perjantai 8. syyskuuta 2017

Missä ötökät?

Omituinen kesäsää ei hellinyt
hyönteisistä ravintonsa saavia lintuja
ja niiden pesintää. 


Ötököiden vähäisyys on ollut kesän ja syksyn aikana todella silmiinpistävää!
Ainakin meidän mökkimaisemissa verrattuna aiempiin kesiin lähiaikoina.


Parina päivänä ojanvarressa näkyi paljon leppäkerttuja,
joten nämä tallensin silloin.



Ja jossain kohtaa lenteli muutamia kultakuoriaisia.




Nyt syyskuun alussa rikkaruohoja kitkiessä on kyllä tullut esille 
monenlaista mönkijää ja kipittäjää kasvien suojista.
Ja paljon hämähäkkejä!

18 kommenttia:

  1. Ihan valtavan upeita kuvia!
    Ihanaa viikonloppua! 💚🌿

    VastaaPoista
  2. Hienot kuvat.
    Meille onneksi perhoset sentään ilmaantuivat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Loppukesän perhoset loistivat meillä poissaolollaan!

      Poista
  3. Kultakuoriaisia ihan kaksin kappalein, ja samassa kuvassa! Bongasin myös kaksi, kuukauden välein. Molemmat karkasivat ennen kuin ehdin hakea kameran. Aivan upeat kuvat, ja niin kesäfiilis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitäkin oli vähemmän kuin parina aiempana kesänä, mutta onneksi muutamia kuitenkin bongasin.

      Poista
  4. Upeat kuvat kerrassaan! Syyskuu on todellakin hämähäkkiaikaa :)

    Hyvää viikonloppua.

    VastaaPoista
  5. Voi kuinka upeita kuvia kuoriaisista! <3 Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  6. Upeita kuvia! Saman olen huomannut itsekin. On tainnut vaan olla niin viileä kesä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! No, todellakin oli välillä jopa melko jäätäviä jaksoja tänä kesänä, ei paljon lämpötiloilla juhlittu.

      Poista
  7. Upeat kuvat! Kultakuoriaisia olen kesän aikana nähnyt ja leppäkerttujakin, mutta sinun kuviasi katselee mielellään.
    Uutisten mukaan pikkulintujen osalta kesä meni huonosti juuri hyönteisten puutteen vuoksi. Toivottavasti ensi kesä on linnuille suotuisampi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo, nämä molemmat kuoriaiset ovat ihan perussettiä, mutta kun ei erikoisempia osunut eteen, niin näillä mennään ;)

      Poista
  8. Hyvin vähän on ollut tänä kesänä hyönteisiä. Upeat kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! No, itse olen ihan tyytyväinen, ettei hyttysiä ollut kauheasti, tosin nekin ovat monelle linnulle tärkeää ravintoa.

      Poista
  9. Oletpa saanut todella upeita kuvia otettua, vautsi!!!

    VastaaPoista

Viestisi lämmittää mieltäni, kiitos siitä!