tiistai 13. joulukuuta 2016

Vanhaa ja uutta

Äsh, kolmen ja puolen viikon sairastelun jälkeen
piti antaa periksi ja käydä hakemassa tropit apteekista. 
Jos joulusta voisi sitten nauttia jo terveenä. 

Sairastelun lomassa ihan ihka oikeana lomapäivänä
käväisin pikaisesti Vanha-Vanton putiikissa,
ihan vaan hengittämässä, katsomassa kauniita esineitä,
ja nauttimassa vanhan ajan tunnelmasta 
sekä upeista esillepanoista.
Koti oli alkanut tuntua jo varsinaiselta sairastuvalta,
joten pieni breikki oli tarpeen.
Tosin ei pieni retkeni minua valitettavasti parantanut,
mutta mieli tuli paremmaksi :)

Alun kuvat nappasin Antiikkitallista, 
jossa tuoksuvat kanala ja marsujen asumus.
Loppupään kuvat ovat samassa pihapiirissä olevan putiikin puolelta.
Sen verran oli valo tuona päivänä vähäistä,
ja flunssa vienyt kuvausvoimat,
että enemmänkin napsimiseksi kuin kuvaamiseksi
meni näkymien tallentaminen tällä kertaa.
Jalusta olisi ollut hämäryydessä kovaa valuuttaa.

















Kukko oli vähän samassa jamassa kuin minäkin, väsy.














Ps. Kyseessä ei ole yhteistyöpostaus,
ihan vaan silkasta kauneuden ilosta postailen.

9 kommenttia:

  1. Ihana puoti. Sulassa sovussa vanhaa ja uutta. Erityisen mukavia ovat nuo tavaran ohessa talvetettavat pelaguut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin niin flunssan höyryissä, että en paikalla ollessani antiikkitallissa edes huomannut kaikkia yksityiskohtia, jotka sitten kotona kuvista bongasin.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Ja heidän pihamaallaan on iso omenatarha, vanhoja käkkyräisiä puita täynnä :) Oikein idyllistä!

      Poista
  3. Onpa ihanaa! Voi hitsi olen polttanut jo monet vanhat rukkaset.
    Tuot alimman kuvan ideaa kylläpitää kokeilla tehdä, kun neulominenkin käy niskoihin. Kiitos valaisevista kuvista!

    VastaaPoista
  4. Kiitos tästä, oli mukava katsella kaikkea kaunista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä tulee pakottava tarve talven pimeyden keskellä nähdä juurikin jotain näin kauniisti aseteltua ja tunnelmallista meininkiä!

      Poista
  5. Isänpäiväviikonlopusta lähtien sairastanut ... Tiedän tunteen.
    Mulla vaan lonkka ei vaan suostu yhteistyöhön ...

    Rauhallista joulun aikaa sinulle.

    VastaaPoista

Viestisi lämmittää mieltäni, kiitos siitä!