sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Letkeä kaupunkikohde

Kesäkuiselta Kööpenhaminan visiitiltä olen jo aiemmin postannut
Glyptoteekista talvipuutarhoineen, Tivolista istutuksineen,
kasvitieteellisestä puutarhasta kaikkine kauneuksineen
ja söpöistä keskustan kukkaputiikeista (KLIK).

Koska itse ihastuin kaupungin rentoon ja letkeään meininkiin,
ajattelin jakaa teille vielä joitakin kuvamuistoja keskikaupungilta.


Kööpenhaminassa on ruokapaikkoja niin valtavat määrät, että runsaudensarvi tekee valinnasta vaikean.
Kutsuvalta näytti tämäkin Nikolaj-aukion ravintola-viinibaari Maven,
joka sijaitsee vanhassa kirkossa (nykyään Copenhagen Contemporary Art Center).


Aukio on 1800-luvulla toiminut lihakauppojen paikkana,
ravintola on noista ajoista juontanut nimeekseen Maven, joka tarkoittaa vatsaa.
Nykyinen rakennus torneineen ei ole alkuperäinen kirkko, 
se tuhoutui aiemmin, mutta varsin vakuuttava on tämä ennallistettu versiokin. 



Kävellessä kannattaa katse muutoinkin välillä nostaa katutasosta ylemmäksi.
Rakennuksista löytää mielenkiintoisia yksityiskohtia vaikka millä mitalla.




Ved Strandenilta löytyi vastine brittien Downing Street 10 -osoitteelle.
Tämän parioven takana ei kuitenkaan tainnut asua ministeriä.




Kovin montaa tuliaisostosta en tehnyt,
vaikka houkutuksia olikin monenlaisia.
Keskustan kuuluisassa Illums Bolighusissa toki kävin
sisustustavaroita tutkimassa. 


Skandinaavista muotoilua oli tarjolla hyllykaupalla.
Erityisen tarkkaan syynäsin mm. ruukkutarjonnan ja parveketavarat.






Satsasin tällä kertaa akvarellitarvikkeisiin.
Ihana liike City KunstnerArtikler löytyi Strøgetin varrelta 
kakkoskerroksesta natisevien kierreportaiden päästä. 
Palvelu oli täälläkin, kuten yleisesti kaikkialla, todella hyvää.


Kadunvarsien pikkuputiikkien ikkunoita oli mukava katsella.
Windowshopping kun on varsin kukkaroystävällistä :)







1891 perustetun Illum-tavaratalon yläkerran ravintolakompleksin terassilta oli hulppeat näkymät
Christiansborg Palacen suuntaan sekä Strøget-ostoskävelykadulle ja vilkkaalle Amagertorv-aukiolle.



Terassilta erotti myös puukujan päässä
Højbro Plads -aukiolla olevan ratsastajapatsas Absalonin.
Miestä on tituleerattu Kööpenhaminan perustajaksi.


Näkymiä vauhdittivat alhaalta kadulta kantautuneet sambakulkueen rytmit.


Illumin tavarapaljoudessa huomio kiinnittyi polkupyöriin.
Vaikuttivat hintavilta.


No, onhan Köpis pyöräilijöiden mekka.


Yhdeksän kymmenestä tanskalaisesta omistaa pyörän.
Se todellakin näkyy katukuvassa, pyörien määrä on autoja suurempi.
Kypärättä pyöräilee kaksi kolmesta.


Merenneidon patsaalle asti emme tällä lyhyellä visiitillä kerinneet,
mutta etukäteen odottamani Nyhavnin alue värikkäine taloineen oli hauska yllätys.
Tunnelma oli ihmispaljoudesta huolimatta rento!


Nyhavn on rakennettu satamaksi 1600-luvulla, 
kuulemma ruotsalaisten sotilasvankien voimin.
Alue oli tuolloin merimiesten vapaa-ajan temmellyskenttää.
Viihdekeskuksena se toimii edelleen, 
tosin taloissa on baarien ja kahviloiden lisäksi asuntojakin.



Tanskan kuuluisa satusetä Hans Christian Andersen asui useammassakin Nyhavin taloista,
muun muassa etelärannan punertavassa talossa nro 20 (alakuvassa oikealla).
Tuolla asuessaan hän kirjoitti sadut Tulukset, Iso Klaus ja Pikku Klaus sekä Prinsessa ja herne.



Nyhavn toimii myös perinnesatamana.
Tanskan kansallismuseo suojeli osan alueesta 
vuonna 1977 veteraanilaiva- ja museosatamana.
Nyhavnista pääsee myös kanaaliajeluille, 
mutta lautoille näytti olevan sen verran tunkua, 
että ajelu jäi meillä seuraavaan kertaan.


Ruokapaikaksemme valikoitui Nyhavns Færgekro
joka toimii rakennuksessa, jossa sijaitsi aikoinaan
legendaarisen höyrylaivayhtiö White Star Linen toimisto.
Mahdettiinkohan sieltä myydä lippuja yhtiön RMS Titanicin matkalle?
Saimme kivat paikat terassilta, josta oli hauska seurata ihmisvilinää.
Nautimme tosi maukkaan aterian jälkiruokineen.
Ai niin, kaikki leivonnaiset Tanskassa maistuvat taivaallisilta!


Nyhavnin vanhin talo nro 9 on tämä söpö sininen vuodelta 1681.


Kanaalien varrelta Kööpenhaminasta löytyy paljon mielenkiintoista katseltavaa.
Renessanssikirkko Holmen sijaitsee Slottsholmenin kanaalin reunalla laivaston entisen telakan alueella. 
Ennen kirkoksi muuttamista se toimi ankkuripajana. 
Kuningatar Margareeta on vihitty Holmenissa vuonna 1967.


Varsin yllättävää oli löytää sattumalta taideteos Agnete and the Merman
Slottsholmin kanaalista veden alta Højbro-sillan vierestä.
Ryhmän pronssiveistoksia on tehnyt vanhan tanskalaisen kansanrunon pohjalta Suste Bonnen v. 1992.



Lähes vastapäätä Holmenin kirkkoa Christiansborgin palatsissa
Slottsholmenin saarella toimivat mm. Tanskan parlamentti ja korkein oikeus.


Vanha Børsen vuodelta 1625 on yksi kaupungin vanhimmista rakennuksista.
Myyntikojuja oli kanaalinvarren rakennuksessa parhaimmillaan 40.
Rakennuksen lyijykatosta tehtiin v. 1658 tykinkuulia, nyt katto on kuparia. 
Tila toimii gaalaillallisten, konferenssien ja tapahtumien pitopaikkana.


Kööpenhaminan kaupungintalon kellonlyönnit
Raadhusplatsenin aukiolla tulivat tutuiksi loman aikana.


Hotellimme The Squaren parasta antia oli
keskeinen sijainti juuri Raadhusplatsenin laidalla.
Palvelu oli myös ystävällistä ja aamiainen kattava.


Myös aamiaishuoneen terassin näkymät olivat hauskasti yli kattojen.


Kööpenhaminan visiitti oli ehdottomasti yksi vuoden 2017 kohokohdista!
Kiitos siitä kuuluu rakkaalleni 💜

Suosittelen ehdottomasti kaupunkikohteeksi, jos et ole vielä tutustunut.
Kalliinpuoleinen, mutta niin ihanan lyhyen lentomatkan päässä.

8 kommenttia:

  1. Kiitos mielenkiintoisista kuvistasi! Meidän Köpiksen viimekäynnistä on luvattoman paljon aikaa. Useamman kerran ajelimme asuntoautolla etelään ja Köpiksen seuduilla pysäyttelimme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että postaus kiinnosti, tuli nähtyä melkoisesti vaivaa kuvien vääntämisessä tähän stooriin. Niinpä on mukavaa kuulla, että vaivannäkö kannatti. Ja jäähän tämä matkakertomus tänne myös itselleni muistuttamaan kaikista hauskuuksista ja ihanuuksista tuolla reissulla.

      Poista
  2. Aina yhtä ihana Köpis lumoaa!
    Sisustuskaupat ja kukkakaupat ovat ihan pop!
    Toivottavasti sinulla oli aikaa piipahtaa maailman ihanimmassa kukkagalleriassa...Tage Andersenin kukkakaupassa!
    Kauniita kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä taisi aiemmin jo olla puhetta kukkakauppa-postaukseni yhteydessä :) Valitettavasti Tagen paikka jäi tällä reissulla katsastamatta, kuvailin lähinnä niitä kukkakauppoja, jotka kaduilla lompsiessa eteeni tupsahtivat.

      Poista
  3. Kiitos tästä hienosta kierroksesta upeine kuvineen. Kööpenhamina on kaunis ja mielenkiintoinen kaupunki. Edellisestä käynnistä on jo aikaa, joten voisin hyvinkin tehdä uuden reissun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpas nihkeää Bloggerin kommentointityökalun kanssa tänään, koko ajan tökkii, kun yrittää julkaista kommentin. Noh, piti sanomani, että tosi kiva, kun jaksoit jättää kommentin, se ilahduttaa aina. Mukava myös tietää, että kierros Köpiksessä näin kuvien kautta oli mieluisa.

      Poista
  4. Olipa ihana kuvamatka, kiitos! Kukakertomuksesi saa suunnittelemaan ensikesäksi matkaa Kööpenhaminaan. :)
    Oikein mukavaa alkanutta vuotta sinulle!

    VastaaPoista

Viestisi lämmittää mieltäni, kiitos siitä!