tiistai 8. toukokuuta 2018

Kutkuttavia kevätkohtaamisia

Jos keväällä ensimmäinen näkemäsi perhonen on keltainen,
tulee kesästä lämmin.
Näin kuulemma menee vanha sanonta.
Voi pahus, itse bongasin ekana suruvaipan, joten...
Mutta viime viikonloppuna näin myös näitä keltaisia sitruunaperhosen koiraita.
Ne lentelivät lakkaamatta pitkin mökkitontin rajaa edestakaisin.
Naisväkeä ei vielä näkynyt missään.


Ensimmäisen paatsamasinisiiven näin eilen kotioven edustalla lentelemässä.
Olin tulossa töistä kotiin, kännykällä ei parin sentin kokoisesta perhosesta järkevää kuvaa saanut.

Nokkosperhosia ehdin nähdä jo huhtikuussa,
mutta silloin kiitivät ohi tajutonta vauhtia.
Nyt tämä siipeensä saanut yksilö ennätti levähtää lehtikasalla sen verran,
että ehdin lähestulkoon tarkentaa.


Viitasammakoita oli mökkiojassa aiempaa vähemmän.
Kuulin muutaman kerran niiden pulputusta,
mutta onnistuin näkemään vain yhden.
Hänkin oli yrittänyt naamioitua vihreän liaanin taakse :)


Mökillä ei ollut tänä talvena talviruokintaa,
koska emme olisi päässeet sinne riittävän usein
ruokintapömpeleitä täyttämään.
Sen vuoksi esimerkiksi oravia oli maisemissa paljon vähemmän,
siirtyivät ilmeisesti paremmille apajille :)
Viime viikonloppuna tämä tupsukorva kurkisteli saunan edessä puun oksalla.
Kurre näytti vähän siltä, että sen suussa olisi joku tulehdus, 
kun alahuuli oli niin paksuna ja suu koko ajan tuolla tavalla vähän auki.
Voi raasua. Turkki kuitenkin paksu ja hyvänoloinen,
joten ei varmaan hänellä hätää.


Mökillä on edessä metsähommia, sillä talven tykkylumet
aiheuttivat useamman puun kaatumisen, 
myös isoja oksia repesi ja tuli alas.
Tuomi on sitkeä tapaus, nämä taisivat kaikki pysyä hengissä.
Viime viikonloppuna saatiin ihailla jo kukkaterttujen puskemista esille.


Kukkapenkistä nousee alkuja, ja itsellä on vaikeuksia muistaa,
mikä kasvi oli missäkin, koska hankin viime kesänä tukun uusia perennoja
enkä enää muista, mihin väleihin niitä tuikkasin.

Mutta tämän tunnistan, 
rusokoiranhampaiden laikulliset lehdet ovat aina yhtä ihana näky. 
Ja hymy leveni, kun näin nupunkin.
Torstaina vasta pääsen katsomaan, 
onko jo auennut vai näillä lämmöillä jo kukkinutkin.


Pystykiurunkannukset kasvavat mökillä luonnostaan alaniityllä.
Nyt niiden kukinta on ainakin pari viikkoa normikevättä myöhäisemmässä.


Ihana, perinteinen toukokukkija valkovuokko muistuttaa aina äidistä; 
tulee vaikea ensimmäinen äitienpäivä ilman rakasta äitiä.


14 kommenttia:

  1. Voimia äitienpäivän kohtaamiseen ♥
    Vielä kymmenen vuoden jälkeen on isänpäivä ilman isää hyvin karvas, muuttuukohan tuo milloinkaan.
    Ihanat söpöt kukat ja otukset, naamioitunut sammakko on aivan ihastuttava.

    VastaaPoista
  2. Minä niin rakastan tätä toukokuuta, RAKASTAN! Olen yhä hymyä päivästä toiseen etenkin nyt kun on ollut vielä kauniit säätkin ja on voinut olla todella paljon ulkona. Olen suorastaan siirtynyt elämään ulos ja käyn sisällä vain nukkumasa, hihih! :)

    Minä myös toivotan voimia äitienpäivän kohtaamiseen ♥ Itse menetin isäni 1,5v sitten ja muistan aina sen ensimmäisen isänpäivän - kun ei enää ollutkaan isää, ensimmäistä koko elämän aikana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äitiä on ikävä joka hetki.

      Tiedän, että hänkin olisi nauttinut kauniista kevätilloista, kun nyt on ollut niin lämmintä ja linnut laulavat myöhään iltaan asti.

      Poista
  3. Toivotan Sinulle myös voimia äitienpäivänä, kauniitä muistoja yhteisistä hetkistänne varmaan tulee tulvimalla mieleen! Oman isäni menetin jo nuorena aikuisena hänen ollessa 'vanha', hän olisi täyttänyt 60 vuotta eli juuri minun ikäiseni. Suru on haihtunut, ikävä ei varmaan koskaan.

    En minäkään sitruunaperhosta ensimmäisenä keväällä nähnyt, nokkosperhosen ja sitten neitoperhosen - mitähän se mahtanee tarkoittaakaan. Rusokoiranhammas on kaunis ja jo lehdet ovat ihania. Ihania ovat myös nuo pystykiurunkannukset, upea sävy niissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äiti on läsnä edelleen, kaikessa, mitä teen <3

      Toivottavasti sinä olet jo saanut polven notkeaan puutarhakuntoon!

      Poista
  4. Hienosti kuva lentävästä sitruunaperhosesta.
    Voimia sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lentokuvat perhosista ovat kyllä todella haasteellisia! Valotus, valaistus, liiketerävyys, tausta yms. Tuurilla joskus onnistuu :)

      Poista
  5. Ihania kuvia jälleen kerran. Liekö orava puraissut huuleensa tai mennyt härkkimään äkäisiä mehiläisiä.

    Jaksamista äitienpäivään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Selvisi, että meillä on oravanpesä mökin välikatossa. Sieltä tuli laipion alta katolle kaksi poikasta, voi olla, että niitä on jopa kolme. En ole ihan varma, onko tämä tapaus niiden lapsukaisten äiti.

      Poista
  6. Kauniit kuvat ja suloinen kurre <3
    Toivottavasti äitienpäiväsi meni hyvin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, äitienpäivänä olo oli sisimmässä yhtä haikea kuin äidin poismenon jälkeen viime tammikuussa ja joka päivä sen jälkeen. Hän on kuitenkin aina sydämessäni ja sielussani, edelleen läsnä, vaikka en enää voikaan tarttua hänen käteen ja halata.

      Poista

Viestisi lämmittää mieltäni, kiitos siitä!