Voi sentään, akileijat ovat jo meillä mökillä siemeniä kehittämässä.
Tämä sininen oli ilta-auringossa niin täydellinen mummonmyssy.
Muita akileijakuvia tulossa myöhemmin toisessa postauksessa.
Hieman samoja sinisävyjä shiftasi isotähtihyasintti,
joka kehitti tänä vuonna monta kukkavanaa.
Toukokuun loppupuolen postauksessani (
KLIK)
ihmettelin, mikä kasvi pukkaa maasta ylös.
Joku teistä aavisteli laukoiksi.
Itselläni ei ollut harmaintakaan muistikuvaa,
mitä olin kyseiseen paikkaan istuttanut
enkä ollut nähnyt sennäköisiä tiittejä koskaan ennen.
No, ei se mikään ihme ole,
sillä nämä pukkasivat ylös mullasta meillä nyt ensimmäistä kertaa:
lilikiehkurakielot (Polygonatum cirrhifolium)!
Viime kesänä istuttaessani pystyssä oli vain yksi kukassa oleva varsi,
nyt niitä oli jo monta - huippua!
Luulin viime kesän kuivuudessa ja helteessä menettäneeni
Ruotsista hankkimani hietakäenkaalin,
joka tosin on kivikkokasvi, joten sen pitäisi kestää kuivia olosuhteita.
Ihastuin hietakäenkaalin kauniisiin lehtiin ensinäkemältä,
lehtien väri ja muoto olivat suurin heräte kasvin hankkimiselle.
Taisin kiljaista ääneen ilosta, kun huomasin nyt kesäkuun alussa
sen näin hyvävoimaisena kukkapenkin laidassa.
Pieni, herkkä ja sievä.
Alkukesän leiskuvin kukinta oli ehdottomasti pinkillä vuorijumaltenkukalla.
Valkoinen versio oli selvästi hillitympi.
Isän pystyttämien korkeiden kananverkkohäkkyröiden ansiosta
syreenitkin pääsivät kehittämään kukkaterttunsa ilman,
että peurat järsivät osan oksista pystyynkuolleiksi, kuten edellistalvena.
Ihan yhtä hyvin ei käynyt verkottomalle pikkusyreenipuulleni Palibinille,
joka aiempina vuosina on saanut olla täysin rauhassa,
mutta nyt rusakko popsi masuunsa puun alaoksat. Otti pattiin. Pahasti.
Tämän tuoksun kun saisi purkkiin...
Yritän etsiä syksyisin sipulitarjonnasta lähinnä kokovalkoisia narsisseja,
mutta niitä ei kovin monia ole ilmestynyt eteen.
Tämä on yksi aiempien vuosien hankinnoista,
ja nimi on valitettavasti kadoksissa.
Isot kukat, tosin hieman vanhentuessaan shiftaavat kermankeltaiseen.
Viime syksynä istuttelin joitakin uusia narsissilajikkeita,
yksi niistä oli
Professor Einstein,
aika pirtsakka tapaus.
Kovin vähän olen valitettavasti ehtinyt olla näin alkukesästä mökillä.
Niinpä perhoshavainnotkin ovat olleet melko minimissä;
suuri ilonaihe oli kuitenkin, kun päivänkakkaraketoa ihaillessani
lähikukkaan lennähti
pikkukultasiipi.
Tämän pensaan kukkia muistan harvemmin kuvata,
vaikka kovin nättejä ovat nämäkin.
Valkeista kukista kehkeytyy
marja-aronian tummanpuhuvia marjoja,
yleensä lintuparvi popsii ison pensaan tyhjäksi syys-lokakuussa.
Puhtaat valkeat...
Mummon peruja oleva
juhannusruusu ehti kukkia mökillä
jo ennen juhannusta, itsekin missasin täyden kukinnan vaiheen, nyyh.
Tässä kuitenkin eka nupusta puhjennut ihanuus.
Tuoksukoon tämä äitini silmäterä myös hänelle sinne tähtitaivaan taa...
Herttaista ja leppoisaa juhannusta!
