torstai 3. joulukuuta 2015

Kuparia ja valoa

Eka joulukortti on jo postitettu...Kanadaan.
Kotimaahan matkaavat kortit ovat myös valmiina punaisissa postin kuorissa.
Itse tuli taas tehtyä iso osa korteista,
se on minulle jo aivan perinne,
josta en osaa luopuakaan.
Kortit valmistuivat useamman illan askartelun tuloksena
Jouluradion soidessa
kynttilöiden lepattaessa 
ja valopallojen loistaessa.

Minulla on ihan ripaus kuparia olohuoneessa,
hankin äskettäin viime talven alelöytöön,
kuparinsävyiseen tähtituikkuun,
kuparinsävyiset pikkuvalot. 
Patterikotelo on helppo piilottaa tuikkukippoon valojen alle.
Sama idea oli jo käytössä viime talvena valkoisten valopallojen kanssa (klik). 


Nyt mietin, minä päivänä kävisin pudottamassa kortit laatikkoon.
Ei ole kivaa, että ne jaetaan ihan hirmu aikaisin ennen joulua.
Toisaalta en tiedä, mitä sumia postin väen aiempi lakkoilu aiheutti.
Mutta enpä jaksa siitä stressata, varmasti menevät perille ennen pitkää :)
Lähetätkö sinä kortteja etanapostilla näin joulun alla?

10 kommenttia:

  1. Ui miten nätit valot. Kupari on niin hieno. Minäkin lähetän kortteja, yleensä jo marraskuun puolella. Ja koontikuoreen en enää laita kun muutamana vuonna jakoivat vasta joulun jälkeen. Minusta on niin kiva saada joulukortteja!

    VastaaPoista
  2. Kupari on kaunista ja ihanasti liekit valaisevat lyhtyä. Kaunista

    VastaaPoista
  3. Kortteja on tarkoitus lähettää tänä(kin) vuonna noin 30 kappaletta. Suurin osa itse tehtyjä, mutta osa on ihan valmiiksi kaupasta ostettuja. Minulle on kuitenkin tärkeintä laittaa sitä etanapostia jouluna. Se on kiva tapa muistaa läheisiä ja ystäviä.

    VastaaPoista
  4. Kaunis on kuparinen valo. Laitan kortteja ja olen alkanut siirtyä ostettuihin kortteihin. Korttien lähettämistä kuulemma harrastavat vain vanhat, yli nelikymppiset ihmiset :D

    VastaaPoista
  5. Kupari on kaunista! Meillä on kuusessa koristeena enimmäkseen kuparia, ruskeaa ja kultaa.
    Minäkin askartelen suurimman osan joulukorteistani, tänä vuonna vanhoista valokuvista. Viikonloppuna on aikaa kirjoitella ne valmiiksi, joulumusiikin, kynttilöiden ja joulun tuoksujen tunnelmissa.

    VastaaPoista
  6. Laitan kortteja, sekä postissa, että naapureille jaetaan suoraan laatikkoihin. Onpas kumma kun joulukortit jaettu vasta joulun jälkeen! Todella surkeeta, ei se enää joulun jälkeen ilahduta samalla tavalla.

    VastaaPoista
  7. Kupari antaa kauniin, lämpöisen valon.
    Olen tehnyt muutamia kortteja itse ja loput ostanut valmiina. Sujautan kortit postin punaiseen kuoreen aina lähes viime tingassa.

    VastaaPoista
  8. Kyllä kortteja tulee lähetettyä ja annettua joka vuosi. Vuosi vuodelta tosin vähemmän...

    Kauniit koristeet!

    VastaaPoista
  9. Mukavaa, että kauppoihin on tullut runsaasti uusia paristotoimistia valosarjoja. Ainahan ei ole mahdollista virittää sähköjohtoa. Kuparisävyisessä valoasetelmassasi on kullan hohtoa. Hyvin kaunista!
    Posti on luvannut, että kaikki määräaikaan mennessä toimitetut joulukortit jaetaan ajoissa saajille. Luotan siihen ja meinaan pudottaa omat korttini ensi viikon alussa laatikkoon.

    VastaaPoista

Viestisi lämmittää mieltäni, kiitos siitä!