lauantai 11. huhtikuuta 2015

Päivänliljavihannes?

Riinalta lennähti Liebster award-haaste mukavasta Versoja Vaahteramäeltä -blogista,
kiitos näistä puutarha-aiheisista kyssäreistä!
Vastausten lomaan sirottelin kuvia tämän kevään krookuksista,
ykkösenä uusi suosikkini: sieberinsahrami Firefly.

1. Mitä sinulla on juuri nyt tekeillä puutarhassasi?
Taimikasvatus on käynnissä kotona sisätiloissa, mm. olohuoneen lattialla.
Mökillä voi ihailla ekoja sipulikukkia,
vähän lisää on pitänyt kiikuttaa kananverkkoja suojaamaan mm. tulppaanien tiittejä.
Kiva on vaan ihan kierrellä katsomassa,
miten sieltä sun täältä pukkaa maasta vihreää, perennatkin jo ponnistelevat lehtiänsä esille.


2. Haravoitko syksyllä, keväällä, sekä että vai et koskaan?
Mökillä haravoidaan keväisin.
Tänä keväänä en itse ehtinyt haravan varteen ollenkaan,
kun isäni oli haravoinut mäet ja mannut jo viikolla.
Toisaalta kolarivaivojen takia se ei ehkä olisikaan ollut minulle
juuri nyt parasta mahdollista hyötyliikuntaa.

Meillä pitää nykyään "haravoida" tai oikeastaan lapioida myös peurojen ulosteita,
sillä sorkkaeläimet ovat ottaneet rannan jättikuusen alustan käymäläkseen.
Harkitsen jo erilaisia karkotuskeinoja verestä virtsaan.
Peurat kuulemma karttavat sekä veren että urean hajua
eli niiden säikäyttämänä voisivat siirtää käymälänsä muualle

3. Mikä on ilahduttanut sinua viimeksi puutarhassasi?
Tämä ei varmaan ole kenellekään yllätys eli ihanaiset ekat kevätkukkijat:
sahramit, krookukset, lumikellot sekä sinivuokot.


4. Entä vihastuttanut?
Ne, jotka ovat käyneet maata myöden syömässä osan tulppaanien tiiteistä ja keijunkukkien lehdistä.

5. Mikä on lempivärisi puutarhassa?
Valkoisesta vaaleanpunaiseen ja siitä pinkin kautta violettiin.

6. Mitä uutta opit viime kesänä puutarhassasi tai kasveistasi?
Peuroille/pupuille kelpaavat myös päivänliljojen kukkanuput.
Ne oli syöty vain hetki ennen kukintaa. Kyllä eläimet tietävät, mikä on gourmeta!
Jostain netistä luin, että päivänliljat sopivat myös ihmisille ja
kukat voidaan tarjoilla hieman kypsennettyinä vihannesten tapaan.
Toinen vaihtoehto kuulemma on sekoittaa terälehtiä itse valitsemiinsa aineksiin
löysäksi massaksi ja paistaa se. Päivänliljapihvi?

7. Mistä puutarha-asiasta haluaisit lisää tietoa?
Olen kaikkiruokainen puutarhainfon suhteen.
Eniten juuri nyt kiinnostavat perhoskasvit.




8. Pahin puutarhamokasi?
Varmaan jotain ihan arkista, kuten tyyliin:
olen repinyt kukan taimen rikkaruohona pois kukkapenkistä.
Ei siis mitään katastrofaalista.

9. Paras onnistumisesi?
Persikkapuu tuottaa satoa vuodesta toiseen ja
on kotiutunut hyvin metsän keskelle ja pysynyt hengissä jo yli 10 vuotta.

10. Lempivuodenaikasi?
Kesä, kesä, kesä, kesä!

11. Käytkö puutarhamessuilla?
Kyllä messuilu kuuluu kevätperinteisiin nykyään.
Tosin viimekeväisen Tukholman messukeikan jälkeen
nämä kotimaiset eivät enää oikein tunnu miltään...mutta menossa ollaan viikonloppuna!
Kyllä sieltä aina jotain ideaa tai fiilistä tarttuu mukaan.

5 kommenttia:

  1. Mukava lukea vastauksiasi ja katsella kauniita kuviasi. Päivänliljapihvi....kuulostaa suoraan sanoen aika erikoiselta, mutta ehkä maku on sitäkin hienostuneempi.

    VastaaPoista
  2. Vitonen ja kymppi natsaa samoilla sanoilla minullekin (kymppiin lisäys, että myös kevät). :)

    VastaaPoista
  3. Aivan ihanat kuvat! Ja vastaukset. :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos, kun otit haasteen vastaan, oli kiva lukea vastauksiasi! Ja kuvat olivat taas niin upeat.
    Päivänliljapihvi kuulostaa hauskalta. Minäkin toissakesänä Viron matkalla maistelin ensimmäisen kerran päivänliljan kukkia. Eikä olleet pahoja. Salaatissa ne olisivat varmasti aika hyviä tai sitten kakun koristeena.
    Mahtavaa, että olet saanut persikkapuun viihtymään. Se on aika harvinaista ilman viherhuonetta. Metsänsuojissa kannattaisi varmasti kokeilla paljon muitakin arkoja kasveja. Täytyykin pistää harkintaan.
    Mukavaa sunnuntaipäivän jatkoa!

    VastaaPoista
  5. Olipas mukava ja muistia virkistävä haaste :) En varmaan tiedä ketään toista kelle metsän eläimet aiheuttavat niin paljon päänvaivaa... Aivan upea tuo Firefly! Mistä olet hankkinut?

    VastaaPoista

Viestisi lämmittää mieltäni, kiitos siitä!