tiistai 10. huhtikuuta 2018

P & P -messut: tunnelmia ja ostokset

Turun Piha & Puutarha -messuilla esiteltiin
jonkin verran ideoita parvekkeille ja terasseille
bloggariständien lisäksi mm. Kukkakauppa Broncon osastolla ja
Sarin puutarhat -blogin Sarin sisustamalla fengshui-parvekkeella.

En kannata sitä, että tehdään rakennustelineistä korkeat rakennelmat
messuhallin seinustalle ja sisustetaan yläilmoissa tasoja,
joita messuyleisö ei lattialta pahemmin näe.
Broncon väki oli nähnyt sisustukseen vaivaa ja yksityiskohtiakin oli mukana,
mutta niitä ei maasta kuikuilemalla voinut kunnolla tutkia.
Tietysti tätä moneen metriin kohoavaa Urbaani puumaja -viherseinää
voi ajatella ihan sisustuksellisena elementtinäkin...

Sarin sisustaman parveke.fi-sivuston parveke oli oikea, kiinteä sisäparveke,
mutta sinne päästäkseen olisi pitänyt osata kivuta messukeskuksen
kakkoskerrokseen ja ilmeisesti löytää parveke.fi:n edustaja,
jonka kanssa parvekkeelle olisi päässyt.
Miksi tehdä parveke, jota kukaan ei periaatteessa näe?

Noh, tämän pienen ystävällismielisen kritiikin jälkeen
vielä joitakin kuvia lähinnä maatason näkymistä teille tuliaisina
ensin Broncon kivalta osastolta
ja sen jälkeen vähän muualtakin messukäytävien varrelta.

Rentoutumiseen lienee tämä soppi radioineen.



Sitruspuut ja banaanit vaikuttavat edelleen olevan trendikkäitä,
samoin yrtit, saniaiset sekä erilaiset nukkumatit.



Lepopaikan viereen oli sijoitettu Mojito Bar ja kukkaisa pöytä tuoleineen.
Selvästi paikka hauskanpidolle!




Tukholman messuilta tuttuja amppeleita oli Turussa esillä vähemmän.
Pullojen hyödyntäminen siinä hommassa on hyvä kierrätysidea,
kuten Mojito Barissa oli tehty.




Mojitojen nauttimisen lomassa voi käydä kastelemassa
sinkkipaljussa lekottelevia kasveja.
Ruukkuihin on mahtunut mukaan myös perennoja.



Broncon valikoimissa oli erisorttista vihreää moneen makuun.




Flörin osastolla kukkivat Brillant-kuriilienkirsikat.
Altaassa pulppusi suihkulähde.
Vesi- ja ilmakasveja, leikkokukkia, yrttejä, siemenperunoita, havuja yms.






Ja niin tummia neilikoita, ettei kamera pystynyt toistamaan niiden oikeaa väriä.


Mehikasveista tehdyn kilpikonnan kuvasta jäi pää pois,
mutta hieno se on näinkin :)





Plussaa Piha & Puutarha -messuille ilmaisesta taiminarikasta!


Lounais-Suomen puutarhayhdistysläiset olivat talkoilleet variksenpelättimiä messusomisteiksi.
Bloggariystäväni messuilla puhisivat, etteivät he ota pelättimistä yhtään kuvaa, koska eivät niistä tykkää.
Minä sitten uhrauduin ja otin kuvan yhdestä :)
Rehellisesti myönnän, etten minäkään näistä innostunut.


Messuostoskassiini sujahtivat seuraavat kasviostokset:

* Pukin puutarhalta kolme pelargonia:
kääpiöpelargoni, koristelehtinen Freak of Nature
kääpiöpelargoni, koristelehtinen Boniface Butterfly, lempinimi Zic-zac
pelargoni Pukin kili eli Bockens killing



* ahvenanmaalaisia orvokkeja (sain kevään ekat istutettua parvekkeelle)


* lakunystävien terveellisempi vaihtoehto: lakritsiyrtti
(olen kohta rouskuttanut koko kasvin)
On kuulemma sukua samettiruusuille!


* 50 kappaleen puntti tulppaaneja (siitä riitti kolmeen maljakkoon)


Turun messut on nyt taputeltu.
Seuraavaksi tämä messuluuta vierailee Helsingin Kevätmessuilla,
kuskiksi lähtee isä. Mikä mukavinta, hän voi toimia myös kantoapuna,
jos satun vahingossa löytämään jotain kotiintuomista :)

Aiemmat postaukset Piha & Puutarha 2018 -messuilta:
Yleiskoristelualue
Kakut ja kuutiot 

Bloggareiden ständit


14 kommenttia:

  1. Kiitos kaikista esittelyistä. Kun ei pääse itse katselemaan niin Ihanaa kevään tuulahdusta tuo kuvasi tänne lumien keskelle. Kylläpä alkais tehä mieli orvokkeja...menis tuo volkkarikin ja sille kuski :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla jo nuo orvokit ovat olleet muutaman päivän parvekkeelle, yöksi olen ottanut sisään, kun on ollut pakkasta.

      Poista
  2. Nyt on Turun messuista saatu aika kattava kuva, vaikka en siellä itse käynytkään.
    Ihmettelin ketä varten parvekkeet oli suunniteltu luettuani, että päästäkseen niitä katsomaan piti metsästää tietyt henkilöt opastamaan. Ei kovin yleisöystävällinen menetelmä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli vain se yksi parveke, fengshui, joka oli tehty oikeaan, kiinteään sisäparvekkeeseen. Muut olivat siinä Urbaanissa puumaja -rakennustelineversiossa eri tasoissa olevia "tiloja", vähän niinkuin parvekkeita. Ainakin SariW:n blogitekstissä oli maininta: Itse parvekkeelle jos haluaa tulla käymään, niin sinne pääsee vain meidän kanssa.

      Poista
  3. Voi että, lakritsiyrtin minäkin haluan!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä nimensä veroinen. Ei tuoksu, mutta maistuu salmiakkilakritsilta.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiva lähteä huomenna katsastamaan vielä Helsingin messujen tarjonta.

      Poista
  5. Ohikulkijathan näkevät parvekkeen alaviistosta ylös katsoen. Kun katselee parvekkeiden kesäkukka-asetelmia, on ne usein rivi pieniä töpöjä. Tässä oli ehkä haettu asetelmaan näyttävyyttä myös ulospäin.
    Ja nyt, kun innostutaan roikottamaan, muistetaan alla kulkijoiden turvallisuus.=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mieluiten katselisin ideoita lattiatasosta, mutta joku voi tykätä tästäkin tavasta. Ja vaihtelu tietenkin virkistää :)

      Poista
  6. Hienot kuvat! :)
    Minä itse en ole Turun messuilla vieraillut, mutta muiden bloggareiden kuvia sieltä katsellessani tunnustan itsekin ihmetelleeni noita kattoon kohoavia parvekkeita, joita kukaan ei pääse kunnolla tutkimaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan ne sellaisia katseenvangitsijoita tavallaan, tuollaiset korkeat viherseinät. Mutta huolella tehdyt yksityiskohdat jäivät nyt näkemättä.

      Poista
  7. Sullon kyllä kattavat messukuvat!
    Lakuyrtin mäki haluan! Just mussutin yhyren pussillisen lakuja. Onko suklaayrttiä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseni ja muiden iloksi kuvailen, kiva laittaa niitä näytille, niin muutkin pääsevät fiilikseen, jos eivät olleet paikan päällä. Suklaayrttiä ei ollut tarjolla, jonkun sellainenkin pitäisi ehdottomasti jalostaa. Suklaakosmosta kun ei voi syödä.

      Poista

Viestisi lämmittää mieltäni, kiitos siitä!