keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Odotusta

Odottelen kovasti pääsiäislomaa, enää yksi työpäivä! Samalla odottelen, mitä tänään tekemistäni kylvöistä lopulta itää. Olen tyytyväinen, että ehdin kylvää ennen täysikuuta. Multiin meni tänään muun muassa kaunopunahattujen, pioniasterien, tarhaleukoijan, hämähäkkikukan, punapäivänkakkaran ja isopäivänkakkaran siemeniä.

Pieninä tiitteinä kylvöastioista ponnistavat jo akileijat ja jättiverbenat. Lattialla kasvivalojen loisteessa on 99 orvokin taimea koulittuina. Ai niin, Ruissalon kasvitieteellisestä ostin (kuin vahingossa) jalopelargoni Parisiennen ja kirjavalehtisen Mme Salleronin. Joku kysyi töissä, olenko laittanut rairuohoa tulemaan. Vastasin, että eiköhän sitä vihreyttä ole jo riittävästi - hyvä, kun itse mahtuu sekaan :)

Pääsiäiskoristelun virkaa saa tänä vuonna hoitaa Helsingin reissulta Fazerilta ostettu peltinen koristemuna, pajunkissoja ihailen ulkona. Mukavaa odotusta teillekin!





16 kommenttia:

  1. Niitä vihreitä tosiaan riittää ilman rairuohoakin. Tosin kylvin vehnää, kun ajattelin, että kissat saavat samalla purtavaa, mutta termiitti-Taavi päätti hoitaa kylvöt ylösalaisin lattialle, joten se sitten siitä...
    Kaunis muna;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Taavia, touhukkaalle voi sattua ja tapahtua :)

      Poista
  2. Oletpa ostanut ihanat pelargonit, googletin ja katsoin, suloisia ! Runsaat pari viikkoa takaperin serkkuni kävi kylässä ja totesi iloisena "ai, sä olet laittanut jo rairuohoa itämään", selittelin sitten, että kyllä täällä monenlaista muuta on jo kylvetty, mutta ei rairuohoa. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä Mme Salleronista oli yksi mielenkiintoinen kirjoitus netissä, että oikea Salleron ei kuki ollenkaan ja se versio, jota Salleronina saatetaan myydä ja kukkii, onkin joku toinen. Hmmm...katsotaan, tuleeko kukkia vai ei.

      Poista
  3. Kaunis koriste. Mulla epäonnistui herneiden kylvöt ihan täysin, että sellanen puutarhuri taas. Olis ollut kiva niitä napsia leivän päälle. Onneksi pelargonien talvetus onnistui hyvin ja kaipa tässä kohtaa pitää laittaa kurkutkin alulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herne epäonnistui? Olen aina pitänyt hernettä takuuvarmana itäjänä ja hurjana kasvajana, mikä mahtoi mennä pieleen? Hienoa, että sinun pelakuusi ovat selvinneet talvesta!

      Poista
  4. Todella kaunis pääsiäismuna. Siitä onkin iloa vuosiksi eteenpäin.

    VastaaPoista
  5. Kaunis peltimuna, harmi ettei täällä periferiassa saa tuollaisia. Sitä taitaa olla liikkeellä että taimien tilat ja parhaat ikkunapaikat alkaa loppua tässä vaiheessa vuotta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muna ei ehkä ollut ihan tyyliseni, mutta vetosi jotenkin kuitenkin ja päätin ostaa. Sisukset on jo syöty, siellä oli karkkia.

      Poista
  6. Hupsis mikä määrä orvokkeja! Siinä onkin vierähtänyt tovi, kun olet ne koulinut. Oikein lämpöistä pääsiästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä siihen pari iltaa piti käyttää, ei näin toipilaana jaksanut yhteen putkeen kaikkia koulia! Kivaa pääsiäistä!

      Poista
  7. Kaunis peltimuna!
    Hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, pelti on hyvää, ei tule kiusausta syödä pääsiäismunaa, kun se ei ole tehty suklaasta! Hauskaa pääsiäistä!

      Poista

Viestisi lämmittää mieltäni, kiitos siitä!