lauantai 2. maaliskuuta 2019

Lumet veks, apus eka!

Pikainen mökkivisiitti tänään 
toi hymyn huulille hyytävästä viimasta huolimatta:
lumet olivat sulaneet, lähestulkoon kaikkialta tontilta. 
Kyllä sydämessä läikähti onnesta!
Maata näkyvissä, ou jee!
Ja onneksi oli kännykkä mukana,
että sain räpsäistyä tähän postaukseen kuvat todisteeksi.
Toisaalta vähän hirvittää, kun lunta ei enää ole kasvien suojana,
ja ensi viikolla yhdeksi yöksi on luvattu -15 astetta pakkasta...

Kevään ekojen kukkijoiden bongaukset saavat yleensä aikaan sen,
että alan ilakoida ääneen höpöttämällä yksikseni.
Niin kävi tänään pilvien vyöryessä taivaalla,
kun yhtäkkiä näin pienen, sievän unkarinsinivuokon nupun!
Apus eka!
Pieni nuppu uhmasi länsituulta ja pinnisteli varttaan pidemmäksi,
pehmeän karvainen kaverinuppu oli myös puskemassa maan pinnalle
tämän jo sinisyytensä paljastaneen kukan varren tyvestä.
Voih, mikä suloisuus!


Onneksi älysin syksyllä suojata
unkarinsinivuokkomättään kananverkkohäkkyrällä.
Muutoin en olisi tänään saanut ihastella nuppua,
vaan parturoituja kukka- ja lehtivarsia.
Muistelen, että hankin unkarinsinivuokon jokunen vuosi sitten Ruotsista.

Aika iso vihreä läntti kiinnitti myös huomion kukkapenkissä.
Upeasti on talvesta selvinnyt kookas sormustinkukka,
jonka pitäisi tänä kesänä kukkia. Viime vuonna kasvatti lehtiruusukkeen.
Ihanaa nähdä vihreää!


Taisipa suustani tänään päästä kuitenkin myös muutamia ärräpäitä,
kun manasin rusakon tekemiä tuhoja rakkaalle Palibin-syreenille.
Pikkupuun oksistoa oli karsittu rajusti ympäri puun, 
joten eipä ole kummoistakaan kukintaa tänä kesänä tulossa.
Papanat puun juurella kertoivat syyllisestä.
Nyyh!
En ollut suojannut puolipallon muotoista, leveähköä oksistoa,
koska aiempina talvina Palibin on saanut olla rauhassa.
Siinä on ollut vain runkosuoja paikoillaan alusta asti.
Harmittaa vietävästi!
Mutta yritän nyt vain muistella unkarinsinivuokon herkkää nuppua
ja unohtaa syreenin synkän kohtalon.

26 kommenttia:

  1. Jestas! Ensimmäinen kukkija jo! Meillä on piha vielä liian jäässä, vaikka etelässä asutaankin. Ihanaa mökkireissua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vähän itsekin yllätyin, että nyt jo heti maaliskuun alussa on kerennyt varren kasvattaa ja nupun paljastaa!

      Poista
  2. Voi miten ihana näky! Täällä ei ole mitään toivoa minkään moisesta kukinnasta, lunta on vielä runsaasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälläkin on tullut tällä viikolla räntää ja lunta, tänään lähes tulkoon koko päivän vettä. Mieluummin sitä kuin lunta :)

      Poista
  3. Aivan ihana näky!
    Kevät on täällä, vaikka kuka sanoisi, että me puutarhahullut vaan houritaan. Tuo sinivuokko on todiste!!! Jeee!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä maaliskuu on jo ihan ehdoton kevätkuukausi! Ihanaa!

      Poista
  4. No oho! Onpa siellä tiitterä sinivuokko pinnistämässä! Kevättä me kaikki tarhurit odotellaan into pinkeänä, mutta meillä on kyllä tasaisesti vähintään 50 sentin hanki viilentämässä tunteita. Tosi mukavaa tietää, että kyllä se kevät on tulossa tänne Pohjois-Pohjanmaallekin sitten kun kerkeää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se aina joka vuosi jossain kohtaa tulee joka kolkkaan :) Tsemppiä odotukseen!

      Poista
  5. Hyvänen aika, lumet lähteneet! Leukani suorastaan putosi lattiaan, sillä en ole lainkaan kuvitellut, että jossain olisi jo lumet poissa! :) Meillä on täysin lumista, noin puolen metrin kinokset kaikkialla - ei siis ole ihan heti kevät tulossa, hihhih.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah-hah, ihan melkein ääneen nauroin, kun luin kommenttisi. Hauskasti kuvasit tunnelmasi! Noooh, eiköhän ne siitä pikku hiljaa kinokset valu alaspäin...

      Poista
  6. Voi miten erilaisella vyöhykkeellä asummekaan! Täällä arktinen olo! Suloinen pieni kevään airut, varmasti ilo läikähti mielessä. Toivotaan, ettei kasvituhoja tule enempää, että saat ihailla itse mökkipihasi kevättä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihan tuuripeliä, miten nämä viime ajan kovat yöpakkaset kohtelevat perennojani mökillä. Sen näkee sitten. En nyt kerkeä sinne kuusenhakojakaan enää asettelemaan...

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Oli kyllä! Sitten tuli taas talvi :( Tänään puolestaan satoi vettä ja oli plussalla neljän asteen verran. Kevät keikkuen tulevi...siihen uskomme!

      Poista
  8. Aikamoista, urhea sinivuokko!
    Harmillinen jänöjussin tekonen. Toivottavasti ei nakertanut puuta kuoliaaksi. Olen huomannut, että jänikset alkavat järsiä puutarhan puita ja pensaita usein vasta tässä kevään korvalla. Ehkä ne liikkuvat aktiivisemmin päivien pidentyessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin niin tuohtunut tuosta tuhotyöstä, että en pystynyt edes lähtemään rinteeseen lähemmäs katsomaan, miten pahasti runko oli alimpien oksien kohdalta vaurioitunut...Pianhan se sitten nähdään, Palibin kukkii yleensä varsin varhain.

      Poista
  9. Yksi syy jänistuhoihin keväällä saattaa olla, että hanki kantaa jänistä keväällä ja alimmat oksat on silloin kuin tarjottimella. Umpihangesta sekään ei viitsi kurotella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuon pikkusyreenin oksat ovat niin alhaalla, kun puulla on varrellakin mittaa metrin verran, että ei tarvitse rusakko hankikantoa niihin ylettyäkseen. Ehkä hän sitten vaan päätti testata, miltä pikkupuun oksat maistuvat, kun siellä mökillä talvella saa rauhassa pupeltaa.

      Poista
  10. Jopas on keväistä! Täällä lunta ja jäätä ympäri pihaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan täälläkin varjoisampia paikkoja, joissa on vielä paljon lunta, mutta monet pellot ovat jo ihan lumettomia.

      Poista
  11. Onpas se suloinen <3 Kummalliselta tuntuu, että jossain päin Suomea jo olisi maa paljaana, kun täällä on vielä puolisen metriä lunta ja ilma tuntuu jäätävältä. Kiva on toisaalta seurata kevään etenemistä ja piippojen nousua, vaikkei niitä omalla pihalla vielä viikkokausiin näekään. Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se kevät täälläkin otti valitettavasti takapakkia. Ensi viikolle on taas luvassa yöpakkasia!

      Poista
  12. Oi mikä ihana pieni nuppu siellä sitkeästi maasta ponnistaa! Kyllä minäkin alkaisin tuosta ilakoimaan itsekseni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, miesystävä istui jo autossa ja odotteli, että lähdettäisiin, mutta enhän minä malttanut, kun piti pientä nuppua tervehtiä ja silitellä :)

      Poista
  13. Suomi on piiiiiitkä mää, kaikenlaista keliä ja olosuhteita mahtuu, jokaiselle jotakin. Meillä on vielä näpsäkästi pakkasta ja hirmuiset penkat ynnä paksu hanki.
    Ihana kevään airut vuokko <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä onkin monia kommentoijia sieltä vähän pohjoisempaa, kun monilla tuntuu olevan paksuja kinoksia ympärillä. Mutta kyllä ne sulavat, ovat aina sulaneet, ennemmin tai myöhemmin. Odottavan aika vaan on välillä vähän liian pitkä :)

      Poista

Viestisi lämmittää mieltäni, kiitos siitä!