harsosääsken munia kukkamullassa, poistanut kanelihometta ja ruiskinut mäntysuovalla myös kirvoja. Voittaa nuokin puuhat työnteon :)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos, Kruunu Vuokko. Vaikeita kuvattavia, kun kellomaisesti heiluivat tuulessa lähes taukoamatta - lähikuvaus kun ei salli paljon ylimääräistä liikettä :) Mutta tulipa taltioitua nämäkin ihanuudet, niin voi taas joskus näitä palata ihastelemaan, kun maan peittää joku muu väri kuin vihreä!

      Poista
  4. Keijujen mekkoja! Kauniisti kihartuvat "helmat" :)

    VastaaPoista
  5. Keijujen mekot tulivat minullekin mieleen. Ihastuttavia. Loma on lomaa, vaikka sateessa ja koleassa. Toivotaan sinulle kuitenkin parempia säitä, jotta pääset kuvaamaan oikein toden teolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, lomassa on monta hyvää puolta, vaikka kelit eivät suosisikaan. Mutta jos kotonakin koko ajan palelee sisätiloissa, menee suupielet väkisin alaspäin...

      Poista
  6. Mulla ei espanjansinililjojen värisekoituksesta noussut kuin sininen. Vaaleanpunaista ja valkoista ei näkynyt ollenkaan, harmi. Hyvää lomaa sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä valkoinen rehottaa, vaaleanpunainen sinnittelee,sinistä en muistaakseni ole edes hankkinut.

      Poista

Viestisi lämmittää mieltäni, kiitos siitä!