perjantai 3. marraskuuta 2017

Glyptoteekissa

Kesäkuinen Kööpenhaminan visiitti oli monin tavoin ihana.
Keli suosi useimpina reissupäivinä, vain yksi sadepäivä osui kohdalle.
Siitä suuren osan vietimme erikoisessa museossa, Glyptoteekissa.
Ykkössyy museovierailuun juuri siellä oli se, 
että museossa sijaitsee myös talvipuutarha.
Sehän oli nähtävä!


Museon virallinen nimi on Ny Carlsberg Glyptotek. 
Ei ole vaikea arvata, että nimen alkuosa viittaa 
Carlsbergin panimon omistajaan Carl Jacobseniin (1842–1914).
Sadekelin vuoksi museo oli supersuosittu,
joten oli vaikea ottaa kuvia niin, ettei niissä näkyisi muita museokävijöitä.


Museon kokoelmat keskittyvät tanskalaiseen ja ranskalaiseen taiteeseen
sekä Välimeren alueen vanhojen kulttuurien taiteeseen. 
Maalausten lisäksi museossa on todella kattava veistoskokoelma. 



Fisut uiskentelevat talvipuutarhassa  Kai Nielsenin Water Mother -veistoksen (1921) ympärillä.



Subtrooppiseen puutarhaan korkean katon alle mahtui yllättävän paljon taidetta kasvien lomaan.


Sarkofagi. Rooma, 200 - 300 eKr.



Yksityiskohta Septimius Boethusin ja hänen vaimonsa Julia Julianen sarkofagista. Rooma, 100 - 200 eKr.




Talvipuutarhassa sijaitsee myös pieni museokauppa ja kahvila,
jonka leivokset olivat suussasulavia ja omppumehu virkistävää.





Ensimmäinen osa museorakennuksesta avattiin vuonna 1897. 
Jacobsen rakennutti viereen vielä toisen rakennuksen.
Molemmat osat yhdistettiin talvipuutarhalla, 
ja kokonaisuus avattiin yleisölle vuonna 1906.




Hermann Ernst Freund: Fate (1833?)


Museon kokoelmaan kuuluu yli 10 000 teosta (taidetta ja arkeologisia esineitä).


Kaikista veistoksista en valitettavasti ehtinyt kirjata teostietoja ylös :)



Hurjimpiin patsaisiin lukeutui Elna Borchin Death and the Maiden (1912).


Jean-Baptiste Carpeaux: Baroness Sipière (1872)


Samalta taiteilijalta veistos nimeltään Mrs Turner (1871)


Edgar Degas on tunnettu maalauksistaan, 
mutta uransa aikana hän muovasi myös pienoisveistoksia vahasta ja savesta. 


Osa niistä valettiin pronssiin taiteilijan kuoleman jälkeen.  


Glyptoteekki on yksi neljästä museosta maailmassa,
joka omistaa kokonaisen kokoelman Degas´n pronssiveistoksia.


Valitettavasti taidettakaan ei pysty sulattamaan tuntitolkulla yhtä mittaa,
joten jossain kohtaa hyytyivät sekä jalat että aivot - ja into teosten valokuvaamiseen.
Ranskalaisimpressionistien maalaukset ja Egypti-osasto
jäivät siten seuraavaan ihailukertaan.

Ps. Tiistaisin museoon on vapaa pääsy.
Vinkkinä vain, jos joskus päädyt mestoille.

Aiemmat Köpis-juttuni (KLIK).

12 kommenttia:

  1. Upeaa!

    Voisin silti veikata; että Water mother -patsaan tekijä ei ole ollut itse äiti ;-)

    VastaaPoista
  2. Kiitos tästä hienosta kierroksesta glypoteekissa. Mielenkiintoinen paikka ja todella kaunis rakennus. Sinun kuvasi ovat myös niin laadukkaita, että ilokseni näitä katselen.
    Hyvää viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä muista koskaan aiemmin vierailleeni vastaavassa paikassa, todella hauska ja mielenkiintoinen kokoonpano.

      Poista
  3. onpa upea paikka! kiitos kuvaretkestä!

    VastaaPoista
  4. Kauniit kuvat! Ihanan antoisa paikka; taidetta ja kasveja. Eipä ihme, että sadesäällä oli paljon kävijöitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kassa sijaitsi alakerrassa ja sinne joutui jonottamaan melko pitkän tovin.

      Poista
  5. Ihana paikka! En ole kuullutkaan tuosta museosta. Pitää lisätä muistilistalle jos ja KUN päädyn jossain vaiheessa Kööpenhaminaan. Se on ollut myös pitkään mielenkiintoisilla kaupunkilistoillani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen! Sekä museota että Köpistä! Tuli olo, että haluan kaupunkiin vielä uudestaan. Ei edullisimmasta päästä tuo Kööpenhamina kaupunkikohteista, mutta rento fiilis, mukavia ihmisiä ja paljon nähtävää.

      Poista

Viestisi lämmittää mieltäni, kiitos siitä!