maanantai 19. tammikuuta 2015

Hoikat ja sirot

Muhkeankokoiset syyskorennot lentelivät Mielen Lumossa joku aika sitten, nyt estradille surahtavat niiden "pikkuserkut" - tytönkorennot, joita kuvasin viime kesänä mökkitien reunustan pöpeliköissä.

Seitsemässä ensimmäisessä kuvassa näkyy hoikkatytönkorentoja (Ischnura elegans) eri värimuodoissaan. Itselleni erikoisimmat bongaukset olivat ekan kuvan hoikkatytönkorentonaaras violacea-värityksellä ja toisen kuvan punainen muoto eli hoikkatytönkorentonaaras f. rufescens.

Kahdessa viimeisessä kuvassa näkyy puolestaan sirotytönkorentoja (Coenagrion pulchellum).

Tikkumaisia tytönkorentoja on haastava kuvata niiden pienen koon vuoksi, korentojen pituus vaihtelee runsaasta kolmesta sentistä reiluun viiteen senttiin. Lennähtävät myös herkästi liikkeestä häiriintyessään sekunnin sadasosassa jonnekin ihan muualle. Keijunkeveästi. Ensi kesän haasteena olisi saada jostain korennosta onnistunut lentokuva...










14 kommenttia:

  1. Todella kauniita!
    En ole edes tajunnut, että korentoja on noin mahtavan värisiä. Täytyykin ensi kesänä alkaa tarkkailemaan ötököitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noista violeteista ja punaisistakin tulee muistaakseni toisista sinisiä ja toisista punaruskeita, kun "aikuistuvat".

      Poista
  2. Voi miten ihania korennot ovat, olen niitä vain katsellut vallankin syyskesällä pörräämässä, noin lähelle katsomaan pääsee harvoin saati että ehtisi ottamaan kuvankin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika lähelle niitä voi päästä, jos on yksin eikä satu esim. auto menemään ohi.

      Poista
  3. Miten ihmeessä olet ehtinyt saada korennoista kuvat? Olen kyllä nähnyt ainakin noita sinisiä useinkin, mutta siinä olisi hermoromahdus lähellä, jos niistä yrittäisi kuvaa saada ! Sinkoilevat salamannopeasti paikasta toiseen.
    Nämä ovat kyllä tosi hienot kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, vietän aika pitkiäkin aikoja pusikoiden luona! Useita tunteja voi vierähtää, kun näitä korentoja lähtee seuraamaan. Ja useimmiten se on hiipimistä, hivuttautumista ja ylipäätään hidastettuja liikkeitä,,,

      Poista
  4. Ompa tosi kiva kuvasarja. Tarttee varmaan olla kärsivällinen että noiden kuvaamisessa onnistuu.

    VastaaPoista
  5. Oi miten herkkiä ja siroja olentoja!!!
    Kaunista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne ovat kyllä todella siroja livenäkin! Ja niin nopeita.

      Poista
  6. On ne vaan hienoja - ötökät ja kuvat niistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan hyvää korentokesää tulevaksi!

      Poista
  7. Upeat värit! Ja tuossa yhdessä kuvassa korennon tekemä silta on ihan huikea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sillä taisi olla päiväjumppa menossa :)

      Poista

Viestisi lämmittää mieltäni, kiitos siitä!