tiistai 7. toukokuuta 2019

Vappuna vihersi ja tuoksui

Parvekkeella tuoksuivat pitkään orkideanarsissit,
tuliaiset NT-messumatkalta monen viikon takaa.


Viime vuonna ostin samanlaisen ruukullisen näitä ihanuuksia
ja lykkäsin ne kukinnan jälkeen mökillä kukkapenkin päähän.
Ovat jo nousseet siellä esille, siitä ei ole vielä varmuutta,
jaksavatko muodostaa kukkia.

Lisää tuoksua parvekkeelle ovat tuoneet perunanarsissit.


Vapun tienoilla mökillä oli jo koivuissa pienet lehdet,
ja tuomet kehittelivät kukkanuppujaan.


Yksinäinen joutsen oli aterioinnin jälkeen pesupuuhissa.
Ravisteli pitkää kaulaansa kuin märkä koira turkkiansa,
vesipisarat vaan viuhuivat ilmassa.


Helmililjoja oli plopsahdellut esille yhtä montaa eri väriä kuin oli kevättähtiä:
sinisiä, valkoisia ja vaaleanpunaisia.




Vappupäivän koleassa kelissä tulppaanikääröt pysyivät suljettuina.



Rohtosormustinkukka on talvehtinut erinomaisesti.


Upeasti vihersivät vappuna akileijatkin.


Pioni 'Coral Charmilla' on ihastuttavan verevät versot.


Onneksi ehdin ottaa tämän kuvan, vaikka vähän suttuinen onkin!
Seuraavana päivänä kerrottuja valkovuokkoja ei enää ollut.
Vain varret ja lehdet olivat jäljellä.
Kasvien viereltä löytyi sorkkien jälkiä.
En tajua, miksi nämä piti haukata suuhun, 
kun metsä on täynnä luonnon omia valkovuokkoja!

16 kommenttia:

  1. Harmi, että suloiset arteesi menivät parempiin suihin. Onneksi ehdit nähdä ja kuvata. Sinä otat kerrassaan kauniita kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos! Kyllä kiukutti niin paljon, että oikein huudahdin ääneen, kun näin pelkät vuokkojen varret.

      Poista
  2. Voi surkeus sorkkaeläinten ahneutta. Pysyisivät metsässä. Onneksi ehdit kuvata vuokot ja kaikki muutkin ihanuudet. Saamme näin nautiskella hienoista kuvistasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukkamaat mökillä ovat yleensä täynnä sorkkien jälkiä ja pupujen tassupainaumia. Lähes kaikki syödään, jos ei ole verkon alla kokonaan. Yhteen verkkohässäkkään ei verkkoa riittänyt katoksi, sieltä oli verkon yli peura kurkottanut ja napannut sen ainoan tulpun nupun, mikä oli noussut. Kiva, kiva.

      Poista
  3. Keväinen luonto tarjoaa kauniita kuvia. Valkoisset orkideanarsissit olisivat minunkin mieleeni, sinivalkoisessa penkissä olisi varmasti niille paikka. Harmi pientä vuokkoa, houkutteli liian paljon kauneudellaan. Onneksi sait siitä kuvan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Orkideanarsisseissa on todella voimakas tuoksu. Ne kukkivat pitkään ja ovat ihanan valkoisia!

      Poista
  4. Kyllä on ihanaa tämä luonnon herääminen taas kerran, sinulla kauniita kuvia

    VastaaPoista
  5. Oih, miten kaunis tuo orkideanarsissi!! <3
    Ja herkkyyden kuningattaret, helmihyasintit!

    Toukokuun lempeyttä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmihyasintit ovat kyllä hauskoja pallukkaryppäitä. Ja läheltä katsottuna niin söpöjä. Ihanaa toukokuuta sinnekin!

      Poista
  6. Ihanat narsissit!
    Meillä näkyy kyhmyjoutsenten sijaan laulujoutsenia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä laulujoutsenet vaan pysähtyvät muuttomatkalla, tulevat varmaan sinne teille päin :)

      Poista
  7. Nature never ceases to amaze us.
    Thank you for sharing these wonderful photos.
    Have a nice weekend
    Maria
    Divagar Sobre Tudo um Pouco

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. That is true, nature, plants and animals, they are all amazing.

      Poista

Viestisi lämmittää mieltäni, kiitos siitä!