lauantai 27. tammikuuta 2018

Pala entisajan maalaisidylliä

Selailin vanhoja kuvia ja muistelin.
Viime kesän kuvien joukosta löytyivät myös tämän postauksen kuvat.

Kuralan Kylämäki, kulttuurivirkistysalue, aivan Turun keskustan kupeessa
on upea paikka aistia 1950-luvun maalaisidylliä.
Aidon fiiliksen välittäjinä kesäaikaan ovat
niityillä laiduntavat lampaat ja hevoset sekä kanalan siipiveikot.
Museon työntekijät ovat pukeutuneet ajan tyyliin,
saatat tavata Iso-Kohmon emännän, isännän, piian tai rengin arkisissa puuhissaan.
Ja mikä parasta, Kylämäen arkea voi ihmetellä maksutta.
Kävin viime heinäkuun lopulla perinnemaisemassa rupsuttelemassa lampaita ja aistimassa vanhan ajan tunnelmaa.



Oli hellyttävää nähdä eräskin lapsi,
joka tuli niityn lauta-aidan taakse 
pikkureppu täynnä valmiiksi poimittuja voikukanlehtiä.
Kyltit paikan päällä kun kertovat, 
että yleisön pitäisi ruokkia lampaita vain voikukanlehdillä.


Monet lampaista tulivat juoksujalkaa niityltä aidan luokse rapsutettavaksi.


Elämänkokemus ja tyyneys kuvastuivat ruskeasävyisen 19-vuotiaan puoliverisen Timpan silmistä.
Kaverina sillä oli laitumella 18-vuotias Ruotsin kylmäverinen Lila.


Nuorehko Tauno-kukko opetteli vielä viime kesänä kukon elkeitä.
Talon väki kertoi, että yksi kanoista ehti ensimmäisenä kaakatuksellaan hälyttämään apujoukkoja
ketun yrittäessä päästä kanalaan.
Taunolla oli siinä kohtaa vähän hitaat hoksottimet :)


Tosin Tauno osoittautui aika gentlemanniksi,
sillä hän tarjoili ruokaherkkuja ensin rouvilleen ja söi itse vasta myöhemmin.


Kanalasta löytyivät myös mm. vaalea Ansa ja tumma, kohtalokas Regina,
taisi muillakin kanoilla olla entisaikojen filmitähtien nimiä.


Kuralan Kylämäen Iso-Kohmon talossa oli matonpesupäivä.





Iso-Kohmossa aika on pysähtynyt,
mutta tässä kohteessa "museoesineisiin" saa myös koskea,
sillä tavarat ovat osa museokeskuksen opetuskokoelmaa.
 Talon emäntä on aina valmis kertoilemaan tarinoita
entisaikojen askareista ja talon aiemmista asukkaista.
Lastenhuoneen lelut ja vaatteet henkivät nostalgiaa, kuten koko päärakennus.




Tuvassa on komea leivinuuni ja kangaspuut.



Kannattaa ehdottomasti kuunnella emännän kertomuksia
talossa asuneista henkilöistä, joista on esillä myös valokuvia.





Salissa oli vielä viikkaamatta osa silitetyistä pöytäliinoista yms.



Ihastelin sisätilojen viherkasveja.
Muistelen samanlaisia olleen omilla isovanhemmillani,
yhtä komeita ja isoja.



Kesävieras Helsingistä oli valloittanut tavaroillaan peräkamarin.






Kukkaloistoa löytyi myös puutarhasta.







Pihalla ja piharakennuksissa voi tehdä löytöjä.
Viehätyn itse vanhoista esineistä, joissa on ajan patinaa ja tarinoita.



Äskettäin tehdyt saippuanpalat olivat ulkorakennuksessa kuivumassa,
näyttivät vähän juustopaloilta.



Kuralaan voi mennä vaikka piknikille omin eväin,
mutta alueelta löytyy myös kahvila Vähä-Rasin talosta.


Aika mahtava elävän historian museo Turussa, vai mitä mieltä olette?

Lue lisää Kuralasta

28 kommenttia:

  1. No, on tosiaan hieno paikka. Tuonne täytyy tehdä kesäretki, kiitos vinkistä!
    Museo on toteutettu hyvin elävästi. Aivan, kuin ihmiset olisivat vain jossain kuvan ulkopuolella ja elämä jatkuisi huoneissa samaan tapaan, kuin on tapahtunut vuosikausia aiemminkin.
    Ja kiitos jälleen viimeisen päälle upeista kuvista.
    Mukavaa viikonloppua sinulle Intianminttu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän tuolla on ihan parasta, kuin sukeltaisi entisajan arjen keskelle!

      Poista
  2. Olipas hieno esittely! Ihana paikka takuuvarmasti! Laitetaan mieleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos Turun suunnalla kesäaikaan liikkuu, niin sinne on kyllä helppo kurvata.

      Poista
  3. Upea paikka, harmi kun on pitkän matkan takana. Monta tuttua esinettä löysin kuvista, kiitos niistä.

    VastaaPoista
  4. Olisi kiva joskus käydä tuolla. Tulee tosiaan jotenkin mummula mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käy ihmeessä! Minä viihdyin siellä kuvatessa useamman tunnin :)

      Poista
  5. Kerrassaan upea paikka, ihan kuin Between sanoi, tuntuu kuin tuolla asuttaisiin täyttä päätä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän siellä on mukavaa, kun pääsee oikeaan tunnelmaan ja emännän arkiaskareitakin saa seurata.

      Poista
  6. tuolla täytyy käydä. Tosi kiva postaus!

    VastaaPoista
  7. Voi miten ihana postaus. Piti ihan pariin kertaan selailla ja ihailla kuvia. Niin ihana ympäristö. Miten onkin nuo vanhat paikat ja ympäristöt niin terapeuttisia. Ajan pysähtyminen on jotenkin niin konkreettista ja puhuttelevaa. Aivoissa jotain vapautuu jo pelkästään kuvia katsellessa.

    VastaaPoista
  8. Aivan ihana paikka. Tuli ihan oma mummola lapsuudesta mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuralassa on kyllä ihan oma tunnelmansa, sellainen mummola-meininki.

      Poista
  9. Voi, miten suloisia nuo lampaat ovatkin!
    Ja niin idyllinen maisema ja talo!

    Kaunista viikonvaihdetta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erinomainen paikka nähdä maatilan eläimiä. Ja lampaat kyllä näyttivät nauttivan rapsutuksista ihan suunnattomasti.

      Poista
  10. Hienot kuvat. Vanhin poikani perheineen tutustutti meidät kyseiseen paikkaan vieraillessamme Turussa mieheni kanssa. Oli kyllä todella mielenkiintoinen ja kiva paikka, jota voi suositella käyntikohteeksi lämpimästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa, että sinullekin jäi paikasta kivoja muistoja!

      Poista
  11. Mukava postaus!
    ja mitä söpöläisiä nuo lampaat ovatkaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli kiva myös, että lampaita oli erilaisia ja erivärisiä, isoja ja pieniä.

      Poista
  12. Ihana paikka! Talossa sisällä on kyllä tavoitettu hyvin vanhan ajan tunnelma.

    VastaaPoista
  13. Kurala on aivan lyömätön kohde. <3 Vierailin siellä kyllä lapsena, mutta nyttemmin, kun asunkin Turussa, olen käväissyt siellä vain kerran talvi-iltana kävelyllä - en tiedä, miksen käy siellä useammin ja etenkin kesällä! :D

    viikarivartti.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, ensi kesänä otat sitten suunnaksi Kuralan. Mikä siinä oikein onkaan, että jos joku kohde on liian lähellä, siellä ei sitten tulekaan käytyä...On itsellänikin sellaisia paikkoja! Mutta joka kesä yritän ottaa ohjelmaan jonkun lähikohteista, päiväretkiä on niin helppo lomalla tehdä, arkisin ei tahdo riittää virtaa.

      Poista
  14. Tämän postauksen kuvissa voisin viihtyä vaikka kuinka kauan - ihanaa, niin ihanaa ja kauhea ikävä kesää tulee, kun näitä katselee!

    Kiitos tästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, onpa mukava kuulla, että pidit kuvista ja tunnelmista! Kiitos!

      Poista

Viestisi lämmittää mieltäni, kiitos siitä!