sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Sinnikkäitä

Persikkapuuni mökillä on kyllä sinnikkyyden perikuva.
Tänäänkin sitä taas ihailin mökillä käydessä.


Vielä lokakuun viimeisenä päivänä persikkapuun lehdet loistivat näin isoina, komeina ja vihreinä.
Muut puut, paitsi tammet, olivat jo luopuneet lehtipuvustaan.


 Persikan lehdet pääsevätkin loistoonsa vasta elokuussa, kun hedelmäsato on kerätty.
Siihen asti voima menee persikoiden kypsyttämiseen.
Lehdet suorastaan komistuvat silmissä,
kun puu luovuttaa satonsa.

Tänään kahden päivän lähes yhtäjaksoisen sateen jälkeen
persikkapuussa oli edelleen lehtiä,
mutta osa lehdistä oli jo kellastunut
ja täplitti hauskasti mäkeä mökille päin kiivetessä.


Sinnikäs tapaus on myös parvekkeella
jo puolitoista kuukautta ilman hoitoa ollut
kerrottu valkoinen marketta.
Sen kukat kestävät toooooodella pitkään.
Muutama ihan fressin näköinen valkoinen pallero
 tervehti ruukussa tänäänkin hämärän hyssyssä palatessani mökiltä.


Omalle ja kaikille muillekin isille hauskaa isänpäivän iltaa
- ainakin osalle ilmeisesti jääkiekon katselun parissa :)

14 kommenttia:

  1. Onpa upean vihreät lehdet näin marraskuun puolessa välissä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikku hiljaa marraskuun edetessä ovat kellastuneet...

      Poista
  2. Aina vaan jaksan haaveilla persikkapuusta:) Ja kyllä sen vielä hankinkin, kun saan sille suojaisan paikan.

    Juu jääkiekkoa, Ruotsi voitti justiinsa, voi kökkö...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä luovu haaveesta, jonain päivänä sinulla varmasti on persikkapuu!

      Poista
  3. Nätti Marketan kukka. Marrektat kukkivat meilläkin tosi myöhään ja vielä talvellakin lasihuoneessa. olen kyllä leikellyt ne nyt melkolailla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla ei ole talvetuspaikkaa, joten ovat valitettavasti "kertakäyttöisiä".

      Poista
  4. Aivan ihana tuo persikkapuu, käyn aina täällä ihailemassa. Onko sinulla lasittettu parveke? Sellainen on kyllä kullan arvoinen. Kaunis marketta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole lasitettua parveketta, tuulen ja sateen armoilla ollaan, toki vino katto on parvekkeen yllä, mutta isohko parvekkeeni on avoin myös toisesta päädystä, joten sopivan tuulen tullen sadekin kastelee.

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Aina sille jotain juttelen, kun olen siitä niin ylpeä, että on monet vuodet sille karuhkoissa oloissa pärjännyt.

      Poista

Viestisi lämmittää mieltäni, kiitos siitä!