maanantai 25. huhtikuuta 2016

Mykistävät Accoladet

Mikä olisikaan parempi tapa aloittaa puutarhamessureissu Tukholmassa
kuin käynti kirsikankukkataivaan alla aamuseitsemältä!
Mykistävä näky.


Kungsträdgårdenin vesiallasta reunustavat kirsikkapuut olivat
upeasti täydessä kukassa altaan toisella reunastalla,
kun taas toisella puolella puut olivat vasta nuppuisia.


Tukholmalaiset viettivät Kirsikankukanpäivää
(Körsbärsblommans dag)
tänä vuonna jo 16. huhtikuuta. 


Netistä lunttasin,
että puiston pohjoispää uudistettiin vuonna 1998
Aleksander Wolodarskin suunnitelmien mukaan. 
Puistoon rakennettiin suuri vesilammikko, 
jonka ympärille istutettiin japanilaisia kirsikkapuita.
Lajike on 'Accolade' - ja jos olisi ollut pakettiauto matkassa,
olisin todennäköisesti ostanut yli parimetrisen taimen Zetasista,
jossa näitä kirsikkapuita näytti olevan myynnissä.


Ps. Blogini löytyy nyt myös Facebookista
eli käy tykkäämässä (KLIK),
jos haluat seurata Mielen Lumoa sitä kautta.

Julkaisen siellä varmaan toisinaan myös kuvia,
jotka eivät päädy tänne blogin puolelle, 
joten pientä extrakuva-antia luvassa
sekä puutarhasta että luonnosta :)



34 kommenttia:

  1. Mykistäviä kuvia! Mun tämän kevään juudaksenpuiden kukat jäi kuvaamatta, ehkä ensi keväänä sitten. Tuolla naapurimaan messuilla olisi unelma joskus käydä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muuta kuin hyppy laivaan ensi keväänä ja reissulle Tukholman kevääseen ja messuille!

      Poista
  2. Oijoi. Kirsikka kukassa on niiiin upea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käsittämättömän kaunista. Pysäyttävää. Vetää hiljaiseksi ihailusta.

      Poista
  3. Ihanat kirsikat. Huomaa, kuinka paljon Tukholmassa on kevät edellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä siellä jo ruoho vihersi ja osassa pensaita ja puitakin näkyi jo lehtien alkuja, aavistuksen pidemmällä kevät siellä kuin meillä etelässä.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Niin oli! Harmittaa vaan, kun jostain syystä ihan terävältä vaikuttavat kuvat muuttuvat sössöiseksi ladatessani ne tänne blogiin. En tajua, miksi niin käy ja se vähän ottaa pannuun, kun alkuperäinen kuva on terävä, mutta täällä se on pehmeä ja suttuinen. No, saapahan niistä kuvista nyt käsityksen siitä kukkamerestä kuitenkin.

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Joo, jos ei olisi ollut aamulla niin kylmä tuuli, olisin varmaan kuvannut kukkia enemmänkin, mutta näpit jäätyivät.

      Poista
  6. Oi miten kaunista siellä on ja kuvasikin sieltä on todella kauniita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ei noista oikein "kehnoa" kuvaa saanut otettua, niin häikäisevän kauniita ne olivat!

      Poista
  7. Onpas se kirsikankukkien kukkiminen valtaisaa. Hieno näky!!

    VastaaPoista
  8. Vastaukset
    1. Sitäpä minäkin mielessäni ajattelin, kun puut näin aukiolle astellessamme.

      Poista
  9. Upea julkaisu <3

    - Ronja -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, Ronja. Kiva, kun jaksoit jättää puumerkin!

      Poista
  10. Käsittämättömän kauniita!!
    Tuonne voisi sukeltaa, kukkien lumoon!
    Kiitos näistä tunnelmista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aamulla aikaisin oli vielä rauhallista, mutta kyllä muitakin kuvaajia oli hoodeilla jo silloin. Mitä se mahtoikaan olla myöhemmin päivällä? Kaikkihan tuonne kirsikankukkien alle haluavat :)

      Poista
  11. Aika huumaava kokemus tuollainen määrä kukkivia kirsikkapuita. Kerrassaan upeat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin tuossa juuri itsekseni, että aika lovi tulisi, jos joku rivistön puista saisi vaikka jonkun taudin ja kuolisi. Nyt se kirsikankukkien muodostama katto oli moitteeton :)

      Poista
  12. Ihania, kauniita, hurmaavia, suloisia....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä näitä kuvia katselee useammankin kerran. Harmitti vähän, kun ei ollut parasta kuvauskalustoa mukana, mutta nämäkin napsut ovat ihan mukiinmeneviä muistoja.

      Poista
  13. Mykistävän kauniita, tosiaankin! Varmasti suorastaan unenomaista kävellä tuon vaaleanpunaisen pilven alla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli jotenkin sadunomaista, vähän epätodellisenkin tuntuista. Siellä se kadunlakaisukone puksutti menemään puiden alla ja tukholmalaiset kiirehtivät työpaikoilleen, me siellä vaan haahuilimme puiden alla ja nautimme näkemästämme. Kivaa oli!

      Poista
  14. Lumoavan kaunista. Vastaavaa ihanuutta sain kokea Budapestin matkallani. Livenä nähtynä aivan huikeaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa, en ole käynyt Budapestissä koskaan. Hyvä tietää, että sielläkin tällaiseen ihanuuteen on keväisin mahdollisuus törmätä.

      Poista
  15. Voi mahoton kuinka kaunista, voi vaan kuvitella miltä näyttää livenä.
    Tuuppa Aurinkokujalla blogiin osallistumaan arvontaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirsikankukista ei paljon tuoksua lähde. Mietin tuolla puiden alla sitä, että mikä elämys olisikaan, jos kukissa olisi vielä joku selkeä, oma. voimakas tuoksunsa. Jaahas, yritän tulla kurkkaaman, jos suinkin ennätän. Kiitos muistutuksesta!

      Poista
  16. Mykistävää. KErran olen kokenut tuon livenä ja se ei hevin unohdu. Iski haikeus ja kaipuu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten valtava vaikutus voikaan kasveilla meihin olla! Se on hienoa!

      Poista
  17. Sydän pakahtuu näihin kuviin! Odotan innola omenankukkien puhkeamista täällä Suomessa. ♥ Kyllä luonto on kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omenatarhaan olisi kiva joskus päästä vierailemaan kukinta-aikaan!

      Poista

Viestisi lämmittää mieltäni, kiitos siitä!