sunnuntai 4. helmikuuta 2018

Aspegrenin puutarhassa

Osa teistä ehkä muistaakin viime elokuisen hehkutukseni blogissa
Pietarsaareen suuntautuneen akvarellikurssin jäljiltä. 
Olin niin intoa täynnä Jean Hainesin workshopin ansiosta!
Lupailin silloin, että laitan blogiin jossain vaiheessa
kuvaterveisiä myös parista Jakobstadin puutarhakohteesta. 

Ehdin workshopin lomassa vierailla yhtenä alkuiltana 
Rosenlundin pappilassa
jonka puutarha on Suomen merkittävimpiä 1700-luvun muotopuutarhoja. 


Pappilan edustalle levittäytyy yli hehtaarin suuruinen Aspegrenin puutarha.


Pietarsaaren ja Pedersören kirkkoherra Gabriel Aspegren sai
vuonna 1755 luvan raivata Rosenlundin mäen viljelymaaksi. 


Museoviraston mukaan pappilan puutarhan rakentamisen
Aspegren aloitti samana vuonna Linnén oppien ja talousteorioiden mukaisesti. 


Luin, että puutarha oli aikansa suurimpia; se koostui 14 ruudusta 
ja kulmaukseen noussut kasvihuone oli varhaisimpia laatuaan koko maassa. 


Puutarhan entistämistyöt on tehty 2000-luvun alussa,
jolloin myös puutarhan huvimaja rakennettiin uudelleen.
Maja sopii viljelysten keskelle, virkistää muodollaan ja värillään.



Pappilan puutarhan alkuperäisiä elementtejä ovat rinteen kiviterassit, käytäväverkko
ja niiden väliset viljelysruudut sekä puutarhaa ympäröivä kivimuuri. 


Osa puutarhasta koostuu yksityishenkilöille vuokratuista viljelypalstoista.


Varsinkin tässä osassa puutarhaa hyötykasvien joukossa
on ihanasti erilaisia kukkia väriläiskinä.



Ei tällaisessa paikassa voi tulla kuin hyvälle tuulelle!






Pappilan nykyinen kaksikerroksinen puinen päärakennus on vuodelta 1798.


Siellä on nykyään lounasravintola sekä kokous- ja juhlatiloja.


Pihapiiriä rajaavat punaiset renkituvat ovat 1700-luvun jälkipuoliskolta. 


1770-luvulla rakennettu navetta-tallirakennus on vanhimpia maassamme.
Nykyään se toimii kotiseutumuseona. 
Sisälle en tällä vierailulla ennättänyt.


Luhtikin löytyi.


Päärakennuksen toisen päädyn vieressä on pienehkö Ruusutarha.





Ruusujen alapuolelta löysin vielä pikkuruisen Raamatullisen yrttipuutarhan.


Olin lukenut jostain etukäteen, että puutarhassa olisi kahvila. 
Luulin sen sijaitsevan puutarhan takaosan ansarissa. 



Olisin halunnut nauttia puutarhanäkymistä ilta-auringossa kahvikupposen kera, 
mutta harmikseni kuulin, ettei kahvila enää ole toiminnassa.


Ansarin vieressä on pieni lampi niin täynnä lumpeita,
ettei vettä enää pahemmin näy.



Aivan loistavaa, että tällainen kohde on saatu ennallistettua!
Toivon mukaan rahoitusta ylläpitoon on saatavissa jatkossakin.
Puutarhaan voi tutustua maksutta.


17 kommenttia:

  1. Tässä vaiheessa vuotta en meinaa kestää kesäkuvia...ihanaa! Voiko tuo kaikki olla tottakaan!?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä katselemalla ja tilanteita muistelemalla pääsee yllättävän hyvin kesän tunnelmiin!

      Poista
  2. Hävettää! Käyn Piatarsaares melekee joka kesä taimistolla, parahampina kesinä pariki kertaa. Mutta sivistykses on Aspegreenin puutarhan mentävä aukko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta, aukkohan on helppo paikata, suunnaksi ensi kesänä Rosenlund :)

      Poista
  3. Kiitos kauniista kuvaterveisistä!
    Mä olen aina halunnut mennä tonne, mutta en ole vielä koskaan käynyt. Näyttää niin ihastuttavalta paikalta, että pakko alkaa suunnittelemaan reissua sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En olisi varmaan minäkään ehkä koskaan tuonne päässyt, jollei akvarellikurssi olisi johdattanut matkaani Pietarsaareen. Ja puutarhaihmisenä tietysti etukäteen googlailin, mitä puutarhakohteita kaupungissa tai sen lähellä olisi...

      Poista
  4. Minun on pakko päästä ainakin pari kertaa kesässä tuonne kiertelemään! Yleensä ehdin vasta illalla sinne, mutta sehän on kesäaikana ihan sopivaa ja paikkahan on aina auki. Eikös olekin ihastuttava paikka. Olen tosi onnellinen, että sitä jaksetaan hoitaa. Kahvila oli aiemmin punaisessa ansarissa, mutta siirrettiin pappilaan rakennuksen remontin valmistuttua. Minä tykkäsin siitä vanhasta enemmän...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melko myöhään iltasella olin itsekin tuolla, ainoa haitta myöhäisemmästä visiitistä oli se, että päärakennuksen ravinteli kahviloineen oli jo siltä päivältä suljettu.

      Poista
  5. Tuttu paikka minullekin, mutta viime käynnistä on pitkä aika. Taisi olla Pietarsaaren asuntomessujen yhteydessä. On kyllä hienoa, että tällaista paikkaa ylläpidetään ja jossa voi vapaasti käydä tutustumassa kauniiseen puutarhaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä oli ihan oma tunnelmansa, oli niin rauhallistakin kierrellä, kun ei pahemmin ollut muita ihmisiä siihen aikaan puutarhan käytävillä.

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Paikasta tuli jotenkin mieleen Kemiön Westers, ehkä tuo hyötykasvien ja kukkien yhdistely vei ajatukset siihen suuntaan.

      Poista
  7. Tuo on niin kaunis, harmi että Pietarsaareen on hieman matkaa, niin ei voi poiketa useammin! Olen kerran käynyt varmaan kesäkuun alkupuolella, olisi niin kivaa nähdä tuo kaunis paikka muinakin aikoina. Ihanat kuvat ja kiitos kattavasta esittelystä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu-u, ihan riittävän kaukana oli :) En ehkä ilman tuota akvarelliworkshopia olisi koskaan tullut lähteneeksi yksin ajelemaan auton kanssa tuonne asti. Mutta olen kyllä tyytyväinen, että pääsin ja ehdin samalla tutustua tuohon kohteeseen, kun kaupungissa kerran olin.

      Poista
  8. Aivan ihana paikka! Tuolla voisi kulkea tunteja, tai oikeastaan päiviäkin ja ihailla kaikkea kaunista.
    Kuvasi tuovat tuulahduksen kesästä <3

    Hieno postaus!

    VastaaPoista

Viestisi lämmittää mieltäni, kiitos siitä!