maanantai 2. huhtikuuta 2012

Puutarhafilosofia?

Lämmin kiitos kivan Pieni ryytimaa -blogin Sannanelle tästä saamastani Inspiroiva puutarhablogi -tunnustuksesta! Tunnustuksen kera saapui kolme kysymystä:

1. Miten puutarhainnostus ja puutarhablogin pitäminen syntyivät?
2. Mikä on erikoisin, ihmeellisin, harvinaisin, tunnearvoltaan suurin tai kaunein lempikasvisi?
3. Mikä on puutarhafilosofiasi?


1. Kukat, kasvit, luonto sekä parveke- ja mökkipuutarhan hoito ovat oleellinen osa blogiani. Bloggaamiseen ne tulivat aiheina heti alusta mukaan, koska tämä on harrasteblogi, ja kasvien kanssa puuhailu on yksi oleellinen vapaa-ajanviettotapani. Lisäksi olen innokas valokuvaaja, ja kasvit ja luonto tarjoavat ehtymättömän määrän kuvauskohteita. Puutarhainnostukseni kasvaa vuosi vuodelta. Mistä se syntyi, sitä en osaa sanoa. Joka vuosi yritän hankkia myös muutamia minulle uusia kasveja, jotta oppisin uutta. Puutarha ja kasvit osaavat opettaa monin tavoin...

2. Erikoisin, ihmeellisin, harvinaisin, tunnearvoltaan suurin ja kaunein lempikasvini on äidiltäni syntymäpäivälahjaksi saatu persikkapuu. Tällä hetkellä se ei valitettavasti voi kovin hyvin, koska edellisen talven jäljiltä se oli aika pahasti peurojen rouskuttama ja pääoksia on jäljellä enää kaksi. Mutta tämä kevät paljastaa, onko puu tullut tiensä päähän vai vieläkö siinä elämä pihisee. Lisää rakkaasta persikkapuustani ja sen antamasta sadosta voit lukea vanhoista postauksista.

3. Puutarhafilosofiani on yksinkertainen. Teen parveke- ja mökkipuutarhassa aina kulloinkin sitä, mitä juuri sillä hetkellä on tarvis tai mikä huvittaa. Eniten nautin siitä, että saan valokuvata kasvatuksen tuloksia ja ihastella kukkien monimuotoisuutta.

Niin moneen puutarhablogiin tämä tunnustus on jo päätynyt, joten en luettele tässä listaa niistä uudestaan. Kukista pitävän kannattaa kuitenkin kurkistaa Henrietan Homesick-blogiin, joka tarjoaa uskomattoman kauniisti käsiteltyjä upeita taideteoskuvia erityisesti kukista.

2 kommenttia:

  1. Kylläpäs sinulla onkin kiva blogi! Hauskaa kun löysit minun blogiin niin löysin tieni tänne! Jäin myöskin lukijaksesi! :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos kaunis ystäväiseni linkkauksesta:)

    VastaaPoista

Viestisi lämmittää mieltäni, kiitos siitä!