lauantai 18. heinäkuuta 2015

Heinikon suojassa

Joskus voi tulla iloiseksi jostain hyvin pienestä.
Niin kuin nyt perjantaina näkemästäni lauhahiipijästä!

Niittokone oli valitettavasti vetänyt torstaina nurin
mökkitien ojanpientareiden luonnonkukat :(

Onneksi lauhahiipijä löysi suojapaikan jäljelle jääneestä heinikosta.
Siipien kärkiväli tällä maamme pienimmällä paksupääperhoslajilla on vain 25–28 mm.



Vuoden 2013 valtakunnallisessa päiväperhosseurannassa lauhahiipijä
oli Suomen viidenneksi yleisin päiväperhoslaji.
Löydät sen varmiten heinikosta, lentoaika on aina elokuun puoliväliin asti.




32 kommenttia:

  1. Ihanan pörheä pikkuinen.
    Meillä on kotipihalla aika vähän vielä näkynyt perhosia, mansikkapaikan heinikoissa sen sijaan on lennellyt tosi paljon tesmaperhosia.
    Eilen kun oltiin maalaamassa kärhöaitaa, siihen seuraksi lennähti hassu perhonen. Se oli suunnilleen parin sentin mittainen, sivulta katsottuna se näytti vihreältä heinäsirkalta, mutta sillä oli myös punertava skorpionin pyrstö ja vihertävän kirjavat siivet. Outo otus. Kameraa ei tietenkään ollut hollilla :)
    Kivaa viikonloppua sinulle, Vakka-Taimessa olisi huomenna ruusupäivät.......

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis tämä oli hohtosinisiiven lisäksi ainut bongaus pitkiin aikoihin. Eipä niitä perhosia pahemmin ole näkynyt, toivon mukaan elokuussa jokunen amiraali ja neito lentelisi. Kävin jo blogissasi vinkkaamassa, että kärhöaidan luona saattoi vierailla skorpionikorento. Se on niiiiiin hieno!
      Ahaa, ruusupäivä! Muuttaako kenties sinun ruusutarhaasi lisää asukkeja?
      Mukavaa pian alkavaa uutta viikkoa, Marja!

      Poista
  2. Voi miten kauniita kuvia taas kerran. Ja niin on kohdekin, yksi lempiperhosistani. :) Täällä Hämeenkyrössä on kanssa nyt ihan tosi paljon tesmaperhosia, ja ne on jotenkin normaalia tummemman sävyisiä. Tosin eilen oli niidenkin paratiisi niitetty maan tasalle...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhden tesman sain kuvattua äskettäin, kovin montaa niitä ei ole täällä päin ollut lennossa. Lauhahiipijä on kyllä söpö!

      Poista
  3. Nyt löytyi nimi tuolle söpöläiselle, jota olen kuvannut jo useasti, mutta en ole vielä ehtinyt tunnistamaan sitä. Meilläkin niittivät mökin vierestä jo niityn, joka on ollut täynnä perhosia. Vähän harmittaa, mutta onneksi on läntti niittämätöntä aluetta ja meidän piha, jossa on aina turvapaikka perhosille ja öttiäisille. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiva, että sait nimen tietoosi tätä kautta! Helposti tämän voi sekottaa piippopaksupäähän, jos nopeasti katsoo, mutta siiven yhtenäine väritys paljastaa hiipijäksi.

      Poista
  4. Upeat värit näissä kaikissa kuvissa! Meillä oli mökkitienpientareet nyös niitetty alkuviikosta :/ No pakkohan ne on niittää niin saa taas nauttia kukista jatkossakin. On vaan niin roisin näköistä hetken aikaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kiva laskevan ilta-auringon lämmin kajo, siitä sävyt kuviin.

      Poista
  5. Kauniit sävyt ja taas kerran upeat kuvat ♥

    VastaaPoista
  6. Minua harmittaa että niittykukkien kasvupaikat vedetään mataliksi. Täälläkin Jyväskylässä on sellainen paikka, jossa järven läheisyydessä kasvaisi kaunis kukkaniittypelto, mutta aina se jossain vaiheessa niitetään matalaksi. Syynä on kyllä varmaan se, etta paikka on suosittu piknik- ja muu hengailupaikka, mutta olisi silti mukava jos jokin alue jätettäisiin koskematta. Siellä kun kasvaa vielä kaikkea muuta kuin niitä lupiineja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinne menivät puna-apilat, matarat, hiirenvirnat, siankärsämöt ja monet muut ihanaiset. Ei ole silmänruokaa tiellä kulkijoille eikä mettä pörriäisille ja perhosille. Eikä ruokaa toukille ja muille öttiäisille. Kyllä sapettaa!

      Poista
  7. Hienot kuvat! Minä olen edelleen nähnyt valitettavan vähän perhosia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä niitä paljoa ole täälläkään lennellyt, ihan yksittäisiä tapauksia silloin tällöin. Ihan hirvittää, jos tällaisia perhoskesiä on tulossa tulevaisuudessa lisääkin...

      Poista
  8. ❤️ On taas ollut kuvaaja hienosti hollilla!

    VastaaPoista
  9. Vau, miten kiehtova ötökkä ja hienot kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perhoset ovat niin hienoja, joka kesä niitä odotan yhtä suurella innolla!

      Poista
  10. Kauniit kuvat!
    Minä en luonnossa erota koskaan lauhahiipijää ja piippopaksupäätä toisistaan. Perhoskirja täytyy aina kuvia katsellessa kaivaa esiin ja yrittää sitten kuvista tunnistaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä piippopaksupää on aavistuksen rotevampi ja lauhahiipijän siivissä ruskea sävy on tasainen, piipolla menee niitä tummempia viiruja.

      Poista

Viestisi lämmittää mieltäni, kiitos siitä!