Sipuli-sapuli-saa

 Viime marraskuussa istuttelin parvekkeelle erilaisia sipulikukkia
ulkokäyttöön tarkoitettuihin muoviruukkuihin.
Istutin kerroksittain, ruukkuihin päätyi mm.
kevätkurjenmiekkojen, helmililjojen, kevätkellojen,
krookusten sekä erilaisten narsissien ja tulppaanien sipuleita.

Vähän lannoiterakeita sekaan ja vettä päälle.

Sen jälkeen ruukut olivat partsilla talvikuukaudet.

Tiittejä puski ylös jo joulukuussa,
jarruttelin kasvua laittamalla ruukkujen päälle sanomalehteä.

Pakkaskeleillä suojasin hallaharsolla.

Nyt tällä viikolla sain nauttia ensimmäisten kukinnasta,

sillä Harmony-kevätkurjenmiekat avautuivat ja
samalla ne julistivat parvekkeen kevätkauden avatuksi.

Kuvat on räpsitty kännyllä, en täpinöissäni ennättänyt edes kameraa hakea.

Lisää tiittejä nousee muista ruukuista, veikkaan, että seuraavaksi kukkivat krookukset.

Niitä ei nyt kuviin tullut, mutta violetin väristä tiittiä pukkasi yhdestä ruukusta.

En laittanut näille vettä kertaakaan talven aikana.

Välillä ruukut tuntuivat olevan niin jäässä, että pelkäsin jo sipuleiden paleltuneen.

Mutta hyvältä näyttää ainakin vielä.

Sipulikukkien seuraksi hankin partsille jo muutaman pikkuorvokin,

belliksiä, anemonen, kirjopikarililjoja, helmililjoja ja narsissin.

Bergs Potterin ihanat käsintehdyt saviruukut
(kaksi Copenhagenia ja yksi Simona)

saivat tänään partsilla täytettä,
kun istutin osan kukista ja sipulikukille ne toimivat suojaruukkuina.

Muita hoitotoimenpiteitä parvekkeella tänään:

Sirottelin magnolian juurelle käytettyjä, kuivattuja kahvinporoja.

Minulle ei ole oikein selvinnyt,

mikä kevätlannoite magnolialle olisi paras.

Kesällä se ei pahemmin kai lannoitusta tarvitsekaan.

Syksyllä annoin sille syyslannnoituksen,

En ole vielä kurkannut hallaharson alle,

miten Susan voi ja onko hengissä talven jälkeen.

Tästä se alkaa, parvekekausi ja kevät!

Parvekehetkiä

Suurin osa partsikuvista on kännyräpsyjä, 

joten tarkennus ei aina ole ihan kohdillaan

ja väritkin välillä vähän haaleita, 

mutta eiköhän näiden avulla joku muistijälki jää. 

Heinäkuun alussa osa erikoispelakuista oli vielä kukattomia,

Postailen pelakuista lähikuvia jonain päivänä, 

jos ennätän ennen kevättä.

Parturoin rosmariiniin vartetun laventelin heinäkuun alussa.

Kukista sai pitkään tuoksuvan kimpun partsin pöydälle.

Viime kesäkuun alussa ostamani Bunker Hill -pioni teki monta nuppua, 

osan napsaisin pois ja loput kuivuivat paikoilleen.
Toivon mukaan pioni selviää talvesta ja tekee ekan kukkansa, jotta näen,
onko kyseessä tosiaan BH, jonka kukkien pitäisi olla punaisia,

 vai joku muu, kun nuput olivat näin vaaleita.

Heinäkuun puolivälissä amppeleissa kirjomaahumalat alkoivat jo tavoitella lattiaa.

Kuparisara viihtyi koko kesän erinomaisesti partsin pöydällä rottinkiruukussaan.

Katsura kasvoi hurjaa vauhtia eikä sitä enää heinäkuun puolivälissä

olisi luullut samaksi rimpulaksi, jonka toukokuussa istutin.

En ole hyötyviljelijä, joten vain mansikoita kasvoi parissa amppelissa.

Eivät maultaan olleet niin maukkaita kuin ulkonäön puolesta olisi voinut olettaa.

Magnolian kanssa tuskailin, kun sen lehdissä alkoi kesäkuussa näkyä vioituksia enkä

lähitiirailuista huolimatta nähnyt mitään tuholaisia, jotka lehtiä olisivat syöneet.

Pari kertaa suihkuttelin Sprutzitilla, mutta reikiä ilmestyi edelleen.

Kyselin asiasta parista puutarhamyymälästä, toinen oli paikka, josta puun keväällä hankin.

Sieltä sain vihjeen etsiä etanoita. Etanoita!?!?!?!

Toden totta, niitä löytyi mullan syynäämisen jälkeen viisi kappaletta, 

lajista ei ole tietoa, mutta ovat siis olleet ruukussa jo kasvia ostaessani.

Pakko oli hankkia myrkyt, kun en aikonut joka yö kykkiä magnolian vieressä

odottamassa etanoiden saapumista mullan uumenista.

Kooltaan ne olivat sellaisia muutaman sentin mittaisia.

Jännittävää nähdä, jos Susan selviää ekasta talvestaan partsilla,

ovatko etanat jo ehtyneet, sillä kauhukuvissani ne ovat lisääntyneet

ja matkaavat partsin muihin ruukkuihin lattiatralleja pitkin...

Magnolia piti lehtensä syksyllä tosi pitkään eikä vapaaehtoisesti halunnut niistä luopua.

Lokakuun lopussa näky oli varsin keltainen.

Heinäkuun alkupuolella puolen yön jälkeen oli useampana iltana 

tilaisuus ihailla partsilta valaisevia yöpilviä.

Partsilla on saanut nautittua myös upeista auringonlaskuista.

Kaihoisasti jo partsikevättä haikailen!

Aitoviikunan vuosi lasitetulla partsilla

Aitoviikunani talvehtii nyt toista talveaan lasitetulla parvekkeella.
Se kasvaa termoruukussa ja on suojattu pakkaspeitteellä,
koska luin, että tuottaakseen hedelmää sen on oltava lepojaksolla
myös pimeässä ja paksu pakkaspeite blokkaa talven valon hyvin
Tämä lehti pukkasi ensimmäisten joukossa viime keväänä,
kuva on otettu 24.3.2020.
Pidin pakkaspeitteen maalis-huhtikuussa siten,
että lämpiminä päivinä avasin peitteen ja pakkasöiksi taas suljin sen.

Kevään valossa ja lämmössä aitoviikuna kasvatti nopeasti lehdistöänsä ja 25.5. se näytti jo näin hyvältä.

Pidän puun muodosta ja upeista, isoista lehdistä.

Tämä kuva on otettu 12.6. 

Taisin ihan kiljaista ääneen 6.7.,

kun huomasin puun lehtihangoissa pienet pylpyrät.

Wau, hedelmien alkuja, ei voi olla totta! 

Ensimmäistä kertaa ikinä puuni tuottaisi hedelmiä...

Varmaan joka aamu kävin tutkimassa, paljonko pallurat olivat paisuneet.

Tässä pikku pompuloita kuvattuna 12.7.

Mukavasti kasvoivat kokoa, tältä näyttivät 19.7.

En itse asiassa enää muista, montako hedelmää puu jaksoi kypsyttää,

veikkaisin, että sellaiset 6 - 8 kappaletta.
24.8. odottelin edelleen merkkejä kypsymisestä.

5.9. alkoi vähän näyttää siltä, että ensimmäinen hedelmä alkaisi taipua alas päin,
mikä on merkki siitä, että kypsyminen etenee.

27.9. koitti päivä, jolloin tämä onnellinen parvekepuutarhuri sai korjata ekan kypsän viikunan.

Innokkaana korjasin sen ehkä päivä-pari liian aikaisin, mutta paloin halusta päästä maistamaan.

Yhdestä viikunasta ei hilloon tarvikkeita tule, mutta ihan tuoreeltaan tuosta kaappasin suuhun lusikalla.

Makeaa oli! Melko pitkä aika siinä kypsyttämisessä meni, yli 2 ja puoli kuukautta

 

Viikunat kypsyivät puussa yksitellen, kukin vuorollaan.
Kypsymisen merkkejä olivat muun muassa
hedelmän pehmeneminen, värin vaihtuminen ruskean suuntaan ja
hedelmän taipuminen pikkuvarrestaan alaspäin.

Tässä oli seuraava viikuna kohta valmiina syötäväksi 6.10. kuvattuna 

14.10.

26.10.

Aitoviikunan lehtiin iski jossain vaiheessa kesää viikunaruoste, lajille yleinen ruostesieni.

Olin suihkutellut lehtiä kesän aikana estääkseni tuholaiset, 

mutta kostuttelu tarjosikin sienelle otolliset olosuhteet.

Menin siis ojasta allikkoon.

Noh, poistelin niitä ruosteen täplittämiä lehtiä, hedelmien kypsymistä tauti ei haitannut.

16.11. puussa ei ollut enää kuin yksi kellastunut lehti,
se tiesi sitä, että kohta olisi aika lähteä peitteen alle talvehtimaan.

En ole koskaan aiemmin leikannut viikunaani, mutta tiesin, että se vuotaa herkästi 

valkoista, tahmeaa nestettä ja vähiten sitä tulisi kasvin ollessa talvilevossa.

Päätin kuitenkin lyhentää oksia marraskuussa, jotta sain puun helpommin paketoitua

pakkaspeitteeseen, tämä tapahtui 20.11. ja sielläpä tuo aitoviikuna nököttää partsin nurkassa

samannäköisenä pakettina edelleen. Odottelemme yhdessä innokkaasti maaliskuuta!

Minulla ei ole aavistustakaan, jäikö ruostesieni jonnekin solukkoon vaanimaan,

mutta se selviää vasta myöhemmin. 

Akileijapamaus

Mielen Lumoa on uinunut kesä-, syys- ja talviunta, nyt täällä yritellään herätä horroksesta. 

Blogi jäi jo kesällä vähän taka-alalle, kun on ollut niin paljon muita puuhia

ja koneen ääressä tulee muutenkin istuttua riittävästi. 

Bloggailun korvasi kesästä alkaen Instagram, 

jonne Mielen Lumoa -kuvia on tipahdellut sekä mökki- että parvekepuutarhasta. 

Aloitetaan uusi vuosi kunnon rytinällä, 

viime kesän akileijoista osa leijuu nyt näkökenttääsi!

Nämä kaikki ihanuudet kukkivat tosiaan mökillä viime vuoden kesäkuussa.

Tykkään akileijoista ja yksi syy niiden suosimiseen on ollut, 

että peurat ovat yleensä jättäneet ne rauhaan.

Mutta ilmeisesti peurojen makunystyrät ovat nyt tottuneet akileijoihinkin,

koska näitäkin nyt söivät viime kesänä.

Pikku hiljaa alkaa mennä hermot!

Toivottavasti pidit! Löysitkö muuten nukkeakileijan? Se on aarteeni, jota yritän vaalia.

Hankin sen joitakin vuosia sitten Vakka-Taimesta. Niin pieni ja hentoinen.

Lempeää uutta vuotta kaikille puutarhabloggareille

ja Mielen Lumoa -blogin lukijoille!

(Tervetuoa Instaan visiitille, jos en kovin usein jatkossakaan ennätä tänne blogin puolelle...)