keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Kaksivanainen

Syksyllä ostamani preparoitu hyasintin sipuli
vietti alkutaipaleensa vesikasvatuksessa jääkaapissa,
joulukuussa se levitti sulotuoksunsa kahdella kukkavanallaan ympäri kotia.
Välillä tuoksu äityi niin voimakkaaksi, että kukat kävivät "jäähyllä" ulkona.
Toinen oksa päätyi lopulta maljakkoon.


Kohta on tulppaanien vuoro...leikkona.
Tänään kauppareissulla piti ensimmäinen kimppu ostaa,
mutta tulppaanit näyttivät jo valmiiksi muumioituneilta,
joten sinne jäi kukkapuketti.
Nautitaan nyt vielä sintistä ja valkoisesta joulutähdestä
sekä lahjaksi tulleesta punaisesta ananaksesta.

12 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Niin minustakin :) Unohdin sen pussin jonnekin tietymättömiin, olin kirjoittanut siihen tuon lajikkeen nimen...

      Poista
  2. It's pretty ♥

    Greetings from Rosine

    VastaaPoista
  3. Hyasintti on minunkin lempi joulukukkani, mutta toiseksi on kivunnut valkoinen kerrottu amaryllis .
    Oi, ihana tulppaaniaika ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin ihailin ennen joulua ja joulun pyhät valkoisia amarylliksiä, kerrottuja ja niitä "yksinkertaisia". Ostin molempia sortteja, kun en osannut päättää.

      Poista
  4. Hyasintti on kyllä lempikukkia! Minulla ei itse kasvatetut avanneet kunnolla kukkiaan, luulen etten kastellut niitä tarpeeksi :(
    Tulppaaneja oli jo paria väriä meidänkin lähikaupassa ja keltaiset sieltä tuli kotiin hankittua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, tällä mulla oli jatkuva vesikastelu, kun juuret lilluivat kokonaan pelkästään vedessä :)

      Poista
  5. Minäkin iskin silmäni jo alustavasti kauppaan saapuneisiin tulppaaneihin, mutta vielä ei minunkaan ostoskoriin niitä tarttunut. Mutta pilkahduksen valosta ja keväisemmästä tunnelmasta ne toivat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika suolaiseen hintaan täällä päin vielä myyvät noita kimppuja...

      Poista

Viestisi lämmittää mieltäni, kiitos siitä!