sunnuntai 7. huhtikuuta 2019

Kevätpuutarha-messujen ideapuutarhat

Viime torstaina kävin moikkaamassa kevättä
Helsingin Messukeskuksessa bloggaajapassi ja kamera kainalossa.
Passista kiitos Messukeskukselle!
Ja superisti kiitoksia myös isälle kuskauksesta :)


Pyramidinmuotoisen "kukkavuoren" & levähdyspaikan ympäristöön 
Helsingin Kevätmessuilla levittäytyi Keväpuutarhan ideapuutarha,
jossa tällä kertaa esiteltiin neljä samankokoista mallipihaa kustannustietoineen.


Pihojen suunnitelusta vastasivat Puutarhaetsivien Tanja Nieminen ja Tiina Holmberg.


City-eko-puutarha 

Joka pihan kotiapteekin luvattiin antavan ideoita siihen, 
miten omaa terveyttään voi edistää kasvattamalla ja hoitamalla
pihallaan erilaisia syötäviä kasveja ja yrttejä
ja samalla vaalia ympäristöystävällisyyttä.
 Kasvihuoneessa voi viljellä etanattomasti, muistutetaan esitetekstissä.


Säleikköpuut tuottavat satoa pienessä tilassa.


Flamingokoristevalaisimet hohtivat kasvihuoneen vieressä.
En saanut selvää, toimivatko nämä aurinkoenergialla.
Jos eivät, niin sitten eivät niin ekoa.


Pihan kiveys on sadevedet läpäiseväää,


Kattovedet kierrätetään lammen kautta kasteluun,



Pihabaari oli melko askeettinen,
mutta lammen läheisyys toi viihtyisyyttä.




Mallipuutarhan materiaalien hinta-arvio: 12 045 e
Työaika-arvio: 8 250 e

Rakkausretriittipuutarha


Esitetekstin mukaan rauhallinen metsä-spa huumaa aistit kukkaloistollaan
ja antaa mahdollisuuden rentoutumiseen, hiljentymiseen ja lepoon.
Piha kutsuu pysähtymään.


Terassitakka oli sijoitettu drop-altaan läheisyyteen.




Allasta vastapäätä tulppaanimeren ympäröimänä
oli lepopaikkana riippumatto,
joka olisi voinut ehkä olla vähän rennomman oloinen.
Oli niin valkea ja pinkeä, että näytti lentävältä matolta :)
Mutta nämä ovat makuasioita, tietysti.


Söpö yksityiskohta olivat sydämenmuotoiset, liuskekiviset askelkivet.


Mallipuutarhan materiaalien hinta-arvio: 26 366 e
Työaika-arvio: 6 000 e

Lapsiperheen piha

Puuhaa ja lepoa ulkona ja helposti,
lupailtiin esitetekstissä pihan anniksi.
Erilaisia leikkimahdollisuuksia pikkunurtsilla
sekä mineistä mineimmällä hiekkalaatikolla.




Pöytäryhmä varjoineen välipalaa varten,
toisesta kukkalaatikosta oli muokattu vesiallas kylpyankkojen uittamiseen.



Pergolakattoisen nurkkapenkin tyynyillä voi ottaa päiväunet tai lukea satuja.



Yrttiamppeleista voi napsia maistiaisia (jos ylettyy),
ja illalla syttyvät väriä vaihtavat valot.


Mallipuutarhan materiaalien hinta-arvio: 11 36 e
Työaika-arvio: 5 750 e

Koiraperheen piha

Piha oli varsin vähäkasvinen,
ensimmäisenä tuli mieleen sanat moderni kaupunkipiha.
Koiraperheen piha nimenä nauratti, kun aloin miettiä,
että tuolla touhuaisi pelkästään koirista muodustuva perhe.
(Ehkä se, että nämä olivat jo tämän kevään kolmannet puutarhamessuni, 
alkaa jo tuntua, kun noin pehmoisia aloin kirjoitella...)

Kukat ja pensaat lähinnä rajasivat aluetta,
joka pääosin koostui laatoitetuista alueista.


Ruokakupit reunuskivetyksellä 
sekä allas tassujen huuhtelua ja vesihuikkaa varten
pitävät huolen lemmikin ruokahuollon sujumisesta.
En tosin tiedä, moniko ruokkii koiransa kaupunkipihalla...




Riippuva tuoli sopii kuulemma
allergisille ihmisille karvattomaksi istumapaikaksi, 
Esittelytekstin mukaan koirat eivät yleensa pidä keinuvasta alustasta.
Koirasohva oli tehty eurolavoista.


Tämän pihan treenialueella ei koira pääse likaantumaan.


Mallipuutarhan materiaalien hinta-arvio: 12 285 e
Työaika-arvio: 5 750 e

Tulppaaninurkkaus
ja Pteridomania
Ideapuutarha-alueen yhdessä nurkassa oli isojen risulintujen,
kirsikkapuiden ja tulppaanien muodostama nurkkaus.


Samat kasvit toistuivat pyramidissa narsisseilla höystettynä.


Toisessa nurkkauksessa oli ensinäkemältä melko ruma
maastoutumisverkolla päällystetty maja, jonka tarkoitusta aikani pähkäilin.


Alue oli nimetty Pteridomaniaksi, joka viittaa 1830-luvulla
Brittein saarilla velloneeseen saniaisvillitykseen.
Saniaisia löytyi mm. majan sisältä kurkistusikkunasta
ja ulkoa majaan johti pieni orkideoiden reunustama polku.





Mallipuutarhat eivät tällä kertaa sykähdyttäneet itseäni suuremmin
wau-efekteillä tai luovilla ideoilla.
Ehkä sen vuoksi, että nyt oltiin enemmän kiinni todellisuudessa kuin mielikuvituksessa,
ja useimmiten itse pidän vähän kreiseistäkin jutuista.
Niihin sydänliuskekiviin kyllä tykästyin.
Ja pteridomaniassa oli jo sitä sopivan mystistä vivahdetta.
Mitä ajatuksia mallipuutarhat sinulle toivat?


Kiitosta pitää taas jakaa siitä, että messuvieraille oli tarjolla
levähdyspaikkoja pyramidin lisäksi muuallakin.
Eurolavoista ja räsymatoista on moneksi.


Seuraavassa postauksessa käydään kurkkaamassa ideaparvekkeita,
joista muuten vahingossa missasin yhden.
En tiedä, miten se on mahdollista, kun yritin niin järjestelmällisesti edetä :)

2 kommenttia:

  1. Aivan ylitsevuotavasti onkin ollut puutarhamessuja(ja -postauksia) ja vielä muutamia on tulossakin :) Kyllä jokaisesta postauksesta jotain erilaista näkökulmaa saa näihin, Mikä on hyvä kun itse ei siellä ole käynyt. Hyvä on olla nuo hinta-arviot esillä. Varsinkin kun tv:ssä näkee kaikkea hienoja pihojen rakentamisia, eikä hinnoista tiedä mitään. Eli kalliiksi tulee.
    Mietin vaan että mihin nuo valtavat kukkapaljoudet joutuvat messujen päätyttyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtaakohan näitä messupostauksia olla minulla jo niin paljon, että kyllästytte? Mutta hyvä, että ainakin sinun mielestäsi näistä kuvatuliaisista saa sielläkin päässä jotain irti, varsinkin, jos ei itse ole päässyt paikalle. Olin myös sitä mieltä, että näiden pihojen kohdalla oli hyvä saada tietää myös kustannusarviot, joten kiitos niistä suunnittelijoille! Ainakin Turussa kasveja myydään edullisesti messujen jälkeen erikseen ilmoitettuna ajankohtana. Muistaakseni myös Kevätmessujen osalta oli jonkinlaista pop up -kauppaa tänään, siellä myytiin myy Ideapuutarhassa, Kotipihalla ja Mökkipihalla nähtyjä kasveja erikoishintaan.

      Poista

Viestisi lämmittää mieltäni, kiitos siitä!