keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Kuin jouluna

Uups, tunnustuksia sataa syyssateen mukana...kivan lämmin mieli näistä tulee, ja olo on kuin jouluna! Kiitos kaikille, joilta tunnustuksen sain eli Sininen talo ja kissa -blogin Lauralle, Aanan ajatuksia -blogin Aanalle ja Mummun huusholli -blogin Pepille - aivan hurmaavia blogeja kaikki, käykäähän tutustumassa!

Tunnustuksen saaneen pitää kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään:

1. Olen yöihminen ja inhoan siten aikaisia heräämisiä.
2. Rakastan valokuvausta, visuaalisia asioita arjessa, valon leikkiä.
3. Haaveilen, että minulla vielä joskus olisi oma lemmikkieläin...aasi voisi olla kiva!
4. Tykkään mökkeilystä, puutarhahommista ja luonnon ihmettelystä.
5. Aikani ei tahdo millään riittää niin useaan puuhaan päivässä kuin toivoisin...työ verottaa aikaa harrastuksilta!
6. Olen leikkinyt useasti legoilla viime aikoina - rakas kummipoikani on taitava rakentaja ja olen ollut hänen opissaan.
7. Saan voimaa läheisistä, ilman heitä elämäni olisi vaillinainen.
8. Käyn kurkkimassa blogejanne lähes päivittäin...olen koukussa!

Olipa olevinaan vaikeaa! Tästä saa napata tunnustuksen mukaansa itselleen ja kokeilla kertoa itsestään satunnaisia seikkoja, ole hyvä!

8 kommenttia:

  1. Onnittelut tunnustuksista! Sinulla on luova, inspiroiva ja monipuolinen blogi, kiitos!

    Aasi sai minut hymyilemään ääneen. Mieheni kanssa haaveillaan lampaista tai alpakoista :) Viikonloppuna käytiin ihastelemassa eräällä maatilalla. Täysin myytyinä kotiuduimme reissulta :)

    Kivat kurssit olet valinnut työväenopistosta. Jään odottelemaan kuvia upeista töistäsi.

    VastaaPoista
  2. Onnea tunnustuksesta...mukavaa lukea vastauksiasi...☺

    VastaaPoista
  3. Tuo aasi oli hyvä ☺☺☺
    Mä tykkäisin kanoista...ihan vaan munien takia ☺

    ..ja olenpa ollut huomaavinani, että meitä koukuttuneita yöihmisiä, joilla aika ei koskaan riitä, on muitakin...

    VastaaPoista
  4. Onnittelut! Kivoja tunnustuksia:)

    VastaaPoista
  5. Et sit mitään pienempää elukkaa aatellu ko aasi!! Strutsi vois olla aika kiva kans, sen hyötysuhde kuolon kohdatessa on melkein 100%, aattele saisit hienot höyhenet, timantinteroittajaa, lihaa jne:)

    VastaaPoista
  6. Heh, aasi on jo pitkään ollut haaveissa, sellainen ruskea, jolla on vaaleammanruskeaa silmien ympärillä! Täytyyhän sitä nyt lemmikillä luonnetta olla, ja aasilla sitä varmaan piisaisi. Sitä paitsi ne ovat aika hellyttäviä olentoja, tosin en niitä kyllä agility-radalle lähtisi viemään...aaseillakin on kuulemma oma agilityskabansa, uskokaa tai älkää. Näin jutun siitä muistaakseni edelliskesänä jossain aamu-tv:ssä. Ellen sitten nähnyt unta :)

    VastaaPoista
  7. Onnea tunnustuksesta ja kiitos kun raotit meille persoonaasi.Kivoja juttuja.Vai aasin haluaisit, hankala tapaus.:D
    Ei mullakaan välillä päivän tunnit riitä siihen mitä tahtoisin tehdä ja useasti leikittelen ajatuksella, että voisin pitää pitemmän loman, jolloin ei olisi kiirettä mihinkään tai ehkä sitten olis tosi kiireinen..:)

    VastaaPoista

Viestisi lämmittää mieltäni, kiitos siitä!