maanantai 4. tammikuuta 2016

Valkeat pompulat

Olen täällä ihan huolestuneena lukenut,
että jotkut teistä ovat jo saaneet postiluukusta siemenkuvastoja!
Apua, missä tämän viherpeukalon kuvastot viipyvät? 
Kertokaa ihmeessä, mitkä tahot kuvastoja jo tähän aikaan toimittavat, 
niin saan minäkin sellaisia tilattua.
Yhtään uutta kuvastoa en ole vielä nähnyt,
mutta into plarata niitä sen kuin nousee!
Joten ystävät hyvät, laittakaahan vinkkiä kuvastotahoista, 
niin pääsee tämäkin viherturaaja kevätkauden makuun, kiitos! 


Näistä valkoisista pompulakukista taisi jäädä kesäkiireillä kertomatta:
hankin alkukesästä mökille lisää perhosperennoja,
puutarhamyymälän mainostuksen mukaan yksi sellainen on koreakärsämö 'Pearl'.
No, en kyllä yhtään perhosta palleroissa kesän aikana nähnyt.
Ehkä kukat valkoisina houkuttelivat enemmän yökköjä öisin kuin päiväperhosia.
Lisäksi kukkavarret kasvoivat tosi pitkiksi ja kaatuilivat muiden kasvien sekaan.
Siksi kai nämä kaksi kuvaa taitavat olla lähes ainoat,
jotka perennasta olen ottanut.


Koreakärsämö ei todennäköisesti ollut niin aurinkoisessa paikassa kuin olisi pitänyt olla.
Kasvilapun mukaan Pearl kukkii parhaiten runsasravinteisilla, hiekkamultaisilla mailla.
Se on kuulemma myös hyvä leikko- ja kuivakukka. 
Ensi kesänä yritän muistaa sitoa varret kiinni tukikeppiin.

20 kommenttia:

  1. Ihanat pompulat. Ei ole minullekaan tullut esitteitä. Joku ainakin ilmoitti luopuvansa paperisista esitteistä, netissä kaikki muutenkin liikkuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu, kyllähän minä joka kevättalvi netissä puutarha-asioissa surffailenkin, mutta niitä paperisia on mukava selata vaikka sängyssä ennen nukkuumaanmenoa, näkee sitten kukkaisia unia :)

      Poista
  2. Vesan siemenliikkeestä tuli luettelo jo viime vuoden puolella (vuoden pimeimpänä päivänä siis) ja Exotic Gardenilta on tullut myös. Hyötykasviyhdistyksen luetteloa odottelen ja Korpikangas julkaiseen luettelon vasta 15.1.

    Ihana tuo koreakärsämö! Mullakin on sellainen vanha, isännä tädiltä saatu Nappikukan nimellä ja sekin kasvaa hyvin huiskilomaisesti miten sattuu, hiekkamaassa aurinkoisessa paikassa. Meinasin lukea sille jo madonluvut, mutta se kun on vanhalta kivalta tädiltä niin armahdin sitä siiten!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus mulle tulikin tuo Exoticin luettelo, mutta eipä enää viime vuosina. Korpikangas mulle tulee kyllä edelleen, joskus tuli tuo Hyötykasviyhdistyksenkin. Saahan näitä siemeniä keväällä myös liikkeistä ja messuilta, mutta oma viehätyksensä on siinä siemenluettelojen tutkimisessakin :)

      Poista
  3. En pysty auttamaan siemenkuvastojen suhteen, sillä yritän vältellä niitä viimeiseen asti. Alkuvuosina olin innokas siemenkasvattaja, mutta nyt pelargonien myötä olen innostunut pistokaslisäyksestä. Toivottavasti muut auttavat minunkin puolesta :) Ja mitä perhoskasveihin tulee, olen parina viime vuonna istuttanut niitä innokkaasti. Valitettavasti en ole liiemmin perhosia nähnyt, en vaikka meidän naapurissa on kansainvälinen perhosten tutkimusasema.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaahas, olisiko sinulla vinkata mukavia perhoskasveja? Yritän joka kevät hankkia aina jonkun uuden ja kasvattaa siten valikoimaa. Oooooh, oikein perhosten tutkimusasema, mitähän ne mahtaa siellä tutkia, olisi kiva tietää.

      Poista
  4. Exotic Garden tosiaan lähetti jo kuvaston, kuten Kivipellon Saila jo kertoikin. Nettisivuilta näkee myös valikoiman kätevästi. Myös minä hommasin tuon koreakärsämön valkoiseen penkkiini viime kesänä ja kävi samoin, et kaatuili. Vaatii vissiin ihan aurinkoisen paikan. Minulla kasvaa puolivarjossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu, aiemmin totesinkin, että nettisivut on kyllä tiedossa, mutta paperisten luetteloiden pläräämisessä on tällaiselle täti-ihmiselle ihan oma viehätyksensä.

      Ei minullakaan koreakärsämö ole täydessä auringossa, mökiltä ei sellaista kukkapenkkipaikkaa löydykään. No, jospa tosiaan muistaisin sen tukemisen, voisi auttaa asiassa.

      Poista
  5. Hyötykasviyhdistyksen luettelo on ainakin selattavissa jo netissä. Samoin Scheteligin "puutarhasi elämään"-luettelot. Mulle tuli HelleOy:n luettelo jo joulukuun alussa, mut se taitaa olla joku ammattiviljelijäluettelo.
    Ruotsissa on Impecta, sieltä voi niiden sivuilta tilata luettelon, on tosi iso valikoima, eikä mun mielestä ole kauhean kallistakaan. Olen sieltä tilannut joskus siemeniä. Tosi nopea toimitus oli ainakin silloin.
    Mikäs paikka se muuten oli, kun viime kesänä oli blogeissa paljon juttua, että on laatu huonontunut tosi paljon? En yhtään muista.
    Asiasta kukkaruukkuun. Viikonloppuna varattiin laivaliput, mennään ke 21.4 iltalaivalla ja tullaan takas la 23.4 päivälaivalla. Ajattelin ostaa kahden päivän lipun siis torstaille ja perjantaille, että jos teet suunnitelmia esim. vapaapäiviesi suhteen.....
    Ja tuo koreakärsämö tosiaan tahtoo venähtää pitkäksi ja ainakin mulla se on vähitellen muuttunut yksinkertaiseksi, ei tule enää kerrottuja kukkia! höh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä Impectan siemeniä on hyllykaupalla siellä messuilla :) Voisi siellä varmaan vähän tutkailla. Ooooh, kaksi päivää?! Waude! Kiitos aikataulusta, tsekkailen vapaapäivämahdollisuuksia. Meilaillaan vaikka! No, onpa tylsää, jos muuttuukin kerrotusta yksinkertaiseksi, pöh.

      Poista
  6. Hankin samaa kasvia viime kesänä ja muistaakseni se pysyi hyvin pystyssä. Vähässä mullassa ja auringon paahteessa, mukamas... Viime kesänä ei aurinko tosin liikaa lämmittänyt. Luetteloita odotellessa sun täytyy nyt vaan surffailla netissä, kyllä siinäkin jo hyvään kevättunnelmaan pääsee. ♥ Täällä taitaa kylvösuunnitelmat taas levitä joka suuntaan, vaikka nyt piti ehdottomasti olla niin paljon aiempia vuosia kurinalaisempi... =D

    VastaaPoista
  7. Minulle tuli myös nuo mainitut Impectan ja Exotic gardenin kuvastot aika monta viikkoa ennen joulua. 15.päivä tulee Korpikangas. Impectaa suosittelen lämpimästi, hyvät hinnat ja kohtuuhintainen toimitus (usein ilmainen toimitus-kamppiksia) ja valikoima super!! Exoticilla kovat hinnat ja kovat toimituskulut, aika samaa tuotetta kuin Impectalla. Netistä löytyy kivasti myös esim. Maatiainen ry:n siemenet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei, käyn varmaan kurkkaamassa siellä Impectan sivuilla. Orvokin siementen valikoimaa tutkailin myös jenkkilän nettikaupoista, tulee vaan vähän liikaa postikuluja sieltä päin tilattaessa. Kiitos infosta!

      Poista
  8. Ecotic garden tipahti postilaatikkoon heti joulun jälkeen. Osa siemenluetteloista tulee selattua netissä, joten kaikista ei minulle paperisia versioita edes tule. Kuten Sametti Hortensia tuossa edellä totesi, Ecoticillä on minustakin aika kovat hinnat. Yli 7 euroa siemenpussista menee jo harkintaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kamala, yli 7 euroa pussista on kyllä jo todella paljon!?

      Poista
  9. En ole minäkään vielä saanut luetteloita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ok, samassa veneessä siis ollaan...Korpikangas mulle pitäisi olla tulossa, osan listoilta olen tainnut pudota, jos ei ole tullut tehtyä niistä viime vuosina tilauksia. Siemenmaailmasta taisin viimeksi ulkomailta tilata, muuten siemenostokset on tultu tehtyä pääosin paikallisista puutarhamyymälöistä.

      Poista
  10. Minullekin tuli pari viikkoa sitten jo Exotic Gardenin kuvasto, odottelen vielä Korpikankaan kuvastoa kun muistelen että se saapui viime vuonna aika aikaisin. Orvokkeja ja samettikukkia pistän harkintaan ja toivon että ei lähde lapasesta :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Orvokkeja havittelen itsekin, mutta vähän erikoisempia...mistähän niitä saisi hankittua?

      Poista

Viestisi lämmittää mieltäni, kiitos siitä!