Sitkeitä sinnittelijöitä ja sieniäkin

On lohdullista, kun syys-lokakuussa luonnosta löytyy vielä kukkijoita.

Keltakannusruoho houkutteli mehiläisenkin vierailulle.

Puna- ja metsäapilat kärsivät kesällä helteistä,

mutta syksyllä ne puhkesivat mökkitien varrella uuteen kukoistukseen.

Päivänkakkarat tuovat aina iloa,

mutta erityisesti ne sykähdyttävät,

kun kukkivat puhtaanvalkeina vielä silloinkin,

kun muu luonto jo alkaa antaa periksi syksylle.

Joka syksy pitää etsiä ainakin yksi söpis kärpisvauveli.

Näillä taisi olla vähän ahdasta.

Pullat uunissa :)

Mustesieni "sulaa" niin nopeasti, 

että tätäkään ei ollut enää seuraavana päivänä näkyvissä

kuin mustana renkaana.

Sienitietäjä-työkaverinikaan ei löytänyt kuvan perusteella tälle ruskealle sienelle lajimääritystä.

Arveli, että voisi olla savu- tai pantterikärpässieni,

mutta on kuulemma outo, kun on tuossa koossa vielä kupera.

Olisi pitänyt alta päin nähdä, mutta minä en sieltä suunnalta kuvannut,

kun en lähtenyt ojanpohjalle möyrimään.

Tänä vuonna oli paljon vähemmän sudenkorentoja kuin normikesinä.

Koivunrunko toimi kuitenkin loppusyksystä suosittuna parkkipaikkana ilta-auringossa.

Parhaimmillaan parkissa oli runsaat kymmenen syyskorentoa yhtä aikaa.

Tänä kesänä en poikkeuksellisesti onnistunut näkemään yhtään hepokattia.

Kohmeisen oloisia heinäsirkkoja nökötti mökkitien varrella kuitenkin vielä lokakuussakin.

Ps. Jos jollain on vastaavasti käyttäytynyt punahattu 

kuin edellisen postauksen Green Jewel, niin kuulisin mielelläni...