sunnuntai 27. elokuuta 2017

Japanilaisia ihanuuksia

Olen kovin iloinen, että Japanista kotoisin olevat lajit
ovat menestyneet mökkipuutarhassa tänä kesänä.
Viileähköt kelit ovat näköjään sopineet ainakin näille kahdelle:

Karvakonnanliljalla on tosi hauska nimi.
Tricyrtis hirta on alunperin kotoisin Japanista.


Hankin kasvin vasta tänä keväänä  Vakka-Taimesta
ja oli ihana yllätys, että se kukki jo tänä vuonna!


Ja millaisin kukin!
Huikea, vähän orkideamainen, tähtimäinen kukka,
jossa upeita yksityiskohtia.


Posliinivuokko kasvaa kotoperäisenä Japanin Honshun saarella,
jossa se tosin valitettavasti on nykyään uhanalainen.
Niinpä tuntuu sitäkin ihanammalta, että yksi posliinivuokko on löytänyt kodin 
mökkipuutarhastamme koivun katveesta ja tuntuu asettuneen,
koska kukkii nyt ensimmäistä kertaa. 
Kasvi on tainnut olla meillä nyt pari vuotta,
myös se on hankittu Vakka-Taimesta.


Anemonopsis macrophyllaa olen kuullut kutsuttavan valevuokoksi,
oikeasti se kuuluu leinikkikasvien sukuun :)
Nuppuvaihe tuntui kestävän ikuisuuden ja osa nupuista ehti kuivahtaakin,
mutta onneksi nyt on auennut useampi 
ja voi jee, miten tykkään kukan hienostuneista sävyistä!


20 kommenttia:

  1. Posliinivuokko on aivan mielettömän suloinen! Ja konnanlilja upea! Hitsi, kun mulla ne eivät talvehtineet, mitään ei tänä vuonna noussut viime vuonna istutetuista konnista. Joskus aiemminkin olen kokeillut. Mutta täytyy kokeilla yhä uudestaan ja uudestaan, joskus onnistuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, kun muistutit tuosta talvisuojauksesta, se pitää ehdottomasti tehdä, jotta karvakonnanlilja ilmestyisi iloksemme ensi kesänäkin.

      Poista
  2. Voi mitä aarteita! Posliinivuokkoa meillä kasvaa, kukkinut ei ole vielä. Mutta tuo karvakonnanlilja onkin tosi ihanuus. Molemmista kaunottarista ihanat kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Posliinivuokossa oli lopulta tosi paljon kukkia, oli ilmeisesti sille sopivat kesäkelit tänä vuonna.

      Poista
  3. Karvakonnanlilja on upea! Miten monenlaisia yksityiskohtia siinä onkaan. Jälleen täytyy nostaa hattua luonnon kyvylle tuottaa kauneutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota kukkaa voisi tuijottaa vaikka kuinka kauan, on sen verran vekkuli!

      Poista
  4. Niin upeita! Posliinivuokko on oikea aarre. - Mukavaa elokuun loppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunpa posliinivuokko jaksaisi menestyä meillä monta vuotta!

      Poista
  5. Vähintään mielenkiintoisen näköinen tuo konnanlilja, nuo pilkut taitavat tehdä siitä "konnamaisen" :)
    Minullakin posliinivuokko on jo aukaissut yhden kukan, se kukkikin niin nopeasti, etten ehtinyt edes kuvaa saada. Onneksi on vielä nuppuja, pitää olla seuraavaksi ripeämpi!
    Mukavaa alkanutta viikkoa sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molemmat on kyllä kuvauksellisia kasveja, konnanlilja ei kovin korkeaksi näköjään kasva, joten kukkia pitää ihan taipua kaksinkerroin ihailemaan läheltä!

      Poista
  6. Karvakonnanlilja erikoisella tavalla kaunis.
    Posliinivuokko taasen ihanan herkkä.

    VastaaPoista
  7. Ihmeellisiä kasveja, kauniita!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkea ihmeellistä tarjoavat kasvi- ja eläinkunnat.

      Poista
  8. Kerrassaan ihania!!
    Posliinivuokko hurmaa ja karvakonnalilja on käsittämättömän upea!!

    VastaaPoista
  9. Hei sinullahan on mielenkiintoisia kasveja.

    VastaaPoista
  10. Uskomattoman kaunis on karvakonnaliljan kukka! Posliinivuokko taas herkkä. Loistavat kuvat!

    VastaaPoista
  11. Herttileijaa tuota karvakonnanliljaa! Miten voikin olla KAUNIS kukka!

    VastaaPoista
  12. Meidän konnanliljassa on vielä nuput. Ihanat kukat! Aukeaisi jo!

    VastaaPoista

Viestisi lämmittää mieltäni, kiitos siitä!