keskiviikko 28. marraskuuta 2018

Parvekepläjäys

Jaaha, taitaa olla aika perinteiselle koostepostaukselle parvekkeestani,
tässä alla kuvapoimintoja kesä - syyskuulta 2018!


Parvekkeella kasvaneista erikoispelakuista postasinkin jo aiemmin:
Pukin kili ja muita pelakuita

Pelargonien lisäksi itseäni ihastuttivat parvekkeella erityisesti
kirkkaan pinkki ihmeköynnös eli bougainvillea (josta aiemmin postaus),
runsaasti koko kesän kukkinut keijunmekko sekä
korkeutta ja kontrastia tuonut hakuropaju.

Pidin kovasti myös sysimustasta petuniasta 'Black Ray',
joka jaksoi kukkia pitkään hakuropajun katveessa.






Hakuron hauskasti kirjavat lehdet muodostivat
dramaattiselle mustalle sopivan kevyen vastaparin.



Olen useana vuotena peräkkäin hankkinut Vuorelan puutarhasta
kolmeen parvekelaatikkooni luottopelargonit 'Aquarellot'.
Ja niin hankin nytkin!


Toivon mukaan lajiketta on saatavissa Raumalta ensi kesänäkin...


Parvekkeeni ei ole olosuhteiltaan otollisin petunioille,
mutta tätä kerrottua en mustan lisäksi voinut vastustaa,
oli niin herttainen.



Keijunmekko oli söpö ja rehevä!
Varsinkin ne pikkuruiset kellot kiehkuroiden kärjissä veivät sydämeni.




Muhkea terannsihortensia aloitti vihertävin kukinnoin,
jotka muuttuivat kesän mittaan valkeiksi ja
vanhetessaan taas vihreiksi.



Pienempi hortensia hohkasi vaaleansinisenä.



Pieni perhoslaventelipuu veti loppukesästä puoleensa pikkuruisia toukkia.
Taisi tuoksua liian hyvältä :)


Valkoiset kukat toivat raikkautta.
Kesäneilikat ja käenkaalit kukkivat koko kesän.



Kärhöt eivät parvekkeellani tahdo kovin kukkia,
ovat sen verran varjossa, mutta kasvatan niitä lähinnä lehdistön vuoksi
verhoamaan betonista sivuseinää.


Ulriksdahdlista ostamassani punotussa amppelissa viihtyi
koko kesän pieni muratti. Keikkuu siellä muuten vieläkin.


Zetasista hankkimassani hamppuamppelissa asusteli orvokkien jälkeen
lehdiltään kaksivärinen mehikasvi, heräteostos lähimarketista.
Yritän pitää sitä hengissä nyt täällä sisätiloissa.



Loppukesällä oli jo varsin rehevä ja keidasmainen tunnelma.
Tuolla viihtyivät myös monenlaiset hämähäkit ja öttiäiset.
Oikeita mehiläisiäkin näin muutamaan otteeseen kukilla vierailemassa.
Se oli ilahduttavaa!




Aamukahvilla ei mukille enää löytynyt pöytätilaa,
mutta istumaan kuitenkin mahtui...



Suurin osa parvekekuvista on kännykällä kuvattuja,
joten valotuksen kanssa oli välillä ongelmia.
Mutta eipä se haittaa, tunnelma välittyy kuitenkin.


Vieläkin on parvekkeen siivous talvea varten vähän vaiheessa.
Aina multien roudaamisen yhteydessä tulee mieleen, onko tämä sen väärtti.
Mutta kyllä se on!




Syyskuussa parvekkeelle piti saada myös syklaameja.


Ainakin näitä kasvoi parvekkeellani 2018:

Orvokit
Bellikset
Pelargonit
Petuniat
Maksaruoho
Kärhöt
Muratti
Kesäneilikat
Bougainvillea
Hopeapallo
Heliotrooppi
Perhoslaventelipuu
Käenkaalit
Viherputous
Hopeaputous
Maahumalat
Kerrottu marketta
Ahkeraliisat
Keijunmekko
Sammakonreisi
Hattusammakonputki
Kääpiöauringonkukka
Verenpisara
Syklaamit
Hortensiat
Hakuropaju


22 kommenttia:

  1. Wonderful flowers, I especially loved the black petunias.
    All the best
    Maria
    Divagar Sobre Tudo um Pouco

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I also fall in love with those black petunias, although petunias has not been my favourite summer flowers.

      Poista
  2. Huikean hieno ja rehevä parvekeparatiisi ❤️
    Voin kuvitella kuinka mahtavaa on ollut istahtaa aamukahville tuohon seuraan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika paljon tuo rehevä kasvillisuus vaati hoitoa huippuhelteisenä kesänä. Päivittäistä kastelua ja kukkineiden pois nyppimistä yms. Joten kovin monasti ei ehtinyt penkille istahtaa :)

      Poista
  3. Ooh, millainen paratiisi! Tuolla voisi istua tuntitolkulla sen yhden kahvikupin kanssa katselemassa ja ihastelemassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joka kevät ajattelen, että tänä kesänä en nyt niin hirmuisesti istuta mitään parvekkeelle, mutta lopputulos on kuitenkin yleensä aina tämännäköinen.

      Poista
  4. Voi valtava miten paljon ihania kukkia! Aivan ihana parveke! Talvetatko noita kukkia, vai hankit keväällä uudet aina!
    Tulisipa kevät äkkiä, niin voisi itsekin nyt kokeilla ensimmäistä kertaa parvekasvatusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erillisessä postauksessa esittelemäni erikoisemmat pelakuut ja bougainvillean yritän talvettaa, mutta viime vuonna pelakuiden talvetus epäonnistui 100-prosenttisesti. Yleensä ostan siis joka kevät uudet kasvit. Tosin osittain sen vuoksi, että haluan kokeilla parvekkeella joka kesä myös joitain itselleni ennestään tuntemattomia kesäkukkia tai perennoja, jälkimmäiset olen yleensä istuttanut syksyin mökille maahan. Pari, vai oliko se jopa kolme, vuotta parvekkeella kasvoi ruukussa punaherukka, jota en mitenkään talvisuojannut lasittamattomalla parvekkeellani ja silti se kukoisti joka kesä. Nyt se kasvaa meidän mökillä ja tuottaa edelleen varsin makoisia marjoja.

      Poista
  5. Hyvänen aika miten ihanan vehreää ja mikä lajikirjo! Tästä saa huikeasti ideoita. Minuakin kiinnostaa talvetatko?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emilielle jo vastasinkin tarkemmin eli en yleensä talveta, kun ei ole kotona mitään järkevää tilaa. Erikoispelakuita olen useampana talvena yrittänyt talvettaa mökillä, mutta en ole vielä onnistunut enkä tiedä syytä. Olen epäillyt liikakastelua, mutta tänä talvena olen yrittänyt tiputtaa kastelun aika minimiin. Katsotaan, pureeko se tekniikka paremmin.

      Poista
  6. Hyvänen aika, millainen parveke. Pakko kysyä, mihin saat nuo kaikki kun talvi tulee? Vai aloitatko kaiken alusta taas seuraavana keväänä? Aivan upeat pelargonit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riitta, kurkkaa vastaukseni edellä Emilielle ja Jaemelle :)

      Poista
  7. Tulin vielä kertomaan että Kuusi kuvaa kesästä-haasteen koonti on blogissani
    http://puutarhaterapiaa.blogspot.com/2018/11/kuusi-kuvasta-kesasta-huikea-koonti.html
    Kiitokset vielä osallistumisesta!

    VastaaPoista
  8. Turha sanoa, ettei muka parvekkeella voi kasvattaa juuri mitään - kumosit kerralla tuon väitteen! Ihana parveke ja hyvinvoivat kasvit! Kyllä minäkin tuolla viihtyisisn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lannoituksessa kokeilin tänä vuonna eri konstia kuin aiemmin, jolloin olen lannoittanut aina kasteluveden mukana. Nyt törkkäsin purkkeihin ja laatikoihin lannoitetikkuja, joiden vaikutusaika oli pussin mukaan 3 kuukautta. Niillä tikuilla kasvit voivat koko kesän mainiosti.

      Poista

Viestisi lämmittää mieltäni, kiitos siitä!