lauantai 7. huhtikuuta 2018

P & P -messut: yleiskoristelualue

Sain Turkuunkin Piha & Puutarha -messuille seurakseni Suvikummun Marjan.
Meille tuli lisäksi kaveriksi Kivipellon Saila
Messukäytävillä tupsahti eteen Oravankesäpesän Katikin
Olipa hauskaa!


Ammattiopisto Livian toteuttama Vihreä kaupunki -yleiskoristelualue
oli tuttuun tapaan keskellä A-hallia.
Viime viikolla pihoja tekemässä oli kuulemma 
noin 25 opiskelijaa ja kuusi opettajaa plus tällä viikolla tuplamäärä.


Hiirenkorvaisten koivujen katveesta löytyi "Romanttiset pyörivät puutarhat",
jossa pyykkiteline oli saanut amppelitelineen viran. 









Tulppaanipenkin takana häämötti pieni kasvihuone,
joka oli "Villiyrtti-puutarhan" keskiössä.



Kasvarin reunustalta löytyi mm. värinokkosia, voikukkia ja vuohenputkia.






"Luotokivi-puutarhaan" en tainnut kiinnittää kovinkaan paljon huomiota.
Jäin pohtimaan, mihin tuo luotokivi viittaa...




"Huoleton puutarha" -sektorissa narsissit olivat vallanneet pöydän alustan
ja liuskamiinanköynnökset miehittivät tuolit.




"Ruutukaava-puutarhassa" oli luonnollisesti kasviruutuja :)




Keskellä aluetta oli yllättäen kuohuviini-/mehubaari (?),
ja sen reunustoilla yrttimaisteluseiniä sekä vanha auto.




Samassa yhteydessä oli mahdollisuus ottaa selfieitä
näissä kehyksissä.


Laidalta löytyi vielä myös pieni lasten leikkialue mökkeineen
sekä perinteistä perinteisempi "metsäpuutarha",
jossa atsaleat kukkivat kunttamaton keskellä.




Messukierros Turun puutarhamessuilla
jatkuu seuraavassa postauksessa,
jos siinä vaikka kuutioita ja kakkuja tarjoaisin :)

24 kommenttia:

  1. Nuo hiirenkorvalla olevat koivut norkkoineen olivat todella ihania!
    Kävin messuilla tänään Viikarivartti-blogista voittamallani lipulla.
    Kasan yrttejä ostin kotiin mukaani :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisi olla messujen FB-sivulla, jossa varoiteltiin koivuallergikkoja, että ottavat lääkkeensä ennen kuin tulevat messuille. Itse olen allerginen koivujen siitepölylle, mutta tällä visiitillä ei oireita kyllä tullut. Yrteistä kotiutin lakritsiyrtin :)

      Poista
  2. Ihanat koivut ja tulppaanit tuomassa keväistä tunnelmaa. Mutta voikukista en ole niin innoissani :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisin minäkin ääneen ihmetellä, että onko tuolla voikukkia :)

      Poista
  3. Kiitos, kun päästiin taas matkaanne mukaan näillekin messuille!
    Monena vuonna Turun messut ovat näyttäneet kuvista päätellen todella huolella rakennetuilta. Tänäkin vuonna näyttää sama runsas ja inspiroiva linja jatkuvan.<3
    Täytyykin harkita ensi vuonna retkeä sinne. En ole vielä koskaan ollut Turun puutarhamessuilla.
    Ihana, että pääsitte yhdessä messuille Marjan ja Sailan kanssa ja tapasitte vielä Katin! Puutarhaystävät ovat ihan parhaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän nuo Turun messut ole kovin suuren suuret verrattuna Tukholmaan, mutta aina siellä samanlainen tungos on käytävillä :) Ja kun hallit eivät ole megalomaanisia, tulee helposti tuttujakin vastaan!

      Poista
  4. No jestas! Olitpa sinä nopea, ehdit jo tehdä postauksenkin! Mulla on vielä kuvat kamerassa. Sulla oli nyt kyllä kotikenttäetu, me käytiin Sailan kanssa tosiaan vielä siellä Flörissä ja Lassilassakin. Lopuksi vielä täytettiin auto Ikeassa, juuri ja juuri mahduin itsekin kyytiin. Nyt on sitten kasaamistalkoot tiedossa....
    Tuo yleiskoristelualue oli kyllä upea, niinkuin aina ja oli kiva kun tavattiin taas Saila ja Katikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kun koittaa arki, ei näiden kuvien läpikahlaamiselle taas ole niin aikaa, niin päätin aloittaa jo heti lauantaina :) Kiva kuulla, mitä puutarhamyymälöistä tarttui mukaan. Minäkin menin vielä uudestaan sinne Pukin puutarhan rullakoille ja nyt oli vähemmän ruuhkaa, niin sain ostettua vielä kaksi lajiketta lisää :) Tsemppiä kasaamiseen!

      Poista
  5. Minäkin olin siellä eilen ja nautin kevättunnelmissa täysin rinnoin.
    Siellä on sitten pyörinyt kasapäin bloggaajia, pitäisikö ensivuonna järjestää bloggaajien treffit sinne 😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ne koivut tuo heti kevätfiiliksen ja ihanat tulppaanimeret! Juu, meitä oli jossain kohtaa sellainen neljän bloggarin letka siellä :)

      Poista
  6. Hienoja kuvia messuilta, vaikutti että käynti kannatti. Romanttinen alue on minun mieleen ja nuo selfierenkaat on hauska idea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Selfierenkaita oli myös yksi kukallinen versio, mutta se oli niin suosittu eli varattu, joten en saanut siitä kuvaa.

      Poista
  7. Kiitos kuvista! Ihanan paljon vehreyttä.

    VastaaPoista
  8. Turun messut taitavat ainakin kuvien perusteella olla ne parhaat messut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itselle parhaat ovat kyllä Tukholman, mutta tykkään Turunkin messuista, kun ovat niin kompaktit ja tavallaan symppikset.

      Poista
  9. Suunnitelmistani huolimatta en päässytkään Turun messuille, joten on kiva katsella runsasta kuva-antia monissa blogeissa. Tuntuu, että Turussa keskityttäisiin enemmän juuri puutarhaan ja kasveihin. Vai johtuuko se vain siitä, että tilaa on Helsinkiä vähemmän ja siten asiat pitää tiivistää. Aina näistä vähintäänkin jokin yksityiskohta jää päähän pyörimään ja kenties jalostuu omaan käyttöön. Se lienee tarkoituskin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, tulet sitten ensi keväänä Turkuun. Kyllä tuolla jotain vaatekauppiaita yms. joukossa oli, mutta en anna niiden yleensä häiritä, vaan keskityn kasvipuoleen. Aina on ollut jotain kotiin tuomisia, tänäänkin istutin parvekkeelle kevään ekat orvokit, jotka ostin messuilta. Orvokit olivat matkanneet Turkuun Ahvenanmaalta.

      Poista
  10. Oli kiva nähdä taas ja hauskaa oli kun on neljä bloggaria rivissä kuvaamassa bloggarien osastolla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, niinpä. Kun kuvasimme kolmestaan kukkakakkuja aulassa, tuli siinä vähän törmäiltyäkin, kun oltiin kaikki niin keskittyneitä kuvaamiseen pienessä tilassa, heh!

      Poista
  11. Oli niin kiva tavata jälleen pitkästä aikaa ja yhdessä kokea messut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin olikin! Ja sait vielä hauskan iltapäivän puutarhamyymälöissä messureissun päälle!

      Poista
  12. Todella ihania kuvia ja nähtävää ollut paikanpäällä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos kuvien kautta pääsi hyvin mukaan tunnelmaan!

      Poista

Viestisi lämmittää mieltäni, kiitos siitä!