maanantai 31. tammikuuta 2011

Matkamuistoja

Viikonloppuna vanhoja matkavalokuva-albumeita selatessani tykästyin uudestaan kuvaan, joka on otettu hindutemppelin katosta. En oikein osaa sanoa, mikä kuvassa viehättää. Ehkä se, että siitä ei heti tajua, mitä se esittää.

Kuva toi mieleen muistoja vierailusta pienessä simppelissä malesialaisessa hindutemppelissä. Langkawin saarella oli tuolloin 86 moskeijaa, kolme hindu- ja buddhatemppeliä sekä yksi kirkko. Hindupyhätöistä yksi oli Sri Maha Mariamman, pieni harmaabetoninen rakennus, jonka katto oli värikäs, sopivasti ränsistynyt, ja iltaisin valoa toi omintakeinen valaisin.


Tässä muutama temppelin seinälokeroissa olleista hindulaisista jumalhahmoista, joltain niistä rukoiltiin hedelmällisyyttä, joltain aviomiestä, ja jonkun niistä uskottiin pystyvän ajamaan pahan pois.



Kuvat matkoilta ovat upeita, sillä niiden kautta reissujen elämyksiin voi uppoutua aina uudestaan. Vuosienkin jälkeen. Hei lukijani, älä säikähdä, ei ole tarkoitus täällä blogissa käydä kaikkia matkakertomuksiani läpi, mutta tämän yhden matkapostauksen päätin kuitenkin tehdä. Tuon kattokuvan vuoksi.

8 kommenttia:

  1. Ihania kuvia. Kiva että vilautit niitä meillekin. Enemmänkin olisin voinut katsella tämmöisiä :)

    VastaaPoista
  2. Hurmaava kyllä tuo ensimmäinen kuvasi!
    Enpä heti keksinyt mitä se esittää ;)

    Kuopuksemme kummitäti tuli juuri tuolta Langkawilta mutta vielä emme ole ehtineet kuvia näkemään - varmasti upeita otoksia tiedossa sielläkin.

    Mukavaa alkanutta viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  3. Minua kuvassa viehätti kauniit ja hyvin yhteensopivat värit.

    ;=)

    Mukavaa helmikuun alkua sinulle.

    VastaaPoista
  4. Ei säikähdetä. Minusta tällaiset muistelot ovat vain mukavia :)

    VastaaPoista
  5. Pikkukuvassa blogisuosikeissani epäilin sen olevan jonkun fantastisen kukan keskiö mutta eipäs ollutkaan. Tuohan on aivan mahtava ja voisin ottaa kotiokkin tuollaisen kattomaaluksen jollei olis joku hiton ruiskuröpöpaskabetonikatto. Se antais iloa ja väriä ja olisi silti huomaamaton koska on katto. Fantsuu:)

    VastaaPoista
  6. Sude ja Hietzu: Ehkäpä jotain matkamuistoja tulee sitten toistekin, jos näitä olisitte vielä voineet vähän lisääkin tutkailla :)

    Marielisa: Omasta Langkawin matkasta on jo kauan, mutta se oli ainakin vielä silloin todella luonnonkaunis ja aitoa sademetsääkin oli säästynyt. Asuimme itse asiassa suojellun sademetsän reunassa siten, että kun aukaisi majamme oven, oli edessä täysin raivaamaton sademetsä. Meidän piti mennä sinne tutkailemaan yhtenä päivänä, mutta peruimme aikeemme, kun kuulimme käärmeistä. Kävimme sitten oppaan kanssa sademetsävaelluksella, oli turvallisempaa niin. Metsä oli henkeäsalpaava kokemus - ja todella hikinen elämys!

    Tuija: Joo, mäkin tykkään väriyhdistelmästä, varsinkin, kun on vähän tollanen kulahtanut vaikutelma, ettei ole niin tiptop-maalikunnossa enää.

    Henrietta: Niin, katot on useimmissa asunnoissa ihan käyttämätöntä voimavaraa!

    VastaaPoista
  7. kyllä matkakuvatkin kiinnostavat!!
    ihania kuvia tämän päivän postauksessa!

    VastaaPoista
  8. Hallo Indien Mint, welche von den beiden bist du denn? Hihi :.))
    Rosine

    VastaaPoista

Viestisi lämmittää mieltäni, kiitos siitä!