Loistokultasiivestä alpiloismehiläiseen

Syyskuussa jo ollaan kalenterin mukaan,

mutta blogissa eletään täyttä höökää heinäkuun helteissä.

Tällä kertaa kuvamuistoja faunan puolelta,

flooraa sitten taas seuraavassa.

Loistokultasiipeä en ole koskaan ennen mökkimaisemissa nähnyt.

Nyt tuli sekin bongattua, ja hyvä, että kamera oli kourassa tienpientareella.

Värittömämpi tapaus on tesmaperhonen,
omalla tavallaan pisteineen kaunis sekin.

Punakylkirastaalla oli nokka täynnä murkinaa,

mutta silti se etsi tienpenkasta lisää.

Pikkuisella on paljon ihmeteltävää, 

kun lepän lehdetkin näyttävät jättiläisiltä.

Olisikohan sinitiaisen poikanen?

Peipon poikaset olivat jo näin isoja heinäkuun lopulla.
Ihan en ole varma, josko peipot olisivat pesineet tänä vuonna jopa kahdesti.
Vielä poikanen kerjäsi kuitenkin ruokaa.

Isäpappa tuuletti välillä tyynesti sulkiaan iltapäivän tuulessa.

Sarvipäinen valkohäntäpeura viihtyi mökkitien pellon varrella.
Kuten moni muukin sen lauman jäsen.
Parempi pellolla kuin mökkipuutarhassa. Omasta näkökulmasta.
Maanviljelijä voisi olla asiasta eri mieltä.
Aika symmetriset sarvet, vai mitä?

Herukkaperhoset viihtyivät parhaiten baarissa koivunrungolla.

Neitoperhoset ihastuivat heliotrooppiin.

Lauhahiipijät ovat niitä pieniä, oranssinruskeita vipeltäjiä,
jotka todella näyttävät pikkuruisilta keijukaisilta heinänkorsilla
tai ahdekaunokin kukinnoilla.

Heinäkuussa ilmestyivät myös keisarinviitat.

Ei niin suurilukuisena joukkona kuin joinakin kesinä,

mutta muutamia oli lennossa kuitenkin,

osa viihtyi kukkapenkin hummeloissa.

Heinäkuun puolivälin paikkeilla pitkään jatkunut kuivuus näkyi kaikkialla.

Keisarinviittanaaraskin etsi epätoivoisesti 

kukkivia apiloita kuihtuneiden joukosta.

Lanttuperhoset kisailivat parhaista paikoista

hummeloissa ja kukkaruukun heliotroopeissa.

Leppäkerttu on olemukseltaan hyvän mielen tuoja,

siksipä niitä tulee usein kuvailtuakin.

Koska minulla jo on lukuisia kuvia nokkosperhosista 

nauttimassa mettä ohdakkeilla,

yritin ikuistaa edes yhden onnistuneen kuvan

lennossa olevasta nokkosesta.

Tämä oli tulos.

Perhostakin vaikeampi lennossa kuvattava on pääskynen,

viuhuvat vain silmissä, kun tekevät hyönteisten perässä äkkikäännöksiä
ja taitavia kaarroksia veden yllä ja korkealla yläilmoissa.

Haarapääskyjä on ennen näkynyt paljonkin mökkimaisemissa,

viime vuosina hälyttävän paljon vähemmän, ihan yksi - kaksi kappaletta.

Onneksi pariskunta taisi saada jälkeläisiä, 

sillä heinäkuussa pääskyjä oli lennossa kymmenkunta.

Tämän parempiin lentokuviin en kyennyt.

Suruvaippoja viipotti ohi tuhatta ja sataa, 

eivät koskaan pysähtyneet mihinkään.

Kunnes...tein perhosbaarin koivunrungolle.

Sittenpä siinä olikin kerralla suruvaippoja useampia,
parhaimmillaan kahdeksan yhtä aikaa.

Baariin pysähtyi myös pari amiraalia.
Suurimman osan aikaa ne nautiskelivat viiniannostaan siivet supussa.
Myönnän, että en enää itse kestänyt seistä noin 35 asteen lämmössä
auringon paahteessa koivujen edessä,
jotta olisin saanut amiraalista edustavamman kuvan kuin tämän baarin lattialta otetun.
Poistuin saluunasta suosiolla, olo oli sen verran tukala.

Kurrepoikueen pitkähännät tutustuivat innolla mökkimaastoon.

Tämän ötökän nimi selvisi tovin odottelun jälkeen Facen ötökkäryhmässä.

Saanen esitellä: alpiloismehiläinen!

"Minä maiset murheeni unohdan, sinisilmiis kun katsoa saan."

7.9. on äitini syntymäpäivä.
Hän menehtyi viime tammikuussa.
Hyvää syntymäpäivää, äiti rakas.
Sinne jonnekin.
Sydämessäni olet aina, ikävä on päivittäin.