sunnuntai 1. joulukuuta 2019

Marraskuussa sipulit ruukkuun ja aitoviikuna pakettiin

Nyt, kun minulla ekaa kertaa elämässäni on lasitettu parveke/terassi käytössäni,
päätin kokeilla sipulikukkien kasvatusta ruukuissa.

 Löysin vielä marraskuussa sipuleita 80 prosentin alesta.
Valitsin vähän pienempiä lajikkeita, 
koska ruukkuni tätä tarkoitusta varten eivät olleet kovin isoja. 
Vain yhteen ruukkuun ostin tulppaaneja, 
nekin mix-pussina balkaninvuokkojen kanssa.




Lykkäsin sipulit kerroksittain ruukkuihin,
lisäsin ravinnerakeita, kastelin ja peitin sanomalehdellä.
Nyt, kun pakkasyöt ovat tavoittaneet myös parvekkeen,
lykkäsin yhden ruukun styroksiseen kylmälaukkuun ja 
pari muuta paketoin suojaharsoon. 


Pitäkää peukkuja, etteivät sipulit mätäne,
ja saan nauttia keväällä itse kasvatetuista sipulikukista kotiparvekkeella.
Niin harmaata oli parvekkeella marraskuisena päivänä sipuleita istuttaessani,
että kuvistakin tuli epätarkkoja, kun valoa ei pahemmin ollut.


Siirsin viime keväänä hankkimani aitoviikunan ostoruukustaan
isohkoon termoruukkuun elokuussa.
Lisäilin vähän syyslannoitetta.
Syys-lokakuussa viikuna näytti vielä oikein vehreältä.


5. marraskuuta paketoin aitoviikunan pakkaspeitteeseen.
Siitä asti se on nököttänyt parvekkeen nurkassa.
Tarjoamani talvetusolosuhteet viikunalle eivät ole suosituksen mukaiset,
mutta ainahan voi kokeilla, miten tässä käy...


14 kommenttia:

  1. Toivottavasti talvehdittaminen onnistuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, aitoviikunahan pudottaa lehtensä talveksi, ja niin oli käynyt, kun kurkkasin pakkaspeitteen alle.

      Poista
  2. Mielenkiintoinen kokeilu niin sipulien kuin viikunankin kanssa. Minulla on nyt ensimmäistä talvea maakellari käytössä ja siellä tuppaa olemaan sipuleille vähän liian lämmintä. Piipottavat jo joten liian aikaisessa ovat😕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä siinä onkin taitelemista, ettei ole liian lämmintä eikä sitten liian paljon miinustakaan.

      Poista
  3. Toivotaan, että onnistuu! Kukkaloisto olisi varmasti upea!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi kyllä kiva ihailla itse kasvatettuja helmililjoja parvekkeella!

      Poista
  4. Toivottavasti onnistuu, jäädään odottelemaan tarinaan jatkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tarina jatkuu, toivottavasti iloisin tunnelmin! Muutamien kuukausien kuluttua...

      Poista
  5. Peukut pystyssä, etenkin viikunan menestyminen jännittää 👍

    VastaaPoista
  6. Peukut pystyssä täälläkin! Saattaapi olla keväällä aivan ihana kukkaketo sinulla <3

    VastaaPoista
  7. Pidän peukut pystyssä!:) Toivottavasti kaikki onnistuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi ei ole iso taloudellinen menetys, jos sipulit eivät kukikaan. Aitoviikuna oli vähän arvokkaampi, joten se kyllä harmittaa vähäsen, jos kuolee, mutta toisaalta ovathan olosuhteet sille vähän haasteelliset.

      Poista

Viestisi lämmittää mieltäni, kiitos siitä!