lauantai 31. joulukuuta 2016

Laajalla kulmalla

Ostin itselleni joululahjaksi Samyangin laajakulmaobjektiivin.
Käytin hyväkseni Black Fridayn tarjousta. 
Kuukausi siihen meni, että objektiivi saapui, mutta tulipa juuri ennen joulua.

Tapaninpäivänä ennätin viedä objektiivin pienelle tapaninajelulle,
testikuviin ikuistui 
Aurajoen rantaa Suomen Joutsenen kera
(kuva kannattaa tietsikan näytöllä klikata isommaksi,
niin maisema pääsee paremmin oikeuksiinsa,
julkaisin tämän vähän isommalla koolla kuin kuvat blogiin yleensä).


Sekä mökkimaiseman iso koivu.


Hankin objektiivin ajatuksenani opiskella tähtitaivaan kuvausta.
Sitä varten ostin alesta myös lankalaukaisimen.
Saa nähdä, milloin ensi vuonna ehdin ekaa kertaa testaamaan,
tallentuuko tähdistä muistikortille mitään.


POKS! 
Viime kesän laukka lennättää Mielen Lumon taivaalle 
luomuilotulituksen,
jonka kera toivotan
ihanaa uutta vuotta ja Suomi 100 -juhlavuotta kaikille!

18 kommenttia:

  1. Onnea uusille hankinnoille! Suomen Joutsen ainakin näytti komealta ja terävältä kuvalta.
    Hyvää uutta vuotta Intianminttu!

    VastaaPoista
  2. Onnentäyteistä ja kuvauksellista uutta vuotta sinullekin!
    Jospa taas ensi vuonna keksitään jotain yhteisiä retkiäkin.....
    Sinulla onkin kunnianhimoiset tavoitteet, ihan tähtien kuvaamista! Nytpä heti kiinnostaa, mikä tuo objektiivi on, 10mm? Hankin itse syksyllä sen Sigman 10-20 millisen. Helmikuun alussa sitten testailen paremmin Lapin tuntureilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marja! Mielelläni retkeilisin vaikka länsinaapuriin keväällä...mutta ehkä takapenkille on muitakin tulijoita jonoksi asti? Tähtitaivasta maisemakuvamielessä haluaisin kuvata, saa nähdä, löydänkö tarpeeksi valosaasteettoman paikan siihen. Objektiivi on sellainen, jota osa tähtitaivaan ikuistajista on suositellut eli Samyangin kiinteä 14 mm, valovoimaa on f2,8. Vaikeaa sen käytössä on, tai ainakin tuntuu näin aluksi vaikealta, pelkästään käsitarkennus. Jännää nähdä, millaisia kuvia piirtää sinun Sigmasi, maisemat Lapissa on ainakin kohdillaan! Hyvää ja onnellista, kuvauksellista ja kukkaisaa alkanutta vuotta, rakas ystävä!

      Poista
  3. Voi miten ihana lahja Sinulle itsellesi!

    Oikein upeaa ja kaunista kuvausvuotta, jäänkin seuraamaan josko niitä tähtikuvia näkyisi! Niiden kuvaus kuuluu myös haaveisiini kuten revontulien ja salaman kuvaaminen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sovittiin tänä jouluna, ettei osteta aikuiset lahjoja toisillemme. Niinpä oli helppoa ostaa itselle oma lahja :) Katsotaan, milloin tarjoutuu tilaisuus lähteä jonain yönä harjoittelemaan ekan kerran tähtitaivaan ikuistamista, siihen saattaa kulua tovi. Pitää osua pilvetön taivas, uuden kuun aika ja näin pakkasallergikolle suht lämmin talviyö. Lisäksi pitää harjoitella etukäteen lankalaukaisimen käyttöä, hankkia kolmijalusta ja otsalamppu.

      Poista
  4. Hienoja kuvia olet saanut uudella objektiivilla. - Ihanaa Uutta Vuotta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, Anneli A, ja suloista ja onnellista alkanutta vuotta Sinulle!

      Poista
  5. Tähtikuvauksesta tuli mieleen, että facebookissa on Valokuvaajan neuvola -niminen ryhmä, jossa mm. tuosta aiheesta on syksyn aikana keskusteltu. Siellä on aikalailla ammattimaisen tuntuisia ihmisiä jutustelemassa, mutta ihan hyviä vinkkejä sieltä myös saa.

    Toivon sinulle ensi vuodeksi
    12 kuukautta Iloa,
    52 viikkoa ystävyyttä,
    365 päivää rakkautta,
    8 760 tuntia toteutuneita toiveita,
    525 600 minuuttia auringonpaistetta
    sekä 31.536.000 sekuntia onnea!

    Hyvää Uutta Vuotta 2017!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika paljon olen googlettanut ja lukenut muutamia vinkkejä tähtitaivaan kuvaamiseen. Parasta harjoitusta on, kun pääsee itse kuvauspaikalle testailemaan, kantapään kautta saatu oppi on ainakin itselleni ehkä se paras tie oppimiseen :) Kiitos FB-vinkistä, ehkä sielläkin piipahdan katsomassa. Ihana runo, kiitos siitäkin ja blogiystävyydestäsi, Between! Ihanaa vuotta 2017 Sinulle!

      Poista
  6. Hienot kuvat. Mukavaa uutta vuotta sinullekin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Kaunista, ihanaa ja antoisaa alkanutta vuotta Sinulle!

      Poista
  7. Ihana lahja itselle! Upeat kuvat!

    Hyvää alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerran vuodessa voi itsellekin jotain kauan unelmoimaansa hankkia, kun on ihan itse siihen rahat säästänyt :) Kiitos ja hauskaa alkanutta vuotta Sinulle!

      Poista
  8. Onnea uusille hankinnoille! Kuvausinnostus vain lisääntyy, kun ottaa uusia haasteita.
    Kiitos, toivotan kuvauksellista uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, uuden oppiminen pitää aivot virkeänä! Hauskaa ja antoisaa alkanutta vuotta Sinulle!

      Poista
  9. Kauniita kuvia, ja mitä vielä tuleekaan uuden objektiivin myötä! Tuollainen lahja harrastajalle on suuren ilon aihe! Hienoja kuvakulmia vuoteesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on hyvä, kun itse ostaa lahjan itselleen, niin saa juuri sellaisen, jota tarvitsee :)

      Poista

Viestisi lämmittää mieltäni, kiitos siitä!