lauantai 25. heinäkuuta 2015

Mennyttä

Blogissa oli hetken hiljaista;
olin reissussa kolmen päivän akvarellikurssilla.
Intensiivistä maalaamista mukavan ja hyvän opettajan johdolla!
Oli kivaa ja opin taas uutta!
Jostain muuten luin, että se on lomalla hyvä juttu: uuden taidon tms. oppiminen :)

Vähän juhannuksen jälkeen kukoisti mökillä hehkuvantummanpunainen pioni.
Tietääkö joku teistä, mikä lajike on kyseessä?
Siirsimme kasvin juurakon viime syksynä muualta mökille,
tänä kesänä pionipuska kukki jo neljän ison kukan voimin. 
Kyseessä on matalakasvuinen, tuuhea ja tummalehtinen pensas.
Lehdet eivät kuitenkaan ole alapuolelta karvaiset,
joten juhannuspionista ei silloin liene kyse?
Tällä pionilla oli niin hurjan voimakkaan väriset kukat,
ettei kamerani kerta kaikkiaan kyennyt toistamaan kukan väriä sellaisena,
jona silmäni sen rekisteröivät.


Heinäkuun toisen viikon lopulla punnersivat Sarah Bernhardin nuput itsensä vihdoin auki.
Kyllä niitä saikin tänä vuonna odottaa!
Vaikka olin tukenut pitkäksi kasvaneet oksat etukäteen,
katkoi sade ja tuuli useampia kukkavarsia.





Nyt tämä kaikki ihanuus on jo mennyttä,
onneksi kuvien kautta vaaleanpunaisia röyhelöitä voi ihailla kerta toisensa jälkeen!



22 kommenttia:

  1. Aivan upeat kuvat! Pionit vaan on niin ihania ettei niihin kyllästy koskaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen istuttanut muutaman muunkin pionin, mutta jostain syystä jurovat tai mädäntyvät...

      Poista
  2. Pionit ovat ehdottomasti lempikukkiani. Aivan upeita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi, että tänä vuonna sadekeli tappoi kukinnan nopeasti.

      Poista
  3. Aivan ihana tuo vaaleanpunainen! Ei tietoa tuosta tummasta kaunottaresta.

    VastaaPoista
  4. Ihanat kukat ja kuvat! Kuulostaa mahtavalta tuo maalauskurssikin.. On varmasti ollut antoisa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurssilla oli kyllä kivaa, syksyllä menen taas uudelle kurssille. Haastava harrastus, mutta onpa opettelemista loppuelämän ajaksi :)

      Poista
  5. Näissä kuvissa tulee kyllä pionin sielu esiin.

    VastaaPoista
  6. Ihanat röyhelöt! Akvarellimaalaus on kivaa, herkkiä vetoja siveltimellä niin hyvä tulee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, minä en taida olla niitä herkimmällä otteella maalaavia :) Onneksi opettajan mukaan ei ole olemassa jotain yhtä tiettyä tapaa maalata vesiväreillä, se oli hyvä ja vapauttava neuvo kuulla!

      Poista
  7. Sarah on upea kukkija, mielestäni pioneiden kuningatar, mutta tämä sade painaa kukat maahan vaikka kuinka hyvin olisi tukenut! Tuo tumma on upea, lehti taittaa hopeaan kuten Jadwigalla, toisaalta kun kaunotar on noin tumma se voisi olla myös Marechal Mac Mahon, siinäkin on hitunen hopeaa. Karl Rosenfeld on myös yksi vaihtoehto. Kamera tekee minullakin tummien värien kanssa kepposen, oikea värin syvyys ei tule esille.

    Upeita kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisiko tuo tumma olla joku maalaispionikin? Ajattelin vaan, kun se on todella vanha ja kasvaa vajaa puolimetriseksi eli ei kaipaa tukea ollenkaan...Kiitos, kun arvuuttelit kanssani!

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Kiitos, oli niin komeat mallit, ettei niistä muuta saa kuin upeuksia aikaiseksi :)

      Poista
  9. Pioni on niin tosi ihana kukka. Saiskos niitä sinun maalauksia tännekin näytille?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, odota, kerään ensin rohkeutta...siihen voi mennä tovi. On vähän omien maalausten julkaisemisen suhteen itselläni aikamoinen kynnys.

      Poista

Viestisi lämmittää mieltäni, kiitos siitä!